Suomela sahasi HPK:n palasiksi jo avauserässä

LIIGA / Raportti
JYP oli isäntä maalien edustoilla.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
JYP sai tiistai-illan asetelmien hakuun vieraakseen HPK:n. Hyvän alun jälkeen HPK ei pystynyt enää vastaamaan hurrikaaniryhmän peliin.

JYPin ja HPK:n illan kamppailun suuren mielenkiinnon toi taistelu pudotuspelien kotiedusta. Tätä kisaa ennen peliä johti JYP yhden pisteen erolla yhden ottelun vähemmän pelanneena.

Joukkueiden kohtaamisesta saattoi odottaa enemmän taktista kamppailua kuin viihdyttävää roiskintaa. Tämä ennakointi täyttyi osaltaan hyvin.

Pudotuspelihenkisessä ottelussa JYP vei pidemmän korren pelaamalla huolellisemmin ja viimeistellen laadukkaammin. Loppulukemat kirjattiin jyväskyläläisille 3−1.

− Vaikka jotkut tilastot näyttävät mitä tahansa, emme päässeet tänään ytimeen, Antti Pennanen harmitteli.

− Harvat pelaajat vastasivat huutoon, mutta esimerkiksi kamppailupelaamisessa jäi pahasti vajaaksi.

Toisen epäonni on toisen onni

HPK tuli otteluun selvästi terävämmällä jalalla, kun joukkue loi pari puolittaista maalipaikkaa heti ensimmäisessä vaihdossa. Aktiivinen pelityyli sekä kiekollisena että kiekottomana sai hallintakapulat HPK:n käsiin, mutta murtautuminen JYPin maalinedustalle ei onnistunut.

− Huolimatonta ja laiskaa pelaamista meiltä, hallinta oli HPK:lla, Marko Virtanen avasi tuntojaan.

Yksi huolimaton jäähy sai JYPin lopulta mukaan peliin. Samalla alkoi näkyä huolimattomuutta ja epätasapainoisuutta HPK:n pelissä. Oskari Manniselle avauserän jälkimmäinen kymmenminuuttinen oli katastrofaalinen, sillä hänen virheidensä jälkeen JYP iski kaksi maalia. Virheiden jälkeen Manninen komennettiin penkille.

− Kaikki kunnia JYPille, mutta ensin todella halpa maali ja sen jälkeen tehokas ylivoima teki 2−0, Pennanen summasi.

Avauserässä JYPin sankari oli Antti Suomela, joka syötti joukueen molemmat osumat.

Jo avauserän viimeisillä minuuteilla oli nähtävillä pientä lukkoa, joka ei liiemmin toisessa erässä auennut. Joukkueen kiekollinen peli oli heikkoa, eikä tasakentällisin syntynyt muuta kuin paineja kulmissa ja hukattuja kiekkoja keskialueella.

Molemmat joukkueet sortuivat kahteen jäähyyn toisessa erässä, mikä omalta osaltaan vaikutti molempien joukkueiden viisiikkopeliin. Erän ainoasta osumasta vastasi Janne Tavi, jonka 3−0-osuma tarkistettiin videolta. Myös HPK:lla oli omat paikkansa iskeä ylivoimamaali, mutta uhrautuvainen alivoimapeli ehkäisi useamman "varman maalin".

− Maalit ohjaavat peliä, ylivoima oli tehokasta, Virtanen kertasi tyytyväisenä.

HPK:n kiri ei riittänyt

HPK tuli päätöserään vahvalla hengellä. Tässä vaiheessa onnikaan ei ollut kuitenkaan hämeenlinnalaisten puolella, sillä kaksi terävää laukausta eivät tolppaa kummoisemmiksi muodostuneet.

− Ihan hyvää loppuun asti pelaamista meiltä kuitenkin, Pennanen nosti positiiviseksi seikaksi.

Erän edetessä HPK alkoi hyökätä enemmän ja enemmän riskillä, mutta laukaukset suuntautuivat paljolti yli ja ohi. Ajoittain myös Pekka Tuokkola venyi erittäin näyttäviin venytyksiin.

Riskihyökkääminen avasi JYPille paikkoja lisämaaleihin, mutta niitä ei syntynyt. Kun Janne Lahti rikkoi Tuokkolan nollan vielä viimeisellä sekunnilla, ottelu päättyi lopulta 3−1.

Samalla JYP otti tukevan otteen vähintään pudotuspelien kotiedusta. Taistelu asetelmista jatkuu torstaina, kun Tappara saa vieraakseen JYPin. HPK puolestaan isännöi perjantaina HIFK:ta.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo