HIFK:lle ei vieläkään helpotusta vierasotteluihin - Koivisto ratkaisi voiton Lukolle

LIIGA / Raportti
Toni Koivisto toimi ratkaisijana illan ottelussa. (Arkistokuva)
Perjantai-iltana Lukko sai vieraakseen HIFK:n. Ottelusta muodostui tasainen mittelö, jossa mentiin parhaimmillaan päästä päähän vauhdilla. Molempien tuhlatessa maalipaikkojaan otti Lukko kotivoiton voittomaalikilpailussa lukemin 2-1.

Ari-Pekka Selinin HIFK oli tullut Raumalle selvällä pelisuunnitelmalla, ja siinä teesinä oli keskialueen tiivis puolustuspelaaminen. HIFK ei lähtenyt avauserässä kuin muutaman kerran paineistamaan koko viisikon voimin, muuten helsinkiläisjoukkue tyytyi laittamaan keskialueen tukkoon.

Lukko kuitenkin pääsääntöisesti pääsi HIFK:n tiiviistä keskialueen trapista läpi. Raumalaiset pääsivät kiekon kanssa hyökkäysalueelle vieraita enemmän ja sai luotua näistä muutamat laadukkaat maalipaikat. Muun muassa Ville Vahalahti nakutti kiekon tolppaan heti avauserän alkuhetkillä.

Kiekon riistäessään HIFK yritti rytmittää hyökkäämistään, mutta hyökkäyksiinlähdöissä puolustajille tuli helppoja kiekonmenetyksiä ja harhasyöttöjä. Myös Lukon ajoittainen korkea paine vaikeutti hyökkäyksiinlähtöjä. 

Näin ollen HIFK:lla oli vaikeuksia päästä hyökkäämään yhtenä rintamana, eikä vierasjoukkue päässyt kovin helposti kiekollisena hyökkäysalueelle.

Ottelun ensimmäisestä maalista vastasi kotijoukkue. Ryan O'Connorin istuessa jäähyllä. Arttu Ilomäen maalille heittämä kiekko muutti HIFK:n omasta puolustajasta suuntaa ja kimposi ohi hölmistyneen Atte Engrenin.

Tästä ei mennyt kuin hieman aikaa, kun kiekko kolahti jälleen HIFK-maalin maalirautoihin. Tällä kertaa laukauksen lähettäjänä oli Lukon Heikki Liedes

Toinen erä HIFK:n, kolmas tasainen

Toisen erän alussa HIFK:n piti vaihtaa hetkeksi maalille Niklas Bäckström, koska Engrenin varusteissa oli jotain häikkää. Bäckström ehti lopulta olla maalilla melkein kahdeksan minuuttia ennen kuin Engren vaihdettiin takaisin.

Jos ensimmäinen erä meni hieman Lukon hallinnassa, toinen erä oli ehkä hieman enemmän HIFK:n hallintaa. Helsinkiläisjoukkue nosti napsun karvauspelaamistaan ylemmäs ja sai tämän ansiosta kiekonriistoja hyökkäysalueella aikaan.

Myös vierailijoiden keskialueen puolustuspelaaminen oli paremmin liikkeessä kuin ensimmäisessä erässä. Näin ollen raumalaisten keskialueen ylitykset joutuivat ajoittain hankaluuksiin.

Toisen erän alkupuolisko oli myös hieman enemmän hurlumhei-kiekkoa kuin ensimmäinen. Suunnanmuutospelaamisessa molemmat joukkueet pääsivät hyvin kääntämään peliä kiekollisena kiekonriistojen ja harhasyöttöjen ansiosta. Näistä muun muassa Lukko sai rakennettua vaarallisemmat maalipaikkansa.

Erän ainoan maalin teki kuitenkin HIFK. Henri Tamminen yllätti Kähkösen rannelaukauksellaan ja toi kauden ensimmäisellä maalillaan helsinkiläiset tasoihin.

Vielä erän viimeisillä minuuteilla HIFK:lla oli etsikkoaikansa. Helsinkiläisjoukkue sai pidettyä kiekon hyökkäysalueella ison tovin, jonka aikana vierasjoukkue loi maalipaikkoja. Vain eräsummeri pelasti Lukon. 

Kolmas erä oli kauttaltaan tasainen. Molemmat puolustivat tarkasti keskialueen, mutta Lukko sai luotua vaarallisimmat maalipaikat.

HIFK:n etsikkoaika oli kolmannen erän puolivälissä, kun Janne Niskala sai 2+2 minuutin jäähyn. HIFK ei kuitenkaan onnistunut maalia tekemään.

Kun kumpikaan joukkueista ei saanut tehtyä maalia kolmannessa erässä, mentiin jatkoajalle. Jatkoajalla Lukko pääsi ylivoimallekin, mutta Engrenin isot torjunnat pitivät ottelun vielä hengissä.

Voittomaalikilpailussa Lukon Janne Keränen pääsi yrittämään kahdesti, koska ensimmäisellä kerralla Engren ei ollut maalivahdinalueellaan, kun kiekko lähti keskiympyrästä. Engren torjui molemmat yritykset.

Lopulta voittomaalikilpailussa Toni Koivisto ratkaisi voiton Lukolle.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo