HeKi

Ajankohtaista
 
Otteluohjelma
Tilastot
Pelaajat

Timo Väisänen

HeKi
maalivahti FIN
s. 15.2.1987 Mikkeli
179 cm / 85 kg / L
sopimus: 2011

Ura:

Timo Väisänen

Mikkeliläislähtöinen maalivahti haki kiekko-oppia Lahdesta. A-junioreissa Väisänen jäi kuitenkin Olli-Pekka Turtiaisen varjoon ja luukkuvahdin rooliin. Hän siirtyikin kaudeksi 2005-2006 peliajan perässä Kouvolaan, jossa pelasi hyvän kauden A-nuorten divarissa. Oli Lahteen palattuaan vielä mestaruuskaudella Pelicansin A:n kakkosvahti, mutta myöhemmin Väisänen oli jo joukkueensa selvä ykkönen.

Torjui viime kauden HeKissä, jossa piipahti hätäapulainana jo pari vuotta sitten. Pelasi hyvän tulokaskauden Mestiksessä seisoen tolppien välissä puolet otteluista. Valittiin myös Jatkoajan Mestiksen kuukauden pelaajaksi joulukuussa. Siirtyi täksi kaudeksi takaisin Mikkeliin.

Vahvuudet:

Nuori ja lupaava kaveri, jolla on potentiaalia kehittyä paljonkin lyhyessä ajassa. Tarvitsee nyt vain pelejä alleen.

Heikkoudet:

Väisäsen pelistä paistaa ajoittain epävarmuus, joka näkyy päästettyinä irtokiekkoina. Etenkin räpyläkädessä olisi kehitettävää, sillä tämä päästää toisinaan helponkin näköisiä maaleja.

Rooli:

Peli ailahteli hieman harjoitusotteluissa, mutta noussut sittemmin ykkösvahdiksi.

Muuta:

Väisänen on pelannut urallaan yhden liigaottelun kaudella 2006-2007. Antti Niemen kuumeiltua yllätyskutsun ylös saanut Väisänen selviytyi debyytistään suorastaan erinomaisesti. Lukko kaatui Raumalla rankkareissa 1-2 ja 25 kertaa torjunut maalivahti palkittiin ottelun parhaana pelaajana.

Päivitetty viimeksi 23.12.2009

Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit