Ranska – muutakin kuin turistilauma?

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Helsingin lohkon lilliputteihin kuuluva Ranska saapuu Suomeen mielenkiintoisella nipulla. Joukkue on kasattu sekä eilispäivän tähdillä että tulevaisuuden nimillä. Riittävätkö maan rahkeet ylimmällä tasolla? Kaikki kulminoituu yhteen peliin.

Vuodesta toiseen selviytymistaistelua. Sitkeä sissi vai pysyvä lilliputti? Ranskan taival MM-kisoissa ei ole viime vuosina ollut juuri glamouria täynnä. Tärkein, eli säilyminen ylimmällä sarjatasolla on tapahtunut kuitenkin joka kevät sitten kisojen 2007, jolloin maa viimeksi nousi MM-kisojen korkeimpaan kastiin.

Tämänkaltainen lilliputtimaa on helppo tuomita jo pelejä katsomatta. Tämän vuoden kisoihin Ranska saapuu kuitenkin varsin lupauksia herättävällä nipulla. Vaikkei maa tosissaan vieläkään kisojen suurmaita haasta, on joukkueessa paljon mielenkiintoisia tulevaisuuden nimiä. Kärkiketjuihin maalla onkin heittää kovia pelimiehiä, mutta materiaalin laajuudessa joukkue jää pahasti jälkeen.

Ranska on pelannut ennen kisoja monta harjoituspeliä vaihtelevin tuloksin. Italiaa ja Norjaa vastaan joukkue pelasi tuplakamppailut, joista molemmista jäi yksi voitto käteen.

Kaikki kiinni yhdestä pelistä

Tämän hetken IIHF:n rankingeissa sijalla 14. oleva maa on viime vuosina kohentanut asemaansa kiekkokartalla. Tulevat MM-kisat ovatkin maalle jo kuudennet putkeen ylimmällä tasolla. Myös Helsingissä joukkueen ainoa realistinen tavoite on säilyttää paikkansa myös ensi vuoden kisoihin.

Uuden sarjaohjelman johdosta Ranskan turnauksen ylivoimaisesti tärkein ottelu on jo joukkueen toinen peli kisoissa. Tiukimmin paikasta myös ensi kevään MM-kisoihin mielivä Kazakstan on Ranskan selvästi suurin kilpakumppani. Sen johdosta jo 6.5. pelattavalla kamppailulla on valtavat panokset.

Koska pelaajanippu jää lähes jokaiseen muuhun maahan verratessa jälkeen, nousee tiiviin viisikkopelin merkitys entisestään. Hendersonin tiiviissä puolustustaktiikassa myös maalivahdilla on suuri rooli joukkueen menestyksessä. Cristobal Huetilla on myös näissä kisoissa iso vastuu "Les Bleusin" menestyksessä.


12 maalia Lukossa iskenyt kisojen keltanokka Charles Bertrand kuuluu Ranskan tulevaisuuden nimiin.

Kulmakivet:

Maalivahtiosasto on Ranskalla jälleen kunnossa. Kokenut ja kaiken nähnyt Huet on joukkueen selvä ykkönen. Tähän kun lisätään jo tällä tasolla näyttönsä antanut Fabrice Lhenry, ei joukkue kaadu tänäkään vuonna maalivahtipeliin.

Puolustuksessa joukkueen liideri tulee Suomesta ja Jyväskylästä. Huikean kevään pelannut Yohann Auvitu on jo nyt joukkueen puolustuksen kulmakiviä. Tuore Suomen mestari nauttii varmasti suurta vastuuta erityisesti erikoistilanteissa. Muuten puolustus koostuu lähinnä Ranskan liigassa tällä kaudella pelanneista pelaajista.

Hyökkäyksessä suurimman huomion saa joukkueen ainoa NHL:ssä pelaamaan päässyt pelaaja. Ottawa Senatorsin organisaatiossa pelaava Stephane Da Costa on joukkueen kiistaton hyökkäyksen moottori.

Ranska on muutenkin saanut koottua yllättävän tasokkaan hyökkäyksen. Pierre-Edouard Bellemare on hyvä esimerkki hyökkääjästä, joka on päässyt pelaamaan tasokkaaseen liigaan suurella vastuulla. Lukossa tällä kaudella läpimurron tehnyt nuori Charles Bertrand on suomalaisittain mielenkiintoinen tapaus. Nuoren laiturin sähäkät ja ennakkoluulottomat otteet kannattaa laittaa tiukkaan seurantaan.

Arvio:

Ranskan mahdollisuudet kisapaikan suhteen ratkeavat jo hyvissä ajoin. Ensimmäisessä pelissä USA:ta vastaan ei vielä ole kuin voitettavaa. Toisessa pelissä onkin jo kaikki pelissä. Mikäli nuori joukkue saa pelin hyvissä ajoin kulkemaan, säilyttää Ranska paikkansa myös ensi kevään kisoihin.

Ranska MM-kisoissa:

Maalivahdit:

Florian Hardy, Chamonix Chamois

Cristobal Huet, Fribourg-Gottéron (SUI)

Fabrice Lhenry, Rouen Dragons

Puolustajat:

Baptiste Amar, Grenoble Bruleurs de Loups

Yohann Auvitu, JYP Jyväskylä

Vincent Bachet, Amiens Gothiques

Nicolas Besch, Cracovia Krakow (POL)

Kevin Hecquefeuille, Geneve-Servette (SUI)

Antonin Manavian, Rouen Dragons

Maxime Moisand, Odense Bulldogs (DEN)

Alexandre Rouleau, Grenoble Bruleures de Loups

Hyökkääjät:

Pierre-Edouard Bellemare, Skellefteå AIK (SWE)

Charles Bertrand, Lukko Rauma

Stephane Da Costa, Ottawa Senators (NHL)

Teddy Da Costa, GKS Tychy (POL)

Julien Desroisiers, Rouen Dragons

Damien Fleury, Timrå IK (SWE)

Robin Gaborit, Briancon Diables Noirs

Anthony Guttig, Dijon Ducs

Brian Henderson, Angers Ducs

Loic Lamperier, Rouen Dragons

Laurent Meunier, Straubing Tigers

Damien Raux, Angers Ducs

Antoine Roussel, Chicago Wolves (AHL)

Sacha Treille, Sparta Praha (CZE)

Yorick Treille, Sparta Praha (CZE)

Päävalmentaja: Dave Henderson

» Lähetä palautetta toimitukselle