SaPKo

Ajankohtaista
 
Otteluohjelma
Tilastot
Pelaajat

13 Mikko Silvennoinen

SaPKo
keskushyökkääjä FIN
s. 15.6.1984 Vantaa
180 cm / 83 kg / L
sopimus: 2011

Morten Ask Ura:

SaPKo-kasvatti pelasi pitkään Jokereissa, josta siirtyi kaudeksi 2004-2005 Lappeenrantaan. Liigapaikka jäi kuitenkin haaveeksi myös SaiPassa. Silvennoinen oli piipahdellut Mestiksessä jo aiemminkin, mutta 2006-2007 oli miehelle ensimmäinen kokonainen kausi sarjassa. Silvennoinen pelasi KooKoossa lupaavasti, mutta loukkaantumiset piinasivat. Hän palasi viime kaudeksi monen vuoden tauon jälkeen kasvattiseuraansa, jota ei ollut koskaan aiemmin edustanut miesten tasolla. Silvennoinen muodosti jo Kouvolasta tutun Teemu Sompin kanssa oivan parivaljakon ja oli lopulta joukkueen kolmanneksi tehokkain pistemies.

Vahvuudet:

Hyvä luistelija pystyy pelaamaan sekä keskellä että laidassa. Jakaa kiekkoa hyvin yhdellä kosketuksella. Mestis-tasolle erittäin varma aloittaja. Kohtalaisen tunnollinen puolustamaankin. Hyvä all-around-hyökkääjä, jolla potentiaalia nousta ratkaisijaksikin.

Heikkoudet:

Koko ja voimanpuute rajoittivat murtautumista liigaympyröihin, eikä Silvennoinen ole päässyt hyödyntämään parhaita taitojaan aina Mestis-puolustajienkaan puristuksessa. Ei ole vielä vastannut juniorivuosiensa koviin odotuksiin. Loukkaantumisaltis pelaaja. Hyökkäystehot ajoittain kateissa.

Rooli joukkueessa:

Muuta:

Silvennoinen on pelannut urallaan kymmenen nuorten maaottelua, joissa on tehnyt yhden maalin. Lue lisää urasta...


Päivitetty viimeksi 19.6.2008

Tilastot

kausijoukkueOM+S=PJ
2000-01
Jokerit
A-jun SM-sarja
32 + 1 = 3 0 min
 
Jokerit
B-jun SM-sarja
3613 + 13 = 26 10 min
2001-02
Jokerit
A-jun SM-sarja
61 + 1 = 2 2 min
 
Jokerit
B-jun SM-sarja
2115 + 16 = 31 24 min
 
Jokerit
B-jun SM-sarja playoffs
88 + 7 = 15 0 min
2002-03
Jokerit
A-jun SM-sarja
339 + 14 = 23 24 min
 
Jokerit
A-jun SM-sarja playoffs
114 + 3 = 7 10 min
2003-04
Jokerit
A-jun SM-sarja
3523 + 17 = 40 36 min
 
Jokerit
A-jun SM-sarja playoffs
101 + 5 = 6 6 min
 
Jokerit
SM-liiga
100 + 0 = 0 0 min
2004-05
Salamat
Mestis
30 + 0 = 0 0 min
 
SaiPa
A-jun SM-sarja
196 + 9 = 15 8 min
 
SaiPa
A-jun SM-sarja karsinta
21 + 1 = 2 2 min
 
SaiPa
SM-liiga
221 + 1 = 2 14 min
 
KooKoo
Mestis
41 + 1 = 2 6 min
2005-06
SaiPa
SM-liiga
140 + 0 = 0 2 min
 
Jukurit
Mestis
20 + 1 = 1 0 min
 
KooKoo
Mestis
166 + 3 = 9 18 min
 
KooKoo
Mestis playoffs
40 + 1 = 1 4 min
2006-07
KooKoo
Mestis
3110 + 10 = 20 34 min
 
KooKoo
Mestis playoffs
30 + 0 = 0 2 min
2007-08
SaPKo
Mestis
4313 + 19 = 32 24 min
 
SaPKo
Mestis playoffs
20 + 0 = 0 27 min
2008-09
SaPKo
Mestis
419 + 18 = 27 34 min
 
SaPKo
Mestis karsinta
65 + 7 = 12 12 min
2009-10
Romford Raiders
EPIHL (GBR)
1511 + 8 = 19 6 min
 
SaPKo
Mestis
142 + 4 = 6 4 min

Klikkaamalla joukkueen nimeä saat näkyviin pelaajan ottelukohtaiset tilastot kyseisessä joukkueessa.

Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit