Onko HPK:lla mitään saumaa TPS:n vieraana?

LIIGA / Ennakko
TPS on ollut kotijäällään kovassa iskussa.
Kuva © Timo Savela
Turussa nähdään torstai-iltana mielenkiintoinen ottelu, kun Liigaa johtava Turun Palloseura saa vieraita Hämeenlinnasta. Onko HPK:sta haastamaan kotivoitosta toiseen tykittänyttä TPS:ää?

TPS on ennen torstain liigakierrosta sarjassa ensimmäisenä. Palloseuralla on koossa kahdeksan pelin jälkeen 19 pistettä ja joukkue on pisteen JYPiä edellä. Sarjakärki on saanut harjoitella rauhassa alkuviikon, joten odotettavissa on, että Gatorade Centerissä nähdään oikein liukas kotijoukkue.

HPK on aloittanut liigakauden kolmella voitolla kahdeksasta pelistä. Hämeenlinnan kiekkoylpeys on sarjassa sijalla kahdeksan. Pallokerholla on koossa 11 pistettä, eli sama määrä kuin Tapparalla ja Sportilla, jotka majailevat HPK:n alapuolella. HPK on aloittanut Liiga-viikon ottelurupeamansa jo tiistaina, kun joukkue taipui kotijäällään Pelicansille 3−1-lukemin.

Sarjakärjen syömähampaana on toiminut alkaneella kaudella, kuinkas muuten, ykköskenttä. Ilari Filppulan loukkaantumisen myötä paikan Tomi Kallion ja Jasper Lindstenin välistä on ottanut kokenut Éric Perrin. Ketjun todellinen duunari, vasemmassa laidassa viilettävä Lindsten on ollut alkaneella kaudella pirteä ilmestys. Hyökkääjä voittaa vaihto toisensa perään kulmaväännöt ja luo ketjukavereilleen maalintekopaikkoja.

Ykköskentän lisäksi maininnan ansaitsee energinen kakkoskenttä, jossa Patrik Virta ja Petrus Palmu ovat esittäneet ajoittain loistavaa yhteispeliä.

Keskikastin joukkue HPK ei juuri ole maaleilla alkukauden aikana juhlinut. Pallokerho on iskenyt kuusitoista osumaa tällä kaudella, eli tasan kaksi jokaista ottelua kohden. Joukkueen sisäisen pistepörssin kärkipaikkaa jakavat ykkös- ja kakkoskentän keskushyökkääjät Oula Palve sekä Otto Paajanen. Molemmilla on kasassa kolme maalia ja yksi maalisyöttö. Palve muodostaa ykköskentässä tutkaparin lahjakkaan Kristian Vesalaisen kanssa.

Paajanen pelaa kakkoskentässä muodostaen Teemu Turusen kanssa potentiaalisen duon. HPK:lla on maalintekovoimaa myös kolmoskentässä, kun takavuosina maalipörssin voittanut Janne Lahti viilettää vasenta laitaa.

TPS on ottelussa selvä suosikki

Torstai-illan hegemoniaottelusta voi tulla hyvin yksipuolinen näytös. TPS on ollut kotijäällään vakuuttava voittaen kaikki neljä kotipeliään. Ottelun alut ovat usein olleet kuitenkin tuskaisia, mutta loistavasti Palloseuran maalilla kautensa aloittanut Oskari Setänen on aina pitänyt kotijoukkueen iskuetäisyydellä.

HPK:n mahdollisuudet torstain ottelussa piilevät ensimmäisessä erässä. Mikäli vierasjoukkue karkaisi vaikkapa kahden maalin johtoon, voisi TPS:n illasta tulla odotettua tuskaisempi.

Kaikesta huolimatta ennalta on helppo uskoa ottelusta tulevan hyvinkin yksipuolinen näytös kotijoukkueen osalta.

Seuraa Heitä

Jasper Lindsten #76 | Västerås

Laitahyökkääjä

Lindsten on ollut todella vakuuttava alkaneella kaudella. Ykköskentän laitahyökkääjä on pelannut alkukauden piste per peli -tahdilla ja lisää on lupa odottaa.

Kristian Vesalainen #10 | HIFK

Laitahyökkääjä

Huippulahjakas Vesalainen ei ole saanut vielä maalihanojaan Liigassa auki. Miten kesän NHL:n ykköskierroksen varaus onnistuu torstai-iltana tulikuuman Turun Palloseuran vieraana?

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

HPK:sta ei TPS:n pysäyttäjäksi
Sarjakärki TPS kulkee neljän ottelun voittoputkessa, jossa viimeksi lauantaina kaatui toisena oleva JYP. Turkulaisryhmältä löytyy tulivoimaa laajalta ja sen oman pään pelikin on ollut kunnossa, sillä se on tehnyt sarjassa eniten ja päästänyt toiseksi vähiten osumia. HPK on pelannut pääosin tiukkoja kamppailuja tiiviin viisikkopelinsä ansiosta, mutta viimeistelyn tehokkuudessa ero TPS:n on merkittävä: hämeenlinnalaisryhmä on tehnyt kolme maalia tai enemmän vain kahdesti kauden aikana, kun taas TPS on jäänyt kyseisen rajan alle vain kerran.
3 4
1 2