HeKi
| Ajankohtaista |
|---|
| Otteluohjelma |
| Tilastot |
| Pelaajat |
Olli Sinkkonen
HeKi
keskushyökkääjä ![]()
s. 9.3.1982 Lahti
175 cm / 76 kg / L
Ura:
Nuorempi Sinkkosen veljeksistä pelaa viidettä kauttaan HeKissä. Pelicans-kasvatti nousi lahtelaisten liigamiehistöön kaudella 2001-02, jolloin hän pelasi lisäksi Pelicansin A-junioreissa SM-sarjaa. Tehot jäivät liigassa pieniksi, mutta roolikin oli pieni; nelosketjussa. Keskushyökkääjä jatkoi taisteluaan pelipaikasta Pelicansin liigajoukkueesta seuraavalla kaudella ja saikin aloittaa kauden nelosessa. Vastuu jäi kuitenkin tulokaskauttakin pienemmäksi.
Mestiksen ja Kouvolaan Sinkkonen siirtyi kaudeksi 2003-04. Nuori hyökkääjä oli KooKoon fanien hampaissa läpi kauden – osittain syystä, mutta syyttäkin. Hyökkääjään oli isketty liigapelaajan leima otsaan ja odotukset sen mukaan, mutta viisitoista tehopistettä oli kuitenkin varsin kelvollinen saldo neloskentän pelurilta. Ehkäpä jopa sarjan parhaimpia?
Suurempaan rooliin Sinkkosella ei kuitenkaan ollut asiaa ensimmäisellä Mestis-kaudellaan. Syksy oli sentterille vaikea ja vielä tammikuussakin Sinkkonen joutui jäämään parista matsista kokoonpanon ulkopuolelle. Loukkaantumisetkin haittasivat Sinkkosenkin valmistautumista kauteen.
Mestis-uran avausmaali syntyi kuitenkin jo toisessa pelissä Salamoita vastaan. Seuraavaa maalia Olli sitten saikin odotella yli kolme ja puoli kuukautta. Pisteitä Sinkkonen alkoi kerätä vasta kauden lopussa siirryttyään keskeltä laidalle. Loppukaudesta tehottomista miehistä kasattu neloskenttä sai kantaa ylivoimapelin päävastuun.
Näytöt eivät kuitenkaan riittäneet jatkosopimukseen KooKoossa ja tie vei sarjaporrasta alemmas. Sinkkonen oli molemmilla Suomi-sarja-kausillaan HeKin tehopelaajia ja iski Mestis-karsinnoissakin messevät seitsemän pistettä. Uusi yritys Mestiksessä käynnistyi toissa kaudella toivottua vaisummin tehoin, mutta Sinkkonen petrasi kauden edetessä ja jatkoi nousujohteisesti myös viime kaudella.
Vahvuudet:
Erinomainen aloittaja ja tunnollinen kahden suunnan hyökkääjä. Pystyy pelaamaan niin hyökkäävässä kuin puolustavassakin roolissa. Osoitti viime kaudella potentiaaliaan paukuttamalla kymmenen kassia. On kuulunut joukkueen kapteenistoonkin.
Heikkoudet:
Erittäin pienikokoinen. Hiukan tasapaksu pelaaja, jolla ei varsinaisia huippuominaisuuksia. Nostanut kiekollista tasoaan viime kausina, mutta roolin kasvaessa entinen herrasmiespelaaja on sortunut toisinaan tyhmään nahinointiinkin.
Rooli joukkueessa:
Rooli Elorannan alaisuudessa selvästi pienempi kuin aiemmilla HeKi-kausilla. Hyökkäysvastuu pienentynyt, mutta pelaa tärkeässä kahdensuunnan roolissa kolmos-neloskenttien keskellä.
Muuta:
Isoveli-Janne on HeKin urheilutoimenjohtaja. Olli Sinkkonen on pukenut Leijonapaidan päälleen yhteen poikien maaotteluun.
Päivitetty viimeksi 13.11.2008
Tilastot
| kausi | joukkue | O | M | + | S | = | P | J |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1997-98 |
Pelicans B-jun SM-sarja |
2 | 0 | + | 1 | = | 1 | 0 min |
| 1998-99 |
Pelicans A-jun I divisioona |
8 | 2 | + | 3 | = | 5 | 4 min |
| 1999-00 |
Pelicans A-jun I divisioona |
13 | 3 | + | 13 | = | 16 | 18 min |
| |
Pelicans A-jun I divisioona playoffs |
18 | 2 | + | 17 | = | 19 | 16 min |
| 2000-01 |
Pelicans A-jun SM-sarja |
40 | 10 | + | 17 | = | 27 | 52 min |
| |
Pelicans A-jun I divisioona playoffs |
2 | 0 | + | 1 | = | 1 | 0 min |
| 2001-02 |
Pelicans SM-liiga |
31 | 1 | + | 3 | = | 4 | 12 min |
| |
Pelicans A-jun SM-sarja |
31 | 8 | + | 16 | = | 24 | 20 min |
| |
Pelicans A-jun I divisioona playoffs |
2 | 3 | + | 3 | = | 6 | 0 min |
| 2002-03 |
Pelicans SM-liiga |
27 | 0 | + | 0 | = | 0 | 6 min |
| |
Pelicans A-jun SM-liiga |
28 | 8 | + | 8 | = | 16 | 14 min |
| 2003-04 |
KooKoo Mestis |
43 | 7 | + | 8 | = | 15 | 16 min |
| |
KooKoo Mestis playoffs |
9 | 1 | + | 1 | = | 2 | 0 min |
| 2004-05 |
HeKi Suomi-sarja |
38 | 10 | + | 20 | = | 30 | 30 min |
| |
HeKi Suomi-sarja playoffs |
4 | 1 | + | 1 | = | 2 | 2 min |
| |
HeKi Mestis karsinta |
5 | 1 | + | 2 | = | 3 | 0 min |
| 2005-06 |
HeKi Suomi-sarja |
26 | 16 | + | 13 | = | 29 | 4 min |
| |
HeKi Suomi-sarja playoffs |
2 | 1 | + | 2 | = | 3 | 0 min |
| |
HeKi Mestis karsinta |
8 | 4 | + | 3 | = | 7 | 8 min |
| 2006-07 |
HeKi Mestis |
45 | 5 | + | 15 | = | 20 | 44 min |
| |
HeKi Mestis playoffs |
3 | 0 | + | 0 | = | 0 | 12 min |
| |
HeKi Mestis playout |
3 | 0 | + | 2 | = | 2 | 2 min |
| 2007-08 |
HeKi Mestis |
44 | 10 | + | 14 | = | 24 | 61 min |
| 2008-09 |
HeKi Mestis |
42 | 6 | + | 8 | = | 14 | 24 min |
| 2009-10 |
HeKi Mestis |
41 | 5 | + | 10 | = | 15 | 20 min |
| |
HeKi Mestis-karsinnat |
2 | 1 | + | 1 | = | 2 | 2 min |
Klikkaamalla joukkueen nimeä saat näkyviin pelaajan ottelukohtaiset tilastot kyseisessä joukkueessa.
Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit
- Suomalainen ja Sinkkonen Kouvolaan (29.4.2003)
- Mestis-pelaajia Suomi-sarjaan (6.8.2004)
- Kiiskinen ja Sinkkonen jatkavat HeKissä (8.5.2006)
- Uusia pelimiehiä Heinolaan (26.8.2006)
- Ville Kiiskinen ja Olli Sinkkonen jatkavat Heinolassa (12.5.2008)
- Olli Sinkkonen jatkaa HeKissä (6.8.2009)





