MM-kisat: Venäjä marssii mainiossa tahdissa

MAAJOUKKUE / Uutinen
Venäjä jatkaa MM-turnauksessa hienoja otteitaan, venäläiset voittivat torstaina jo neljännen peräkkäisen pelinsä. Tällä kertaa Venäjä kaatoi Tanskan. Muut kisapäivän voittajat olivat USA ja Tšekki.

Venäjä tahkoaa hienoa turnausta, punapaidat ovat voittaneet kaikki neljä ensimmäistä otteluaan ja ovat lohkonsa toisena. Venäläisillä on kasassa saman verran pisteitä kuin lohkonsa ykkösellä Ruotsilla. Torstaina punapaidat päihittivät Tanskan lukemin 3-1.

Pelin osumista kolme tehtiin heti avauserässä. Venäjän Jevgeni Medvedev vei siniviivalaukauksellaan maansa johtoon, kun ottelua oli tahkottu vain kaksi minuuttia. Lars Eller nosti tanskalaiset tasoihin kaksi minuuttia myöhemmin.

Venäjän voitto-osumaksi muodostuneen osuman laukoi kisojen pistepörssin kärkisijaa ruotsalaishyökkääjän Loui Erikssonin kanssa pistein 3+4 jakava Evegeni Malkin, pelikello osoitti tällöin aikaa 13.35. Dmitri Kalinin tykitti toisessa erässä punakoneen vielä kahden maalin johtoon, osuma jäi pelin viimeiseksi.

Venäjälle hävinneellä Tanskalla ei ole MM-turnauksessa kulkenut mairittelevasti, maa ei ole voittanut vielä kertaakaan.

USA kadotti johtonsa– voitti silti

USA päihitti Valko-Venäjän. Ensin maa menetti hyvän 2-0-johtonsa, mutta nujersi lopulta vastustajansa lukemin 5-3. Yhdysvallat käynnisti ottelun vahvasti, se johti peliä kahdella maalilla reilun kuuden minuutin jälkeen.

Valkopaitaisten osumat sivalsivat Justin Abelkader ja Cam Atkinson. Valko-Venäjä vaihtoi maalivahtiaan yhdysvaltalaisten toisen maalin synnyttyä, Andrei Mezinin tilalle luisteli Vitali Koval.

Johtoasemansa USA onnistui kuitenkin hukkaamaan. Valko-Venäjä nousi tasoihin Aleksei Kaljuznyn ja Aleksei Ugarovin osumilla.

USA eteni lopulta voittoon Nate Thompsonin, Bobby Ryanin ja Paul Statsnyn onnistuessa viimeistelyssä. Valko-Venäjän Jevgeni Kovirshnin kavensi vielä kymmenen sekuntia ennen kamppailun päättymistä ottelun loppulukemiksi 5-3.

Mihail Grabovski syötti jokaisen Valko-Venäjän maalin. Myös Kalju´znyllä oli useamman pisteen peli, maalinsa lisäksi mies syötti maansa viimeisen osuman. Pisteet lienevät hyökkääjille laiha lohtu, sillä tappionsa myötä Valko-Venäjän yltäminen puolivälieriin on jo liki mahdotonta.

Nedved viimeisteli uransa ensimmäisen MM-kisamaalin

Tšekki kukisti Latvian lukemin 3-1. Vasta 40-vuotiaana ensimmäistä kertaa MM-kisoissa pelaava Petr Nedved teki uransa ensimmäisen MM-turnausmaalinsa, Nedved viimeisteli osumansa läpiajostaan. Maali vei Tshekin 2-1 johtoon Latviasta ja se ratkaisi voiton Tšekeille.

Nedvedin jälkeen maalinteossa onnistui vielä Tomas Plekanec, Plekanec saalisti ottelussa pisteet 1+1.

Pelissä aluksi johtoon meni Latvia, Armands Berzins sivalsi ottelun avausmaalin toisen erän alussa. Tshekin nosti tasoihin Milan Michalek.

Otteluiden tulokset:

USA–Valko-Venäjä 5–3

Tanska–Venäjä 1–3

Ranska–Suomi 1–7

Tšekki–Latvia 3–1

» Lähetä palautetta toimitukselle