Lukko rikkoi kuparisen maalikimarassa

LIIGA / Raportti
Rony Ahosen osuma muutti tilanteeksi 6-2.
Ennen illan ottelua Lukko ja SaiPa olivat kohdanneet kahdesti tällä kaudella, eikä raumalaisryhmä ollut tehnyt niissä ensimmäistäkään osumaa. Lopulta täynnä energiaa, intensiteettiä ja vauhtia olleessa ottelussa Lukko laittoi ison kasan kiekkoja vierailijoiden maalivahtien selän taakse.

Lukon ja SaiPan kohtaamiset ovat harvoin vetäneet Äijänsuon katsomoita täyteen, eivätkä keskinäiset ottelut muutenkaan ole nousseet klassikoiden joukkoon. Illan kamppailu oli kuitenkin viihdearvoltaan viihdyttävin Lukko-SaiPa-ottelu miesmuistiin.

Lukon päävalmentaja Pekka Virta on toistuvasti syksyn aikana kosiskellut raumalaisia täyttämään katsomot ja antamaan tukensa joukkueelle. Virta ei saanut vastakaikua toiveilleen ainakaan tänään.

- On harmillista pelata arkena tyhjille halleille. Pelin taso ei aina näy samanlaisena kuin silloin, jos joku katsoo peliä pienessä pilsnerissä lauantaihuumassa, Virta lohkaisi.

Pisteistä kuitenkin pelattiin. Sarjataulukossa hyvin lähellä toisiaan olevat joukkueet olivat kohdanneet kahdesti ja SaiPa oli jättänyt kummallakin kerralla Lukon vaille maaleja. Maalin tekemisestä oli luonnollista aloittaa.

Kovin hyvin ei raumalaisten maalijahti alkanut, sillä ensimmäisen kerran juhli SaiPa. Keltamustien kultakypärä Topi Nättinen kiskaisi kiekon Kaapo Kähkösen selän taakse ensimmäisen erän lopulla.

Kuitti tuli kuitenkin vajaassa minuutissa. Toni Suurosen suorasta luistelusta lähettämä lämäri upposi Jussi Markkasen jalkojen välistä verkkoon.

Kuparinen oli rikottu. Ja tämä oli vasta alkusoittoa illalle.

- Viime pelissä saatiin vastustajalta palautetta, että ei pystytty maalin maalia tekemään. Se kuitti oli hyvä laittaa pelaajille ennen peliä. He vastasivat siihen.

Toisessa erässä isännät iskivät hieman yli neljässä minuutissa kiekon kolmesti SaiPa-maaliin. 3-1-maalin jälkeen ehti lappeenrantalaisten päävalmentaja Tero Lehterä vaihtamaan jo pelaavaa maalivahtiakin, kun Frans Tuohimaa luisteli konkarivahdin tilalle.

Ottelun loppua kohti maalien mättäminen ei juuri laantunut. SaiPa tappeli kovalla asenteella itseään peliin mukaan ja teki kolme osumaa. Vielä muutama minuutti ennen kolmannen erän päätöstä SaiPa haki tasoitusta ilman maalivahtia.

Ilman taistelua illan vierasjoukkue ei kaatunut. Sen pani merkille myös Virta.

- Korostan, että SaiPa on todella hyvä jääkiekkojoukkue. Menneisyys vähän kummittelee tietyissä vastustajissa, Virta sanoi viitaten perinteisen alhaiseen yleisön kiinnostukseen SaiPa-otteluissa.

Kähkönen Lukko-maalilla oli kuitenkin mies paikallaan ja vieraiden hyvätkin tekopaikat jäivät hyödyntämättä. Virta oli tyytyväinen sinikeltaisten esityksiin monilta osin.

- Pysyttiin paljon kiekossa ja ei roiskittu menemään. Olemme menossa valoa kohti, kuten toivottavasti myös keli täällä Suomessa, Virta kuvaili suojattiensa suorituksia.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo