Jukurit
| Ajankohtaista |
|---|
| Otteluohjelma |
| Tilastot |
| Pelaajat |
1 Ari Reunanen
Jukurit
maalivahti ![]()
s. 28.4.1984 Huittinen
180 cm / 85 kg / L
sopimus: 2010
Ura:
"Hullusta miehestään" tunnetussa Huittisissa syntynyt Reunanen ammensi torjuntaoppinsa Turussa. B-nuorissa TPS:n SM-pronssille torjunut Reunanen nousi kaudella 2002-2003 seuran A-ikäluokan selväksi ykkösvahdiksi ja nousi seuraavalla kaudella jopa liigarinkiin. Peliaikaa irtosi kuitenkin vain kaupungin kakkosjoukkueesta TuTosta, jossa aloitti myös kauden 2004-2005.
Reunasen pelit TuTossa eivät luistaneet aivan toivotulla tavalla, joten tammikuussa 2005 Reunanen siirtyi Jokipoikiin. Oli Joensuussa selvä kakkosvahti, kunnes lopulta kevään karsintasarjassa nousi päävastuuseen. Vuokrasopimus päättyi, mutta Jokipojat hankki maalivahdin omakseen. Seuraavalla kaudella Reunanen torjui Jokipoikien selvänä ykkösvahtina ja vakiinnutti asemansa Mestis-veskarina.
Kaksi seuraavaa kautta Reunanen torjui hopeisissa tunnelmissa. Kaudella 2006-2007 Reunanen oli Jukureiden selvä ykkösvahti, mutta ei nauttinut aivan yhtä suurta luottamusta toissa kaudella Kajaanissa. Palasikin viime kaudeksi takaisin Mikkeliin, jossa oli jälleen selvänä ykkövahtina pelaten kahta ottelua lukuun ottamatta jokaisen ottelun tolppien välissä. Teki jatkosopimuksen mikkeliläisseuran kanssa ja aloittaa nyt kaikkiaan kolmannen kautensa Jukureissa.
Vahvuudet:
Hyvänä päivänään jäätävän rauhallinen ja varma torjuja. Erinomainen urheilijan asenne. Mestikseen jo suhteellisen kokenut vahti, joka on pelannut Mestistä voittavissa joukkueissa Jukureiden viime kauden floppia lukuun ottamatta.
Heikkoudet:
Ailahtelee liikaa, joten Reunasesta ei voida puhua aivan sarjan kärkivahtina. Päästää toisinaan todella helpon näköisiä maaleja.
Rooli:
Jatkanee Jukureiden ykkösvahtina.
Päivitetty viimeksi 6.9.2009
Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit
- TuTolle uusvanhoja sopimuksia (22.8.2003)
- Aho ja Lehtisalo TuTon riveihin (6.10.2003)
- Juho Santanen korvaa Reunasen Tepsin liigaryhmässä (1.12.2003)
- Jouni Tuominen TuTon valmennustiimiin (2.12.2003)
- TuTon joukkue täydentyi (7.9.2004)
- Jokipojat vuokrasi Ari Reunasen Turusta (2.1.2005)
- Ari Reunanen loppukauden Joensuussa (26.1.2005)
- Ari Reunanen Jokipoikien maalivahdiksi (7.6.2005)
- Jukurit julkaisi sopimuksia (16.5.2006)
- Ari Reunanen helmikuun Mestis-pelaaja (5.3.2007)
- Hokille uusia pelaajia ja yhteistyösopimus Lukon kanssa (4.6.2007)
- Jukurit julkaisi runkoaan (23.4.2008)
- Jukurien joukkue alkaa hahmottua (30.4.2009)
- Ari Reunanen hakee liigavauhtia Mikkelistä (12.10.2006)
- Reunanen loisti, Laakso palasi (14.10.2006)
- Jukuripelaajilla hymy herkässä pelin jälkeen (4.11.2006)
- Kuuluvainen ja Reunanen ratkaisijoina (25.2.2007)
- Maalivahtivalmentajalla on tärkeä rooli jääkiekkoilussa (21.11.2009)





