TPS:lle arvokkaat pisteet, Ilveksen tappiokurimus sai jatkoa - ”Tuloksen tekeminen on todella vaikeaa”

LIIGA / Raportti
Eric Perrinin kääntölaukaus käänsi ottelun suunnan.
Kuva © Timo Savela
TPS:n ja Ilveksen kauden toisessa kohtaamisessa korostuivat joukkueiden akuutti voittojen tarve. Puolustustaistelun vei lopulta nimiinsä TPS, aiheuttaen Ilvekselle sen kuudennen perättäisen tappion.

Joukkueiden voittojen tarve ja viimeaikojen huonot pistesaldot näkyivät jäällä. Ottelun ensimmäisen 10 minuutin aikana vihellettiin kymmenkunta paitsiota. Tämä oli seurausta kummankin joukkueen tiiviistä keskialueen puolustamisesta. Ottelu passivoitui pahimmillaan viiden miehen keskialueiksi ja pelin rytmi tapettiin molemmin puolin totaalisesti.

Ottelu otti askeleen kohti aktiivisempaa suuntaa Ilveksen ensimmäisen maalin myötä. Juhani Tamminen iski petopaidat johtoon Ilkka Pikkaraisen kampitusrangaistuksen aikana. TPS avasi Ilves-maalin jälkeen omaa keskialuettaan ja TPS:n tasoitusmaali näki päivänvalon neljä minuuttia myöhemmin.

TPS pelaajisto sai silminnähdyn potkaisun takamukselleen tasoitusmaalin jälkeen. Vaikka alkukauden kaltaista vyörytystä ei nähtykään, niin alkukautta mukaillen seurauksena oli silti mustavalkoisten maali.

Eric Perrin siirsi kotijoukkueen johtoon Ilari Filppulan syötöstä. Kanadalaishyökkääjän kääntölaukaus oli turkulaisyleisön mieleen. Tilanteessa huonosti ja puolustusalueensa keskustaa vartioineen Ilves-viisikon suoritus ei puolestaan tuottanut vierasjoukkueen päävalmentajalle Karri Kivelle hyvää mieltä.

Ilves ei saanut ottelun kahden viimeisen erän aikana kunnollista kiriä aikaan ja tamperelaisten otteista oli kateissa punainen lanka. Välillä TPS-puolustajia painostettiin aggressiivisesti, kun taas hetken päästä Ilves-viisikko passivoitui lähestulkoon avauserän tapaan.

Huomioitavaa kuitenkin on, että useimpina hetkinä kun Ilves passivoitui, niin seurauksena oli TPS:n maalipaikka.

"Olemme löytäneet hyvän tasapainon otteisiimme"

Ilves-käskijä ei puolustellut oman joukkueensa esitystä. Kiven puheissa korostuu petopaitojen vaikea jakso, jonka päättämiseen haetaan vielä keinoja.

− Ei vaan yksinkertaisesti riittänyt. Joukkueella tuntuu olevan nyt käynnissä vähän vaikea hetki. Tuloksen tekeminen on todella vaikeaa. Oman pään puolustamisessa sattui muutama myöhäinen maila ja se oli sitten siinä, Kivi tiivisti.

Tappiosta huolimatta Kivi näki joukkueensa esityksessä positiivisia piirteitä, mutta ei tarkentanut mitä ne ovat.

− Oli tässä onneksi havaittavissa positiivisiakin piirteitä. Tartumme niihin seuraavissa harjoituksissa.

TPS:n päävalmentaja Kalle Kaskinen oli tyytyväinen joukkueensa otteisiin. Kiitosta sai kuulla erityisesti turkualaisjoukkueen puolustaminen.

− Kaikin puolin tasapainoinen peli. Tänäänkään emme aiempien otteluiden tapaan antaneet vastustajalle laadukkaita maalintekopaikkoja. Olemme neljään viime otteluun päästäneet viisi maalia, joten voisi sanoa, että olemme löytäneet hyvän tasapainon otteisiimme.

Kaskinen jakoi erityiskiitosta kaksi maalia iskeneelle laitahyökkääjälleen Oskari Siikille.

− Hyvä, että hänelle siunaantui onnistumisia. Hän liikkunut jonkin verran Savonlinnan (SaPKo) ja Turun välillä. Maalit ovat hänelle tärkeitä, sillä taitamattomuudesta maalinteko ei jää kiinni. Hän osaa tehdä maaleja, kun sellainen mahdollisuus tarjoutuu, kehui Kaskinen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo