Tappioputkelaiset sarjataulukon kummastakin päästä vastakkain

LIIGA / Ennakko
Kun KalPa ja Ilves viimeksi kohtasivat, ottelun voittajasta ei ollut epäselvyyttä enää ensimmäisen erän jälkeen. Mikäli kotijoukkue ei onnistu nostamaan tasoaan edellisistä otteluista, Ilves ei varmasti tule taipumaan yhtä helposti kuin edellisellä kerralla. Tamperelaiset saavat pelata ilman suurempia paineita, sillä jokainen piste tästä ottelusta on plussaa.

Kuntokäyrät

KalPa hävisi ennen joulutaukoa kotonaan Pelicansille. Tappio oli joukkueen kohtalona myös tiistaina Oulussa, joten kuopiolaiset ovat hävinneet kaksi ottelua peräkkäin. KalPa jatkaa kuitenkin sarjakärjessä yhdeksän pisteen karkumatkalla, sillä myös lähimmät uhkaajat Ässät ja Pelicans puppeloivat omat ottelunsa edellisellä kierroksella.

Ilves oli tiistaisessa paikallisottelussa voiton syrjässä tiukasti kiinni, mutta Tappara onnistui tasoittamaan ottelun varsinaisen peliajan loppuminuuteilla. Lopulta naapuriseura vei lisäpisteen voittomaalikilpailussa. Tupsukorvat voi paikallistaa sarjataulukon 13. sijalta, mutta SaiPa väijyy ainoastaan pisteen päässä kaksi ottelua vähemmän pelanneena. Tamperelaiset ovat pelanneet nyt kolme voitotonta ottelua peräkkäin.

Ratkaisun paikat

KalPa kaatui Oulussa heikkoon oman pään pelaamiseen ja helppoihin kiekonmenetyksiin. KalPan päävalmentaja Tuomas Tuokkola totesikin pelin jälkeen, että näihin asioihin tulee kiinnittää huomiota jatkossa. Onkin odotettavissa, että kotijoukkue pyrkii minimoimaan vastaavanlaisten lahjojen antamisen Ilvekselle torstaina.

Kuopiolaisilla oli myös viimeistelyn kanssa vaikeuksia. Jo ennen joulutaukoa joukkue tuhri valtavan määrän tekopaikkoja. Sama tahti jatkui myös tiistaina Oulussa. Viimeistelyn täytyy palata syksyiselle tasolle, mikäli etumatka runkosarjassa on tarkoitus pitää nykyisen kaltaisena.


Jesse Niinimäki tehoili tiistaina neljän tehopisteen edestä.

Edellisessä keskinäisessä ottelussa voittaja oli selvillä heti avausminuuteista lähtien. Nyt odotettavissa on tasaisempi ottelu, mikäli KalPa joutuu vielä hakemaan pelituntumaansa tauon jäljiltä. Odotettavissa on myös lähes loppuunmyyty halli, eikä kotijoukkueen pelaaminen ole kovinkaan usein ollut rennoimmillaan tauon jälkeen lähes täydessä Niiralan hallissa.

Vierasjoukkueen tunnelmat voisivat ennen Kuopion reissua olla paremmatkin, sillä tiistailta kouraan jäi vain yksi katkera piste. Tapparan nousua toki avitti puolustaja Nils Bäckströmin ulosajosta tullut viiden minuutin alivoima. Kissapetojen suunta on pelkästään ylöspäin, eikä joukkueella ole sarjakärjen vieraana muuta kuin voitettavaa. Liikoja paineita ei luulisi olevan.

Ilves-valmentaja Seppo Hiitelä luisteluttaa jäälle varmasti tiukasti puolustavan joukkueen, joka pyrkii tukkimaan KalPan hyökkäykset. Kotijoukkue on ottelun selkeä suosikki, mutta altavastaajaa ei tälläkään kertaa tule missään nimessä aliarvioida. Jos tamperelaiset onnistuvat merkkaamaan taululle ottelun avausmaalin, illasta tulee kotijoukkueelle todella vaikea.

Kokoonpanot

Parhaillaan käynnissä olevat nuorten MM-kisat ovat verottaneet Ilveksen miehitystä muutaman pelaajan verran. Isänmaata ovat edustamassa maalivahti Sami Aittokallio, puolustaja Konsta Mäkinen, sekä hyökkääjä Mikael Kuronen.

Myös maalivahti Vesa Toskala, sekä puolustaja Teemu Kesä ovat vaivojensa takia sivussa vierasjoukkueen kokoonpanosta. Tappara-ottelussa suihkukomennuksen saanut Bäckström tuomittiin yhden ottelun pelikieltoon, eikä ruotsalaispuolustaja ole mukana Kuopiossa.

KalPan kokoonpanosta ainoastaan puolustaja Simo-Pekka Riikola on nuorten maajoukkueen matkassa Kanadassa. Hyökkääjä Kalle Kerman joutuu parantelemaan nivustaan muutamien viikkojen ajan.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

KalPa M S P
1.Sakari Salminen 3 2 5
2.Tuomas Kiiskinen 1 4 5
3.Sami Kapanen 1 2 3
4.Ossi Saarinen 1 2 3
5.Tommi Jokinen 1 2 3
Ilves M S P
1.Jesse Niinimäki 1 4 5
2.Antti Kangasniemi 2 1 3
3.Mark Lee 1 1 2
4.Ryan Glenn 1 1 2
5.Ville Koistinen 1 1 2

» Lähetä palautetta toimitukselle