TPS:n Tirroselle nollapeli debyytissä, SaiPa nappasi 1−0-yllätysvoiton

LIIGA / Raportti
Rasmus Tirronen venyi Liiga-debyytissään kiekon tielle 32 kertaa. Elmeri Kaksonen ohitti Tirrosen voittomaalikilpailussa.
Kuva © Mikko Lieri www.lieri.eu
TPS oli tehnyt kahdessa edellisessä pelissään 13 maalia. SaiPa onnistui ennakkoluulottomalla pelillään ja maalivahti Frans Tuohimaan torjunnoilla nollaamaan turkulaisten maalitykit täysin. Elmeri Kaksonen ratkaisi voittomaalikilpailussa 1−0-voiton lappeenrantalaisille.

SaiPa lähti altavastaajana kotiotteluunsa Turun Palloseuraa vastaan. Keltamustat aloittivat pelin hyvällä taisteluasenteella. Lappeenrantalaiset liikkuivat kaukalossa hyvin ja pelasivat rohkeaa jääkiekkoa. TPS ei pystynyt esittämään parastaan ottelun alussa. Tepsillä oli käynnistymisvaikeuksia myös edellisessä pelissään Sportia vastaan.

− Ensimmäisen kerran voi sanoa, että pelaajiemme otteista löytyi sitä rohkeutta, jota on peräänkuulutettu. Emme luopuneet heti kiekosta, kun sen saamiseksi oli tehty valtava työ, kertasi SaiPan päävalmentaja Tero Lehterä joukkueensa esitystä.

− Ennakkoasetelma oli pikkaisen Daavid vastaan Goljat. Meillä on vähän raajarikkoinen joukkue. Olen iloinen jätkien puolesta, Lehterä sanoi.

Liiga-debyyttinsä tehnyt TPS:n vahti Rasmus Tirronen joutui heti ottelun alussa tiukkaan paikkaan. Tirronen oli edellisen kerran tolppien välissä harjoitusottelussa Ässiä vastaan lähes kuukausi sitten, joten pelituntuma ei ymmärrettävästi ollut paras mahdollinen. Turkulaisten maali pysyi kuitenkin puhtaana, ja ottelun edetessä Tirronen pääsi hyvin peliin mukaan.

Viime kaudella Mestiksen parhaaksi maalivahdiksi valitulle Tirroselle kertyi avauserässä 14 torjuntaa, kun SaiPan maalia vartioinut Frans Tuohimaa selvisi kahdeksalla torjunnalla.

Kisapuiston perjantai-illassa kaksi ensimmäistä jäähyä kirjattiin TPS:lle, mikä oli osoitus SaiPan hallinnasta ja yritteliäästä pelistä. SaiPan hyökkääjät Roy Radke ja Jonatan Tanus pääsivät testaamaan Tirrosta, mutta alkukauden peleissä täydellisesti toiminut TPS:n alivoima kesti.

Lappeenrantalaisten hyvä ote herpaantui hieman ensimmäisen erän lopussa ja kotijoukkue otti nopeaan tahtiin kaksi jäähyä. SaiPan pelaajat pystyivät alivoimalla pelatessaan peittämään syöttösuuntia, blokkaamaan laukauksia ja maalivahti Tuohimaa piti huolen lopusta.

"Molemmilla joukkueilla oli riittävästi paikkoja tehdä maaleja"

Ottelun toinen ja kolmas erä olivat äärimmäisen tasaisia. Pääosaan nousivat maalivahdit. Kolmannessa erässä muun muassa isäntien Tanuksella ja Radkella sekä vieraiden Patrik Virralla oli huippupaikat tehdä voittomaali. Aivan kolmannen erän viime sekunneilla TPS oli tarrata kiinni kolmeen pisteeseen, kun Ilkka Heikkinen tulitti kaksi kovaa laukausta kohti Tuohimaan vartioimaa SaiPa-maalia, mutta osuma jäi syntymättä.

− Tämä oli vauhdikas perjantaipeli. Hinkattiin 65 minuuttia nolla-nollaa, mutta molemmilla joukkueilla oli kyllä riittävästi paikkoja tehdä maaleja. SaiPa ansaitsi ehdottomasti lisäpisteen, kommentoi TPS-päävalmentaja Kalle Kaskinen pelin jälkeen lehdistötilaisuudessa.

− SaiPa tuli komeasti paineen alta ulos ja pelasi laitojen kautta sekä juoksi kiekkoja selustasta kiinni ja sai siitä maalipaikkoja. Se oli vähän meidän hölmöyttämme, mutta myös SaiPan hyvyyttä, että he saivat siitä rakennettua maalipaikkoja, Kaskinen jatkoi.

Kaksonen ja Oksanen SaiPan maalintekijöinä voittomaalikilpailussa

Ottelun ratkaisu jouduttiin maalittoman varsinaisen peliajan ja jatkoajan jälkeen hakemaan lopulta voittomaalikilpailusta. SaiPan Ahti Oksanen uitti ensimmäisenä laukojana kiekon komeasti Tirrosen jalkojen välistä maaliin. TPS:n valinta ensimmäiseksi laukojaksi oli konkarihyökkääjä Éric Perrin, jonka yrityksen Tuohimaa torjui. SaiPan toinen laukoja Elmeri Kaksonen ohitti Tirrosen kilpipuolelta.

Illan upeimmat veivit teki TPS:n puolustaja Heikkinen, joka oli Palloseuran ainoa onnistuja voittomaalikilpaulussa. Viimeisinä laukojina vuoroon tulleet SaiPan Tanus ja TPS:n Ilari Filppula epäonnistuivat kumpainenkin, joten SaiPa vei voiton lukemin 1−0.

Ottelua seurasi Kisapuistossa 2 683 katsojaa. Aikakirjoihin kirjattiin nollapeli sekä Tuohimaalle että debyyttinsä tehneelle Tirroselle.

− Yleensä tappiopelin jälkeen ei aplodeja kopissa anneta, mutta nyt sanoin jätkille, että yksi kaveri ansaitsee nyt aplodit, ja se oli Tirronen. Hän pelasi loistavan debyytin, uskomaton matsi häneltä, kiitteli Kaskinen maalivahtiaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle