Ilveksen sysimusta ilta päättyi tappioon ja tähtipelaajan loukkaantumiseen - "Kaivettiin verta nenästä"

LIIGA / Raportti
SaiPa sai tarvittaville hetkillä riittävästi ruuhkaa Ilveksen maalille.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com
SaiPa kävi ryöväämässä sarjataulukon pohjalla majailleen kaksikon kohtaamisessa tärkeät avauspisteet. Ilveksen ottelu oli murheellinen, sillä avauserässä ansaittu 2–0-johto taittui 2–3-tappioksi ja varakapteeni Sami Sandell loukkaantui kesken kirin.

Edelliset kaksi kautta lähes kokonaan poissa olleen Sandellin loukkaantuminen toi tummia pilviä Ilveksen taivaalle. Viimeisen kymmenminuuttisen aikana koppiin poistuneen hyökkääjän tilanne ei ole vielä tiedossa. Ilves-luotsi Karri Kivi ei osannut eikä halunnut kommentoida asiaa. Pelaaminen perjantaina on samaten täysi mysteeri.

− En tiedä. En ole ehtinyt vielä katsoa.

Samalla johtoaseman mureneminen hyvän avauserän jälkeen kaiversi päävalmentajaa. Ilveksen ensimmäisen kolmen pelin yhteisenä tekijänä ovat surkeat kakkoserät. Tamperelaisjoukkue on onnistunut tekemään keskimmäisten parikymppisten aikana vain yhden maalin, kun taas vastustajat ovat rokottaneet yhdeksän kertaa.

− Jos kolmea peliä katsoo, se on ihan fakta. Se on se isoin juttu, että miksi jänne on karannut kakkoserässä. Sen näkee heti. Vaikka on hyvä peliintulo niin se on ollut vaisua.

Ilves avasi pirteästi

Hakametsän keskiviikkoillassa pelattiin henkisesti tärkeistä pisteistä. Sekä Ilves että vierasjoukkue SaiPa jäivät avauskierroksilla pisteittä, joten panoksena oli jumbopaikan sälyttäminen vastustajan harteille. Ässiä vastaan rumasti romahtanut kotijoukkue lähti otteluun ennakkosuosikkina, sillä KooKoota vastaan kahdesti taapertaneet lappeenrantalaiset ovat uudistuneen pelitapansa kanssa vielä vaiheessa.

Ilves luisteli kotiyleisön eteen pirtästi. SaiPan maalia vartioinut Frans Tuohimaa onnistui pelastamaan vierailijat alkuminuuteilla selvittämällä Otto Koivulan läpiajon. Maaliverkot soivat lopulta jo viidennellä peliminuutilla, kun Mikael Kuronen teki Ilveksen kauden ensimmäisen maalin kotikaukalossa.

Siinä missä tupsukorvat saivat avausmaalista lisävauhtia, SaiPa jäi entistä pahemmin telineisiin. Merkkausvirheet ja hitaampi liike koituivat kohtaloksi vain pari minuuttia Kurosen maalin jälkeen, kun Eemeli Suomi teki kauden avausmaalinsa etukulmasta helpohkosti uponneella rannelaukauksella.

Ajatus karkasi

Toisessa erässä asetelmat kääntyivät päälaelleen. SaiPa ei joutunut kummoisesti parantamaan peliään, sillä kotijoukkue teki tärkeimmän työn: jätti vikkelyyden ja työnteon pukukoppiin. Vieraat nousivat erän aikana rinnalle kahdella maalillaan. Markus Kojon kaukolaukaus läpäisi ensin miesmuurin ja ohitti sitten Antti Lehtosen. Tasoitus nähtiin erän lopuksi, kun Ilves-puolustus sekoili oman maalin takana tuhoisin seurauksin. Jonatan Tanus pääsi kiittämään maalin edestä avopaikasta.

Ilveksen päävalmentaja Kivi murisi menetettyä otetta. Kotijoukkueen heikko suoritus antoi lappeenrantalaisille eväät mukaantuloon.

– Oli hyvä alku. Isoin juttu on se, miten ajatus karkaa noin voimakkaasti ja miten imemällä imettiin vastustaja mukaan. Sen kanssa täytyy nyt painia.

– Kun ajatus lähtee laukkaamaan niin miten sen sitten pysäyttää? Kaivettiin verta nenästä.

Kotijoukkue luisteli kolmanteen erään huomattavasti pirteämpänä. Ilves-kapteeni Tapio Laakson maalintekoyritystä häirittiin siinä määrin, että tilanteesta tuomittiin rangaistuslaukaus. Tupsukorvien kippari ei Hakametsän harmiksi kuitenkaan onnistunut.

Kotiyleisö sai kylmän suihkun niskaan erän puolivälissä, kun SaiPa onnistui murtamaan Ilveksen puolustuksen yhdellä syötöllä. Kalle Maalahden avaus napsahti David Goodwinin lapaan, joka iski läpiajostaan kauden kolmannen maalinsa. Osuma jäi ottelun viimeiseksi, joten SaiPa nappasi kotimatkalleen täyden pistepotin.

Molempien joukkueiden uurastus jatkuu perjantaina. SaiPa palaa Lappeenrantaan TPS:n isännäksi, kun taas Ilves matkaa Vaasaan Sportin vieraaksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo