Suomi pitkän kaavan kautta voittoon Helsingissä - Puustinen ja Savinainen ratkaisijoina

MAAJOUKKUE / Raportti
Juuso Puustinen teki Suomen ensimmäisen maalin.
Kuva © Emil Hansson www.Hanssonsphoto.net
Ruotsin EHT-turnauksen ensimmäisessä ottelussa Suomi kohtasi Venäjän Helsingissä. Ottelusta muodostui tasainen mittelö, jossa molemmilla joukkueilla oli omat kiekonhallintajaksot. Lopulta ottelu eteni lopulta voittomaalikilpailuun asti, jonka päätteeksi voittajaksi kruunattiin Suomi lukemin 3-2.

Ensimmäisen erän alku oli hienoisesti Leijonien hallintaa, mutta varsinaisia laadukkaita maalipaikkoja se ei pystynyt luomaan. Suomi otti kiekon haltuunsa, rytmitti peliä, eikä puskenut ylöspäin, mikäli väylät hyökkäysalueelle olivat tukossa. 

Venäjä puolusti omalla puolustusalueellaan varsin tiiviisti, eikä Suomi pystynyt oikein koko erässä pitkistä hyökkäyksistä luomaan maalipaikkoja. Se pystyi pitämään kiekkoa hyökkäysalueella, mutta Venäjä ei antanut keskustaan tilaa.

Kesken Suomen hallintajakson Venäjä teki maalin, kun Stanislav Galijev yllätti Suomen maalilla torjuneen Harri Säterin pienestä kulmasta.

Erän edetessä kohti loppuaan, pystyi Suomi luomaan suorista ja nopeista hyökkäyksistä laadukkaita maalipaikkoja. Parhain maalipaikka siunaantui Pekka Jormakalle, mutta Jokerit-hyökkääjä ei paikastaan onnistunut tasoittamaan ottelua. Näin ollen erätauolle mentiin Venäjän 1−0 -johdossa.

Toisessa erässä runsaasti jäähyjä, kolmannessa maaleja

Venäjä pääsi aloittamaan toisen erän ylivoimalla, kun Marko Anttila otti ensimmäisen erän lopussa jäähyn. Venäjä ei kuitenkaan pystynyt ylivoimaansa hyödyntämään maalin muodossa, eikä luomaan kovin kummoisia maalipaikkojakaan.

Ylivoimansa jälkeen Venäjä pystyi luomaan hienoista painetta Suomen puolustusalueelle, mutta maalipaikkoja se ei pystynyt luomaan. Tämän jälkeen oli Suomen ylivoimien vuoro.

Venäjä otti kolme jäähyä lyhyen ajan sisään. Suomen Juuso Puustinen onnistui lopulta tuomaan Leijonat tasoihin ylivoimamaalillaan.

Maalin jälkeen Venäjällä oli vielä muutamia laadukkaita maalipaikkoja ja ylivoima, mutta johtomaalia se ei pystynyt tekemään. Myös Suomi pystyi luomaan muutamia maalipaikkoja, mutta johtomaalia ei Leijonienkaan puolelta nähty. Ottelun kuva oli erikoistilanteiden jälkeen varsin tasainen, eikä kummallakaan joukkueella ollut selkeitä hallintajaksoja.

Suomi pääsi vielä erän lopussa ylivoimallekin, mutta se oli luokatonta. Syötöt eivät napsuneet lapoihin ja kiekkoja hukattiin keskialueella. Näin ollen toiselle erätauolle mentiin 1−1 -tilanteessa.

Kolmannen erän alkuun Venäjä tuli vahvasti. Se otti kiekkokontrollin, rytmitti peliä ja sai aikaan pitkiä hyökkäyksiä Suomen puolustusalueella. Suomi kuitenkin tuli erään koko ajan paremmin ja paremmin mukaan.

Leijonat käänsivät peliä nopeasti pystyyn kiekonriiston jälkeen, joista se pystyi luomaan laadukkaita maalipaikkoja sekä johtomaalin. Toni Rajala pääsi viemään ylivoimahyökkäyksestä Suomen 2−1 -johtoon Veli-Matti Savinaisen esityöstä.

Suomi myös pystyi nopeiden suunnanmuutosten ansiosta saamaan kiekon hyökkäysalueelle ja pitämään sen siellä, luoden Venäjän alueelle painetta. Suomi pääsi ylivoimallekin, mutta monista laadukkaista maalipaikoista huolimatta lisäosumia ei syntynyt.

Venäjä tuli vielä tasoihin, kun Ilja Kablukov onnistui maalin edestä muuttamaan lukemiksi 2−2. Suomella oli vielä ottelun loppuhetkillä maalipaikkoja ratkaista ottelu, mutta voittomaalia ei syntynyt. Näin ollen ottelu eteni jatkoajalle lukemissa 2−2.

Jatkoajalla ei ratkaisuosumaa tehty, joten ottelu jatkui voittomaalikilpailuun asti. Voittomaalikilpailussa maalinteossa onnistuivat vain Suomen puolelta Puustinen ja Savinainen, Leijonien ottaessa voiton lukemin 3−2.

» Lähetä palautetta toimitukselle