Ässät raapi Mikkelistä tärkeät pisteet

LIIGA / Raportti
Zach Budishin kaksi maalia ei riittänyt johdattamaan Jukureita voittoon.
Kuva © Oskari Mäkisarka
Mikkelissä kamppailtiin tärkeistä pisteistä, kun viimeisellä pudotuspelipaikalla sinnittelevä Ässät saapui Jukureiden vieraaksi. Ottelussa nähtiin reippaasti maaleja - ja porilaisjäähyjä - mutta lopulta Jukurit joutui taipumaan.

Ottelu käynnistyi Ässien kannalta iloisissa merkeissä, kun reilun kahden minuutin pelin jälkeen Jere Seppälä iski porilaisten avausosuman. Nopea maali ei kuitenkaan saanut peliä lentoon, vaan kummankin joukkueen otteet olivat pitkään melko sekavia molemmissa päädyissä.

Seuraavaakin maalia juhlittiin porilaismerkeissä Simon Suorannan ohjatessa kiekon Sami Rajaniemen taakse. Hetkeä aiemmin jukuripuolustaja oli kohtalokkaasti kaatunut omalla siniviivalla, jonka jälkeen Ville Korhonen pääsi heittämään kiekon maalilla päivystäneelle Suorannalle.

Jukurit pääsi yrittämään vielä erän loppuun kavennusta Juho Tommilan kärsiessä kevyehkösti tuomittua koukkaamisjäähyä. Isäntäjoukkue sai luotua muutamia paikkoja ässämaalille, mutta lopulta ylivoima jäi tehottomaksi.

− Me emme pystyneet pitämään alusta saakka sitä ansaintalogiikkaa pelissä, ja se ei ollut ihan "Jukurit-hockeytä" ensimmäisessä erässä, Jukurien valmentaja Ville Nieminen määritteli.

Nopea kavennus ei tuonut Jukureille pitkäaikaista helpotusta

Toiseen erään Jukurit tuli voimalla, ja vain seitsemän sekunnin pelin jälkeen Turo Asplund onnistui tuomaan kotijoukkueen maalin päähän Ässien heikon puolustuspelaamisen seurauksena.

Avauserän tavoin ottelu säilyi tasaisena, ja kummassakin päädyssä nähtiin muutamia tiukkoja tilanteita. Kenties paras paikka erän alkupuolella oli Ässien Antoine Laganièrellä, joka pääsi yrittämään kaksi kertaa peräkkäin aivan jukurimaalin edestä, mutta kiekko ei päätynyt verkkoihin.

Jukurit sai jälleen ylivoimamahdollisuuden erän puolivälin tienoilla, kun Jesperi Kotkaniemi lähti jäähylle poikittaisesta mailasta. Kotijoukkue ei päässyt tasoittamaan peliä, mutta Suoranta iski ottelun toisen maalinsa alivoimalla. Jukureiden Teemu Suhonen ei saanut pidettyä kiekkoa viivassa, ja nopeajalkainen Suoranta pääsi melko rauhassa purjehtimaan maalintekoon.

Reilun minuutin kuluttua Sakari Salminen kasvatti ässäjohdon jo ratkaisevantuntuisiin 1-4-lukemiin. Porilaiset jatkoivat jäähyilyä vielä erän lopullakin, mutta Jukurit oli edelleen ylivoimassaan tehoton.

− Pelasimme nousujohteisesti, mutta se ei riitä tällaisissa tilanteissa, kun vastustaja laittaa ihan kaiken peliin ja pelaa henkensä kaupalla, Nieminen kommentoi.

Päätöserään kotijoukkue tuli sisuuntuneena, ja Zach Budish onnistui ohittamaan Andreas Bernardin kahteenkin otteeseen. Vaikka Jukurit yritti lopussa tasoitusta lähes kaksi minuuttia ilman maalivahtia, Ässät kuitenkin kesti paineen ja vei tärkeät pisteet Poriin.

− Kiitos Jukureille aivan loistavasta taistelusta, jälleen saimme pelata ihan viimeiseen sekuntiin saakka. Toivottavasti tämä voitto kantaa nyt pidemmälle, Ässien päävalmentaja Mikael Kotkaniemi päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo