Lukko käänsi ottelun voitoksi kolmannessa erässä

LIIGA / Raportti
Ville Vahalahti pelasi vahvan ottelun.
Kuva © Timo Savela
Sportin ja Lukon välinen ottelu oli tasainen kamppailu. Lukon vahva kolmas erä käänsi ottelun raumalaisten voitoksi.

Sport-Lukko-ottelu lähti käyntiin pirteästi, ja molempien joukkueiden fanit pistivät heti alusta tunnelmaa halliin. Sport aloitti erän vahvasti, sillä 49 sekuntia ehti kulua ennnen kuin Tomi Körkkö sai hyvän paikan ja laukoi kiekon Kaapo Kähkösen taakse. 

Peli jatkui tasaisena, mutta Lukko sai erän puolivälissä otteen. Ari Gröndahl sai ajassa 12.22 jäähyn estämisestä, ja Lukko sai ylivoimansa hyvin käyntiin. 50 sekuntia myöhemmin kiekko oli Mika Järvisen selän takana, kun Arttu Ilomäki laukoi ja Ville Vahalahti ohjasi kiekon sisään.

Erän viimeisellä viisiminuuttisella Sport sai pelata ylivoimaa kaksi kertaa, kun ensin Atte Mäkinen sai kiinnipitämisrangaistuksen. Sport ei saanut ylivoimaansa kunnolla käyntiin, mutta sai yhden hyvän paikan, kun Ville Viitaluoma veti rystyllä ja kiekko pomppi vaarallisesti Kähkösen maalin edessä.

Erän viimeisellä minuutilla Sport sai toisen ylivoimansa, kun Peter Tiivola sai jäähyn korkeasta mailasta. Sport ei ehtinyt saada ylivoimaansa käyntiin erän lopussa, mutta aloitti siten toisen erän ylivoimalla.

Kankaanperä vei Sportin johtoon alivoimalla

Sportin ylivoima ehti juuri umpeutua, kun kiekko pomppi Lukon maalin edessä ja tuomari vihelsi rangaistuslaukauksen. Simo-Pekka Riikola peitti kiekon kädellä Lukon maalialueella, minkä tuomari huomasi. Antti Kalapudas oli laukojana rangaistuslaukauksessa, ja hyökkääjä yritti laukoa kiekon patjojen välistä, mutta Kähkönen torjui. Kiekko leijui vaarallisesti maalin yläpuolella, mutta kiekko liukui niukasti ohi.

Rangaistuslaukauksen jälkeen Lukko hallitsi kiekkoa. Ajassa 23.37 kiekko pyöri vaarallisesti Sportin maalin edessä, ja Janne Keränen löysi kiekon ja heitti sen maalia kohti. Järvinen yritti pitää kiekon poissa maalista, mutta kiekko valui viivan yli. Maalia vielä videotarkasteltiin, ja osuma lopulta hyväksyttiin.

Lukon maalin jälkeen Sport sai hyvän otteen ottelusta ja kiekko pyöri hyvin Lukon puolustuspäässä. Sam Povorozniouk syötti kiekon Robin Salolle, joka laittoi kiekon eteenpäin Joni Tuulolalle, Tuulolan laukaus lähti napakasti ja se upposi maaliin.

Erän lopussa Tuulola otti jäähyn. Sportin alivoima toimi hyvin ja Joonas Komulainen sai kiekon keskialueella. Komulainen syötti kiekon eteenpäin Markus Kankaanperälle, joka pääsi yksin läpi ja nosti kiekon Kähkösen yli. Tilanne oli toisen erän jäkeen 3-2.

Lukko nousi takaa ohi

Ottelun kolmas erä oli Lukon hallitsema. Aikaa ehti kulua vajaa minuutti, kun Ilomäki tasoitti ottelun ylivoimalla, syöttäjinä Vahalahti ja Toni Koivisto.

Sport sai kolmannen erän alkupuoliskolla taas kokeilla ylivoimaansa, kun Lukolla oli liian monta pelaajaa jäällä. Sportin ylivoima ei tälläkään kertaa onnistunut, ja Lukko sai jälleen otteen ottelusta jäähyn jälkeen.

Eetu Koivistoinen antoi kolmannen erän puolivälissä vierasfaneille riemun aihetta, kun hän laukoi Lukon johtoon. Koivistoinen sai hyvän syötön Riikolalta ja hyökkääjän hyvä laukaus upposi maaliin.

Kamppailu jatkui maalin jälkeen tasaisena ja molemmat joukkueet rankensivat hyviä paikkoja. Sport otti maalivahdin ulos, kun peliaikaa oli jäljellä puolitoista minuuttia. Sport yritti saada hyökkäyspeliään käyntiin, mutta kunnon paikkoja ei tullut. Pari sekuntia ennen ottelun loppua Vahalahti laittoi kiekon tyhjään maaliin ja Lukko varmisti voittonsa 5−3-lukemin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo