Makeaa koko rahan edestä - epäonnisia maaleja pitkän kaavan mukaan

LIIGA / Raportti
Turo Asplund tuulettaa Jukureiden avausmaalia.
Kuva © Oskari Mäkisarka
Kauden kolmannessa keskinäisessä kohtaamisessa nähtiin varsin tasaista vääntöä, kun kotijoukkue Jukurit ja vierailija Lukko kohtasivat Mikkelissä. Lukko on onnistunut voittamaan kaksi edellistä kohtaamista. Ottelu sisälsi epäonnisia tilanteita ja pientä torstai-illan nahistelua. Molemmat joukkueet tarjosivat yleisölle viihdettä pitkän kaavan mukaisesti, sillä Jukurit vei lopulta ottelun nimiinsä voittomaalikilpailun päätteeksi maalein 3−2.

Kotijoukkue Mikkelin Jukurit ja vierailija Rauman Lukko olivat kohdanneet kaksi kertaa kuluvan kauden aikana ennen tämän illan koitosta. Ensin joukkueet kohtasivat syyskuun puolivälissä Raumalla, missä isännät olivat parempia luvuin 4−1. Jälkimmäinen kohtaaminen pelattiin puolestaan Mikkelissä, ja silloinkin Lukko oli mikkeliläisryhmää parempi maalein 3−2.

Jatkoajalla nähtiin hieman dramatiikkaa, sillä videolta tarkistettiin todella pitkään kotijoukkueen mahdollista maalia. Maalitilanteessa vierailijoiden maalissa torjunut Kaapo Kähkönen tiputti kiekon varusteidensa syövereihin ja samalla oli itse lähes kokonaan maalin sisäpuolella. Tilanteessa tarkistettiin, menikö kiekko Kähkösen mukana maaliviivan ylitse. Lopulta pitkän odottelun jälkeen todettiin, ettei maalia syntynyt ja näin ollen edettiin pitkän kaavan mukaan.

Voittomaalikilpailussa haettiin lisäpisteen tienaajaa. Kotijoukkuen riveistä rankkareita pääsivät vetämään Mika PartanenZach Budish ja Turo Asplund. Lukon riveistä vetäjiksi arvottiin Janne Keränen, Toni Koivisto ja Chris VandeVelde. Voittomaalikilpailussa nähtiin ainoastaan yksi onnistunut yritys, jonka esitti Budish. Näin ollen Jukurit otti kauden ensimmäisen voittonsa Rauman Lukosta sekä yhden lisäsarjapisteen.

Kotijoukkueen päävalmentaja Risto Dufva kommentoi omiensa otteita ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

− Se on onnenkauppaa, ja ehkä kuitenkin lopputulos varsinaisella peliajalla täysin oikeutettu. Näen aika haastellisena tällaiset pidemmät tauot. Liigassakin on taukoa neljä päivää ja sitten tullaan peliin. Siitä puhuttiin etukäteen ja oltiin tietoisia, että Lukko on tullut pahat mielessä paikkakunnalle. Ihan ensimmäiset vaihdot näyttikin siltä, että ei me päästä oikein samalle tasolle ja oltiin siinä vähän jyrän alla. 

Teemu Suhonen - vaarallinen molemmissa kenttäpäädyissä

Ensimmäisessä erässä epäonnensotilaana toimi kotijoukkueen Teemu Suhonen, sillä hän iski mikkeliläisryhmän avausmaalin viiden minuutin kohdalla ylivoimalla. Klassinen sanonta "vaarallinen molemmissa kenttäpäädyissä" pätee tähän kyseiseen herraan, sillä hän vastasi myös vierailijoiden avausmaalista. Epäonnekseen Suhonen yritti suhaista kiekon pois oman maalin lähettyviltä, mutta kiekko päätyikin maalin perukoille.

Lukon tasoitusmaali merkittiin Arttu Ilomäelle, joka oli päässyt ennen Suhosen epäonnen hetkeä yksin läpi. Tilanteen jälkeen maalia tarkistettiin videolta.

− Teemu Suhosen hieno ylivoimamaali kyllä vapautti meidän peliä, ja aavistuksen oltiin ensimmäisessä erässä kuitenkin Lukkoa jäljessä, Dufva jatkoi.

Toisessa erässä nähtiin yksi maali, joka syntyi aivan toisen erän ensiminuuteilla. Ajassa 22.38 kotijoukkue siirtyi jälleen johtoasemaan, kun mikkeliläisryhmä sai pitkän pyörityksen vastustajan kenttäpäätyyn. Maalin edustalle luistellut sinipaitainen Valtteri Hotakainen iski varsin helposti pikkumustan ylähyllyllä ohi raumalaisjoukkueen maalivahdin Kähkösen. Hotakaiselle maali oli kauden ensimmäinen.

Jos kotijoukkue teki toisen erän alussa maalin, vastaavasti kolmannen erän alkuminuuteilla tahtia löi puolestaan vierailija Lukko. Vierasjoukkueen Janne Keränen teki tilanteessa itselleen maalintekopaikan ja laukoi kiekon lopulta maalin perukoille. 2−2-tasatilanteessa lähdettiin hakemaan ratkaisua jatkoajalta, joka ei kuitenkaan tuottanut voitto-osumaa. Lisäpisteen tienasi voittomaalikilpailun päätteeksi lopulta Jukurit.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo