Antonen ja Mattila LeKiin – Kalliosaari jatkaa

MESTIS / Uutinen
LeKi on solminut sopimukset puolustaja Risto Mattilan ja hyökkääjä Juuso Antosen kanssa. Sen lisäksi hyökkääjä Olli Kalliosaari on pistänyt nimensä jatkosopimukseen.

Viime kaudella Rauman Lukon A-nuorten tehokkaimmaksi puolustajaksi itsensä nikkaroinut oululaislähtöinen Risto Mattila, 20, siirtyy LeKiin yksivuotisella pelaajasopimuksella. A-nuorten SM-liigan tähdistökentälliseen valittu Mattila tekaisi Lukon sotisovassa puolustajalle varsin maukkaat tehot, sillä mies nakutti yhteensä 46 runkosarja- ja pudotuspelikamppailussa tauluun 31 (13+18) täkyä.

LeKi on niin ikään solminut yksivuotisen sopimuksen edelliskaudella Tampereen Tapparan kirjoilla olleen, mutta Lempäälässä pelisesongista puolet pelanneen 22-vuotiaan Juuso Antosen kanssa. Vaiherikkaan kauden aikana Antonen edusti Tapparaa 25 SM-liigan runkosarjaottelussa ja teki niissä yhden syöttöpisteen. LeKissä tahti oli huomattavasti tehokkaampaa, sillä hyökkääjän tilille merkittiin 21 Mestiksen runkosarjaottelussa 18 (5+13) tehopistettä.

– Antonen on erittäin tärkeä pala tulevan kauden joukkuetta ja olemme organisaatiossa luonnollisesti iloisia Juuson päätöksestä liittyä LeKin riveihin. Hänelle on tarjolla iso rooli joukkueen hyökkäyksessä, toteaa LeKin manageri Tuukka Suoniemi tyytyväisenä.


Juuso Antoselle LeKin sotisopa on jo entuudestaan tuttu.
Antti Romsi - http://www.romsi.net

Kalliosaaren läpimurto haussa

Kolmas nimensä kaksivuotiseen sopimukseen pistänyt pelaaja on päättyneellä kaudella tulokkaana Mestiksessä kiekkoillut sekä muutamalla lainapestillä tamperelaisen Suomi-sarjajoukkue Kooveen riveissä käväissyt Olli Kalliosaari. 23-vuotias hyökkääjä tahkosi LeKin paidassa yhteensä 36 runkosarja- ja pudotuspelikamppailua, joissa potentiaalisen HPK-kasvatin tilille merkittiin tehot 6+9.

Sarjatasoa alempana Kooveen paidassa Kalliosaaren piste- ja maalitahti oli selvästi kovempaa luokkaa, sillä mies nakutti kahdeksassa Suomi-sarjakoitoksessa tilastoihin 12 (8+4) pistettä. LeKin johtoporras odottaakin vesi kielellä potentiaalisen hyökkääjän puhkeavan lopullisesti kukkaansa tulevalla Mestis-kaudella 2011–2012.

– Potentiaalia ja kovaa motivaatiota kaukalossa osoittanut Kalliosaari kuuluu joukkueen nuoreen runkoon, myös tulevaisuudessa. Ensimmäinen kausi Mestiksessä oli lupaava, mutta kova tahto pärjätä sarjassa on näkynyt kevään harjoitusten perusteella, Suoniemi kommentoi.

Nyt julkaistujen nimien myötä LeKillä on kasassa yhteensä 10 pelaajasopimusta tulevalle Mestis-kaudella 2011–2012.

» Lähetä palautetta toimitukselle