Nujertaako HPK yli kuusi vuotta kestäneen Areena-peikkonsa?

LIIGA / Ennakko
Jokerit ja HPK iskevät yhteen Helsingin Areenassa 37. kerran hallin historiassa. 36 aiemman ottelun saldo on mystinen, sillä HPK on voittanut Ilmalassa varsinaisella peliajalla vain kahdesti. Perjantaina vierasjoukkueella on mahdollisuus voittoon, mikäli Kärpät-ottelun suonenvedot jatkuvat.

Kuntokäyrät

Jokerit aloitti uuden vuoden kahdella niukalla tappiolla, kun sekä Pelicans että KalPa hakivat pisteet mukaansa Ilmalasta. Kotijoukkue hallitsi molempia otteluita, mutta viimeistely oli heikkoa. Vuoden ensimmäinen voitto tuli tiistaina, kun helsinkiläiset kaatoivat vieraissa Tapparan lukemin 3-1.

HPK:n uusi vuosi alkoi siitä mihin edellinen jäi, ailahtelevaa peliä ja ailahtelevia tuloksia. Edellisviikon otteluista oli saldona niukka tappio HIFK:lle kotona, jatkoaikavoitto Ilveksestä ja murskatappio Lukolle vieraissa. Tämän viikon aiemmassa ottelussaan joukkue oli kaksi erää täysin purjeissa Kärppiä vastaan, mutta nousi hyvän kolmannen erän ja Kärppien sulamisen ansiosta 5-2-kotivoittoon.

Ratkaisun paikat

Tappioputkensa katkaissut Jokerit lähtee jatkamaan lähes mystistä keskinäisten otteluiden sarjaa. Joukkueet ovat kohdanneet Helsingin Areenalla virallisissa otteluissa yhteensä 36 kertaa, ja HPK on onnistunut voittamaan varsinaisella peliajalla vain kahdesti.

Edellisen kerran Kerho on voittanut Areenalla lokakuussa kaudella 2005-06, ja sen jälkeen joukkue ei ole saanut mukaansa pistettäkään. Hämeenlinnalaiset ovat siis hakeneet pisteitä Ilmalasta viimeksi yli kuusi vuotta sitten.


Mika Järvinen antautui kuudesti, kun joukkueet kohtasivat edellisen kerran Areenalla.

Perjantaina HPK:lla on kuitenkin mahdollisuus asettaa tilastot uuteen uskoon, vaikka joukkue tulee otteluun suurena altavastaajana. Jokerit on viime aikoina tuskaillut maalinteon kanssa, eivätkä useat avainpelaajien loukkaantumiset helpota tätä tuskaa. Loukkaantumiset näkyvät myös ylivoimapelin pyörityksessä, joskin Ben Eavesin ja Teuvo Teräväisen ylivoimapelaaminen oli Tapparaa vastaan toimivaa.

Kopista ja kentältä puuttuu aimo annos johtajuutta ja esimerkkiä, kun Riku Hahl ja Ilari Filppula ovat sivussa loukkaantumisten vuoksi. Tämä tuo lisää vastuuta ja peliaikaa innokkaille nuorille, mutta se tarkoittaa myös kasvanutta vastuuta kokeneemmille kavereille. Jokerit on ollut tällä kaudella useissa ennakkoon ”helpoissa” otteluissa vaisu. Miten Ossi Väänänen ja kumppanit huolehtivat, ettei mopo lipsu käsistä perjantai-illan kamppailussa?

HPK oli Kärpät-ottelun kolmannessa erässä suvereeni, kun se nousi vierasjoukkueen rinnalle ja lopulta ohi voittoon. Maalinteon kanssa tuskaillut joukkue sai kipeästi tarvitsemiansa osumia. Ahkerasti töitä tehnyt nelosketju sai työlleen palkinnon, kun Antti Roppo iski hattutempun. Kantaako tämä sama vire vielä perjantaina Areenalla, vai onko se tuonut hyvän olon tunteen ritaripaitojen nuttuun?

Kokoonpanot

Jokerit lähtee otteluun ilman kahta tärkeää keskushyökkääjäänsä, kun Ilari Filppula ja Riku Hahl ovat sivussa. Lisäksi sivussa on ainakin pitkäaikaisloukkaantunut Semir Ben-Amor. Tiistaina huilannut Antti-Jussi Niemi tekee paluun kokoonpanoon. Poissaolojen takia Tomi Mäki hyppää todennäköisesti sentteriksi. Tuore maailmanmestari John Klingberg pelaa perjantaina seitsemäntenä puolustajana.

HPK:n kokoonpano pysyy todennäköisesti lähes samana kuin Kärpät-ottelussa. Poissa on varmuudella ainoastaan Scott Barney, jonka sopimuksen Kerho purki torstaina. Kiekko-Vantaalla lainassa ollut Marek Zagrapan on todennäköisesti myös sivussa.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Jokerit M S P
1.Ben Eaves 2 2 4
2.Janne Lahti 4 0 4
3.Nichlas Hardt 0 3 3
4.Teuvo Teräväinen 1 2 3
5.Teemu Pulkkinen 0 3 3
HPK M S P
1.Arsi Piispanen 2 2 4
2.Antti Roppo 3 1 4
3.Mathias Porseland 2 1 3
4.Teemu Rautiainen 1 2 3
5.Tuukka Pulliainen 0 2 2

» Lähetä palautetta toimitukselle