Kisojen puolivälieräjoukkueet ja Sveitsi suoraan Sotšiin, Saksa putosi karsintoihin

MAAJOUKKUE / Uutinen
Vuoden 2014 olympialaisiin pääsee IIHF:n maailmanrankingin yhdeksän parasta maata tämän vuoden MM-kisojen jälkeen. Nyt tuo joukko on selvillä.

Viisi rankingin kärkimaata, eli Venäjä, Suomi, Ruotsi, Kanada ja Tšekki olivat käytännössä varmistaneet paikkansa jo ennen näitä kisoja, sillä heidän pistekertymänsä oli kolmen viime vuoden ajalta tarpeeksi suuri. Alkusarjojen ratkettua myös neljä muuta paikkaa ovat selvillä.

Puolivälieriin näissä kisoissa selvinneet USA, Norja ja Slovakia pääsevät suoraan olympiakisoihin, kuten myös pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt Sveitsi. Suurin voittaja näissä kisoissa oli Slovakia, joka oli viime vuoden jälkeen rankingissa kymmenentenä ja siten jäämässä ilman suoraa paikkaa. Viime vuoden jälkeen kahdeksantena ollut Saksa jäi lopulta rankingin kymmenenneksi.


Zdeno Chara ja muut slovakit selviävät ilman karsintoja.

Saksan perässä rankingissa tulevat Latvia ja Tanska, ja tuo kolmikko pääsee isännöimään ensi vuoden helmikuussa pelattavia karsintaturnauksia, jotka pelataan kolmessa neljän maan lohkossa.

Saksan seurana ovat Itävalta ja Italia, Latviaan matkustavat Ranska ja Kazakstan, kun taas Tanska isännöi Valko-Venäjää ja Sloveniaa. Lisäksi kuhunkin karsintalohkoon tulee vielä yksi maa esikarsinnoista, jotka pidetään Ukrainassa, Unkarissa ja Isossa-Britanniassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle