Järjestelyt Kotkassa pelasivat erinomaisesti. Aikataulu oli tiukka, mutta piti. Pelit jatkuivat heti, kun jää oli ajettu. Jäähdytyslaitteet olivat varmasti kovilla, mutta ainakin katsomoon käsin jää näytti olevan kelvollisessa kunnossa vielä kuuman päivän päätöskamppailussakin.
Yleisö sai nauttia kiekkoviihteestä kymmenen tunnin ajan samalla hinnalla, millä kauden aikana näkee yhden pelin. Ja yleisöähän paikalla olikin: komeasti pitkälti toistatuhatta! Jos yleisö sai mitä halusi, niin saivat varmasti myös turnaukseen osallistuneet joukkueet. Toiset hioivat kuvioitaan, toiset taas kokeilivat pelaajia ja totuttelivat toisiinsa.
Totuteltavaa riitti myös tiukentuneessa tuomarinlinjassa, josta saatiin nyt ensimakua. Linja oli tarkka – ja hyvä niin, vaikkei yhden tuomarin systeemillä aivan aukottomaan työskentelyyn millään päästäkään.
Sääntöpykälä 554C, joka vie kiekon yli laitojen ampuneen automaattisesti jäähylle, on allekirjoittaneen mielestä typerä, mutta sillä mennään. Sitä paitsi ainakin Kotkassa päätuomarikolmikko (Bruins Slot, Nykänen ja Lindqvist) osoitti useampaankin kertaan maalaisjärkeä tilanteissa, ja toisinaan nähtiin sellaisia avausyrityksiä, jotka olisi pitänyt palkita kahden minuutin jäähyn sijasta passituksella viikoksi kiekkokouluun.
Maalivahdit olisivat puolestaan kaivanneet muutamaankin otteeseen henkseleitä. Mieli olisi tehnyt liikkua maalilta, mutta pitkän kiekon osalta muuttuneet säännöt saivat veskarit jököttämään paikoillaan. Aina kun muistivat.
Kokeilija, jäähyilijä ja yllättäjä
KooKoosta enemmän toisessa jutussa, mutta tässä muutama huomio muista turnaukseen osallistuneista joukkueista.
Salamat vasta kasailee joukkuettaan – ja sen kyllä huomasi. Suutariset, Niinimäki ja kumppanit saivat heti avausottelussa syöttöjä omilleen, kun taas vasta porukkaan tulleet tryouttilaiset joutuivat puskemaan liian usein yksin. Vaikeuksia riitti katsomonkin puolella, kun Salamoilla oli mukanaan paitoja enemmän miehiä ja nimet selkämyksissäkin mitä sattuu. Värisokeilla riitti arvuuteltavaa, kun KooKoo-ottelussa vastakkain olivat Vuorisaari ja Nyrhinen sekä Vuorisaari ja Nyrhinen…
Koemiehistä tutuimpia olivat viimeksi Haukoissa pelanneet Matti Luoma ja Joni Öhberg. Piiri pieni pyörii, joten kovin suuria ennustajanlahjoja ei kaivata sanoessa kaksikon pelaavan salamapaidassa alkavalla kaudella. Mutta miksi Luoma, tuo kulmien kunkku ja pullonpalautusautomaattien hyvänpäiväntuttu, mahtoi pelata viivalla?
Tryout-hyökkääjistä säväyttivät viime kaudella Lohjalla kakkosdivaria pelanneet nuorukaiset: kookas Pekka Niemimaa ja Marko Sakolta pelipaidan lisäksi röyhkeydenkin perinyt Eero Kokko. Pitkään Ranskassa pelannut puolustaja Timo Bayon pelasi hänkin hyvän turnauksen.
Salamat voi lähteä kauteen nykyisellä maalivahtikolmikollaan, mutta pudotus on tuolloin edellisvuosiin verrattuna kova. Juha Korhonen, Aleksi Kallio ja Lauri Kokko pystyvät varmasti pelaamaan Mestiksessä, mutta Simo Vehviläiset saati sitten Jan Lundellin saappaisiin heistä ei ole.
HeKillä sen sijaan ei maalivahtipulmia näytä olevan. Kaksikko Kurikka-Kapanen on hyvä. Kauden aikana se saattaa paljastua jopa erittäin hyväksi. Niinpä loukkaantumisten runteleman puolustuksen ei-niin-korkea taso saataneen anteeksi.
Sen sijaan tuomarilinjan kanssa heinolalaisilla voi hyvinkin tulla ongelmia, ellei sitten Kotkan turnaukseen lähdetty varta vasten harjoittelemaan alivoimaa… HeKi jyräsi junan lailla suoraviivaisesti eteenpäin ja huiski ja hakkasi siinä sivussa mihin ikinä osuikaan. Se keräsikin keskimäärin viisi tai kuusi kaksiminuuttista per erä. Alivoimaa joukkue tosin osasi pelata ja hyödynsi omat yv-tilanteensa hyvällä prosentilla.
Mutta mitä pitäisi miettiä siitä, että joukkueen hyökkäyspelin selvästi vaarallisimmat pelurit olivat kokenut Janne Sinkkonen, joka itse halajaisi keskittyä pelaamisen sijasta enemmän johtotehtäviin, sekä tryouttaava raumalaispuolustaja Lauri Liewendahl? Ehkei mitään, sillä HeKinkin henki oli vahvasti kokeiluluontoinen, mutta tulipahan nyt kuitenkin sanottua.
Isäntäjoukkue Titaanit ei jäänyt monenkaan sentin päähän turnausvoitosta, eikä sen tarvitse hävetä yhtään esiintymistään. Turnauksen alussa joukkue oli helisemässä, mutta esitti sen jälkeen kypsää peliä. Rutiinia tosin vielä kaivataan, sillä KooKoo-ottelun loppuhetkillä housuihin taisi lörähtää jo jännärikakat. Tasaväkiset otteet Mestis-joukkueita vastaan tekivät kuitenkin varmasti hyvää titaaninipun itseluottamukselle. Tällä nipulla Titaanit on Suomi-sarjan lohkossaan ykkössuosikki.
Kotkalaismaalilla nuori Teemu Hankanen nousi, ainakin tässä turnauksessa, ykkösvahdiksi. Kauteen on kuitenkin vielä pitkä matka, eikä Jaakko Valkamakaan huonosti pelannut.
Puolustuksen liiderinä hääri yllättäen Jani Haapalainen. Moni kouvolalainen imaisi varmasti kahvit väärään kurkkuunsa, kun viiden Mestis-kautensa aikana vain yhden maalin tehnyt ”Hapsu” osui kahdesti Salamoita vastaan. Eivätkä maalit olleet mitään onnenkantamoisia, vaan komeita kuteja. Kasvattiseuransa kapteeniksi palannut Jussi Onnela ei sen sijaan yltänyt lähellekään parastaan.
Kovimmalle tulevalla kaudella joutuvat kuitenkin muiden Suomi-sarja-joukkueiden puolustukset. Aki Korhonen ja Jari Keltanen tulevat juonimaan maalin jos toisenkin ja nuoremmastakin kaartista löytyy potentiaalia. Rivejä täydennetään vielä näyttöjä antaneista hyökkääjistä, joista sekä Jaakko Viljanen että Roope Mustonen kuuluivat joukkueen parhaimmistoon tässä turnauksessa. Tomi Haapala oli turnauksessa näkymättömämpi, mutta todistanut tasonsa aiemmilla kausillaan.
Se siitä. Ensi vuonna uudestaan!
