Etelä-Korea ei päästänyt Leijonia helpolla - Eeli Tolvanen 0+3

MAAJOUKKUE / Raportti
Miro Heiskanen avasi vihdoin maalisarakkeensa turnauksessa.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com
Olympialaisten neljännesvälierissä Suomi kohtasi isäntämaan Etelä-Korean. Ottelussa kupletin juoni oli varsin selvä, sillä voittaja jatkaisi puolivälieriin Kanadaa vastaan ja karkean tappion kokenut joukkue jatkaisi puolestaan laulukuoroon.

Etelä-Korean alun maalintekoyritykset jäivät yksittäisiksi ottelun alkuminuuteilla, sillä Suomi pääsi pikku hiljaa paremmin otteluun mukaan ja täten otti myös kuskin paikan. Leijonat toi kerta toisensa jälkeen varsin vaivattomasti kiekkoa Etelä-Korean kenttäpäätyyn ja vyörytti siellä tuulispäänä hakien ottelun avausosumaa. Ajoittain ensimmäisten minuuttien aikana Etelä-Korea oli isoissa vaikeuksissa Suomen pyöritysten kanssa. 

Leijonien oiva hyökkäyspelaaminen sekä pitkät pyöritykset toivatkin ensimmäisen erän avauskympillä tulosta, sillä se pääsi seitsemän peliminuutin kohdalla kokeilemaan ylivoimaansa. Isänniltä kahden minuutin rangaistusta lähti istumaan Lee Don Ku. Suomi ei tarvinnut ylivoimalla pelaamiseen vajaa minuutin verran ennen kuin kiekko löytyi ensimmäisen kerran isäntämaan maalista. Suomi sai tilanteessa oivan pyörityksen, ja kisoissa loistavasti pelannut Eeli Tolvanen antoi hienon poikkisyötön maalin kulmalle liukuneelle Petri Kontiolalle, joka iski kiekon varmasti maalin perukoille.

Leijonat sai avausmaalistaan varsinaisen hurmoksen ja lisäsi pientä lisävaihdetta hyökkäyksiinsä. Suomi sai hurmoksessa pidempiä pyörityksiä Etelä-Korean maalin läheisyyteen, ja isäntien maalissa torjunut Matthew Dalton sai tehdä jo ensimmäisessä erässä varsinaisen päivätyön, jottei kiekko lipuisi heti toistamiseen selän taakse.

Toisen kaksikymppisen alkuhetkillä Leijonat jatkoi siitä, mihin se ensimmäisessä erässä jäi. Se vyörytti todella vahvasti Etelä-Korean hyökkäyspäässä ja lopulta Leijonat pakotti isännät rikkomaan, joten Suomi pääsi toistamiseen pelaamaan ylivoimalla. Ensimmäisen ylivoiman tapaan erikoistilannetta kerkesi kulua noin minuutin verran, kun kiekko oli jo toistamiseen toimitettu Etelä-Korean maalin sisäpuolelle. Suomen toisesta maalista vastasi ensimmäisen maalin tehnyt Kontiola, ja maaliin kirjautti myös Tolvanen syöttöpisteen.

Toisen erän ensimmäinen reilu viisiminuuttinen kuluikin Leijonien käsikirjoituksen mukaan, ja pitkään näyttikin siltä, että Leijonat marssisi isäntämaan kustannuksella varsin helpohkosti puolivälieriin. Suomi iski illan kolmannen osumansa vain vajaa kolme minuuttia edellisestä, kun nuori puolustajalupaus Miro Heiskanen onnistui vihdoin avaamaan maalitilinsä turnauksessa. Heiskanen piti tilanteessa varsin näyttävästi kiekkoa, otti pienen taklauksen vastaan ja lopulta iski kiekon maalin perukoille komealla rannelaukauksella. Heiskasen maaliin esityön teki jo kolmannen syöttöpisteensä kirjauttanut Tolvanen. 

Leijonien selät suoristuivat - Etelä-Korea teki ottelusta ottelun isolla O:lla

Tämän jälkeen alkoi Suomen erittäin musta hetki. Hieman jopa tuntui, että Leijonat siirsi vaihteen takaisin vapaalle. Tästä isännät ottivatkin hetkellisesti pelin hallinnan itselleen, ja se myös alkoi näkymään tulostaululla, sillä Etelä-Korea iski varsin nopealla tahdilla kaksi salamamaalia. Ensin isäntien avausmaalista vastasi Brock Randuske, ja vain reilu kaksi minuuttia myöhemmin kiekko oli toistamiseen Koskisen selän takana. Etelä-Korean toisesta maalista vastasi Ahn Hin Jui

Eteläkorealaisyleisö sai isäntien kahden maalin ansiosta lisävirtaa, joka teki Leijonien mustasta hetkestä vielä mustemman. Ajoittain Leijonat oli todella vaikeuksissa omassa kenttäpäädyssään, kun isännät vyöryttivät suurella teholla. Tuntui, että suomalaispelurit lopettivat kolmannen maalinsa jälkeen pelaamisen ja tuudittuivat jopa hieman liikaa johtoasemaansa. Isäntien vyöryä jatkui aina toisen erän loppuun asti, ja oli Suomen onni, että toinen erä päättyi 3−2-lukemiin.

Kolmanteen erään Suomi tuli aivan eri ilmeellä kuin toisen erän lopulla. Se alkoi taas pelaamaan samanlaisella intensiteetillä kuin ensimmäisessä erässä ja toisen erän ensimmäisillä minuuteilla. Pikku hiljaa mustasta hetkestä toivuttuaan Leijonat alkoi ottaa uudelleen ohjat käsiinsä ja siirtyi hallitsijan paikalle. Leijonat sai useita maalintekopaikkoja, ja kolmannen erän seitsemännellä peliminuutilla tuli vapauttava maali Leijonien osalta, kun se siirtyi kahden maalin karkumatkalle Juuso Hietasen maalilla. Suomi miehitti tilanteessa isäntien maalin edustan, ja lopulta kiekko löytyi eteläkorealaisten maalista.

Kolmannen erän loppuhetkillä isännät hakivat kavennusta ilman maalivahtia, mutta tätä ei kerennyt kulua kovinkaan pitkään. Pelikelloon jäi ainoastaan seitsemän sekuntia, kun kiekko löytyi viidennen kerran isäntien maalista. Suomen viidennestä maalista vastasi Sakari Manninen, joka laittoi kiekon tyhjään maaliin.

» Lähetä palautetta toimitukselle