Mikkeliläisille kauden avausvoitto - Risto Dufva: "Pidettiin viime lauantaina joukkueen kanssa palaveri"

LIIGA / Raportti
Sami Rajaniemi oli yksi illan ottelun sankareista.
Kuva © Timo Savela
Tiistai-iltana pitkään sarjajumbona ollut Mikkelin Jukurit sai vieraakseen KooKoon. Jukureiden ja KooKoon välinen kamppailu olikin varsin tasainen ja lopulta kotijoukkue otti komealla taistelullaan kauden avausvoiton maalein 2-1 sekä täyden pistepotin. Näin ollen mikkeliläisryhmä nousi pois jumbosijalta. Yksi illan onnistujista oli kotijoukkueen maalivahti Sami Rajaniemi, joka joutui venymään useiden kouvolaisryhmän laukauksien eteen.

Mikkelin Jukureiden alkukausi on ollut varsin surkuhupaisa, sillä se oli hävinnyt kaikki ottelunsa ennen tiistai-illan kamppailua. Mikkeliläisryhmä onkin tuskaillut alkukauden aikana varsinaisen maalinteko-ongelman kanssa tehden viiteen otteluun ainoastaan neljä osumaa. Päästettyjä maaleja ennen tiistai-iltaa oli vastaavasti peräti 20 kappaletta. 

Kolmannessa erässä nähtiin hieman erikoinen tilanne, sillä kotijoukkue meinasi omalla hölmöilyllään antaa KooKoolle mahdollisuuden tasoitusosumaan. Mikkeliläisryhmä otti vain kuusi sekuntia ennen ottelun päättymistä kahden minuutin rangaistuksen, kun Jukureiden Teemu Suhonen roiskaisi omassa päädyssä kiekon yli laidan. KooKoo ei kuitenkaan saanut rakennettua kunnollista maalipaikkaa. 

− Semmoinen monisyinen ja-vaiheinen ketju tuo koko pelitapahtuma. Tultiin äärettömän hyvällä intesiteetillä ensimmäiset vaihdot tuohon peliin. Itseasiassa ei se ensimmäinen ylivoima ollut huono, mutta sen jälkeen ei kaikki mennyt ihan nappiin. Samaa aikaan Jukurit kai pystyi nostamaan pelitasoa. Pelistä tuli vaikea ja mitäs sitä kummempaa. Lopussa yritettiin tulla maan mahdottomasti, mutta ei vaan sitten saatu aikaiseksi. Jukurit ansaitsi voiton, KooKoon päävalmentaja Tuomas Tuokkola kertasi illan ottelua sekä sen loppuhetkiä lehdistötilaisuudessa.

Ensimmäisessä erässä nähtiin ainoastaan yksi osuma, jonka taiteili mikkeliläishyökkääjä Teemu Tallberg. Tallbergin maali syntyi kahden miehen ylivoimalla, kun KooKoon Toni Hyvärinen ja Mikko Virtanen kärsivät rangaistuksiaan.

− Joukkueiden välillä suurin ero tuli erikoistilannepelaamisessa. Ei päästy pelirytmiin, Jukurit puolusti tiiviisti ja meidän haastopelaaminen, siinä ei päästy tänään parhaimillemme. Jukureiden puolustustiiviys ja taistelupelaaminen olivat taas todella varmalla tasolla, summasi Tuokkola.

Toisella kaksikymppisellä Jukurit kasvatti johtonsa kahteen maaliin, kun kotijoukkueen Ville Leskinen ampui suoraan takaylänurkkaan. 

− Tietysti se toinen maali oli äärettömän hieno tasakentällisin takaylänurkkaan ja sen jälkeen jouduttiin takaa-ajajaksi ja yksi maali saatiin aikaan. Aika paljon päästiin ampumaan, mutta yksi saatiin lopulta sisään, Tuokkola kertasi vastustajan toista osumaa. 

Samaisessa erässä nähtiin pientä dramatiikkaa, kun kotijoukkueen Janne Ritamäki taklasi kovaa laidasta irti ollutta KooKoo-puolustajaa Emil Kristenseniä, joka jysähti päin laitaa naama edellä. Kristensen nousi vaikeroiden pystyyn taklauksen jälkeen, mutta paineli lopulta pukukopin suojiin. Hän kuitenkin palasi takaisin otteluun myöhemmin. Samassa ajassa Kristensenille tuomittiin myös kahden minuutin rangaistus pelin viivyttämisestä, joka oli jo ottelun kolmas. Kristensenin joukkuetoveri Anrei Hakulinen istui lopulta kahden minuutin rangaistuksen.

KooKoo tuli kolmanteen erään varsin sisuuntuneena ja haki pitkään kavennusosumaa, joka lopulta syntyi vajaa neljä minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppumista. Kavennusmaalin iski Eero Savilahti ylivoimalla. 

− Tietenkin semmoinen tilanne, josta tullaan näihin otteluihin. Se, että tullaan jostain tilanteesta, joka johtuu olotilasta. Meidän olotila, niinkuilla muillakin joukkueilla pohjautuu aikasemmista tuloksista. Kyllä meillä on ollut tuossa prosessointia kauden alussa. Ei olla oltu tyytyväisiä tekemiseen ja iso palaveri pidettiin viime lauantaina JYP-ottelun jälkeen joukkueen kera, kommentoi illan lehdistötilaisuudessa kotijoukkueen päävalmentaja Risto Dufva.

− Ei mitään muuta pyydetty tänään kuin, että yritetään taistella. Se on niin helppo sanoa, että sitä ruvetaan huonolla itseluottamuksella puskemaan esiin, niin se on vaikea tehtävä. Sitä kautta se varmuus tulee, kun taistelu pakottaisi jonkulaisen pelin tulemaan sieltä.

− Pienin ero joukkueiden välillä tuli juuri taistelun kautta ja sitä me haimme myös ottelussa,  Dufva jatkaa. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo