Nousujohteinen ottelu toi KalPalle lopulta voiton HIFK:sta

LIIGA / Raportti
Alexander Ruuttun kauden toinen Liiga-maali ratkaisi voiton HIFK:ta vastaan.
Vierasjoukkue HIFK oli ottelussa jo kahden maalin johdossa, mutta värikkäiden vaiheiden jälkeen KalPa sai käännettyä ottelun itselleen. Kilpipaidat saivat koneensa käyntiin kunnolla vasta toisen erän aikana.

Helsingin vieraat vaikuttivat hallitsevan peliä ja pääsivät Lennart Petrellin ja Miikhali Tepon maaleilla jo kahden maalin karkumatkalle ottelun ollessa jo yli puolenvälin. KalPa pääsi varsinkin toisen erän edetessä koko ajan paremmin peliin mukaan, ja Henri Knuutisen tekemä kotijoukkueen avausmaali vapautti KalPan pelin tässä ottelussa.

Knuutinen ajoi röyhkeästi oikealta puolelta maalille, ja lopulta kiekko löysi tiensä ohi HIFK-vahti Kevin Lankisen. Maali oli Knuutiselle Liiga-uran ensimmäinen.

− En aistinut mitään huonoa meidän latauksessa tänään. HIFK:n raikkaus, karvaus, hyvä luistelupeli ja keskialueen täyttöpeli sai kuitenkin meidät vähän tolaltaan ekassa erässä. Tuli sitä kautta aika paljon harhasyöttöjä, ja eka erä oli selkeästi HIFK:n, kommentoi KalPan päävalmentaja Pekka Virta ottelun alkua.

Kavennuksen jälkeen KalPa pääsi jatkamaan maalia edeltänyttä pyöritystä, ja Matias Myttynen iski lukemat tasoihin vajaa minuutti ennen toisen erän päättymistä. Mikko Nuutinen kiersi HIFK-maalin takaa b-pisteen tienoille, mutta hukkasi kiekon. Myttynen jatkoi tästä ja laittoi kiekon lopulta maalin kattoon.

Päätöserässä mentiin vauhdikkaasti, ja KalPa oli hallitsevana osapuolena. Kilpipaidat pääsivät pyörittämään usealla kentällä punanuttujen päädyssä. Ottelun käännekohta oli päätöserän puolivälin paikkeilla.

HIFK:n puolustaja Teemu Erosella oli huippupaikka viedä vierasjoukkue johtoon, mutta hän ei saanut kiekkoa maaliin. Kyseisen tilanteen vastahyökkäyksestä kuopiolaisten Alexander Ruuttu teki ottelun voittomaalin.

Maali oli punanuttujen mielestä kyseenalainen – Ruuttu sai kiekon aivan maalin eteen, kääntyi ja iski kiekon sisään. HIFK-valmentaja Antti Törmäsen mielestä Ruuttu oli tilanteessa maalivahdin alueella ja maali olisi pitänyt hylätä.

− Mun pitää katsoa se [maali] vielä tarkemmin nauhalta, mutta kyllä se [Ruuttu] mun mielestä meni sinne alueelle. Oon mä nähnyt, että tuommoisia maaleja hylätäänkin, kertasi HIFK-käskijä Törmänen ottelun ratkaissutta osumaa.

Tämän jälkeen ottelussa nähtiin vielä neljä maalia. KalPan Eetu Luostarinen haastoi rohkeasti HIFK:n Teemu Erosen, polki oikeaa laitaa maalille ja laittoi kiekon rystyllä ohi Lankisen.

HIFK kavensi vielä vajaa kaksi minuuttia ennen loppua Arttu Luttisen osumalla. KalPan Jussi Timonen kaatui maalin takana ja Luttinen pääsi vapaasti kiertämään maalin eteen ja iski kiekon ohi KalPan maalivahti Eero Kilpeläisen.

HIFK haki lopussa tasoitusta ilman maalivahtia. Tommi Jokinen onnistui kuitenkin iskemään lukemat 5-3. Vielä tämän jälkeen punanutut ottivat Lankisen pois maaliltaan ja hakivat kavennusosumaa. Jussi Timonen viimeisteli lopulta lukemat 6-3 niin ikään tyhjään maaliin.

− Ei meillä ollut mitään vaikeuksia tuon tempopelin kanssa. Meillä oli nouseva käyrä pelin suhteen tänään. Tiedettiin, että jos HIFK laittaa tuollaisen paineen heti alussa noin monella miehellä, niin ei se voi kahta tuntia kestää, kertasi Pekka Virta ottelun tapahtumia.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo