K-Vantaalle lisää sopimuksia

MESTIS / Uutinen
Sopimushanansa kesähelteillä kunnolla auki saanut K-Vantaa julkisti neljä uutta nimeä miehistöönsä. Tulevalla Mestis-kaudella 2011–2012 lohipaidan pukevat päälleen Jani Kautto, Henrik Koivisto, Joel Lehtinen ja Juho Perttilä.

Kukin yksivuotiset pelaajasopimukset tehneestä pelaajanelikosta – Jani Kautto, Henrik Koivisto, Joel Lehtinen ja Juho Perttilä – nähtiin jo viime kaudella K-Vantaan sotisovassa Mestis-taistoissa.

Maalivahti Kautto, 21, edusti K-Vantaanta yhteensä kahdessa Mestis-ottelussa maalitolppien välissä saaden niistä torjuntaprosentikseen lukeman 88,3. Koivisto pelasi puolestaan lohipaidassa 13 kamppailua tehden niissä tehot 2+4. Suurin osa 21-vuotiaan hyökkääjän kaudesta kului Jokerien A-nuorten riveissä, jossa mies naputti yhteensä 34 runkosarja- ja pudotuspelitaistossa 36 (13+23) tehopistettä.

Lehtinen, 19, sai Mestis-kasteensa K-Vantaan sotisovassa viime kaudella kaiken kaikkiaan seitsemässä runkosarja- ja pudotuspeliottelussa jääden kuitenkin ilman tehomerkintöjä. Seuran A-nuorissa pistetahti oli sen sijaan toisenlainen, sillä mies iski yhteensä 44 I-divisioona ja liigakarsintaottelussa komeat 70 (37+33) tehopistettä.

Perttilä, 20, pelasi lohipaidassa kolme Mestiksen pudotuspelikamppailua ilman tehoja, kun taas A-nuorten puolella mies nettosi peräti 89 (35+54) täkyä 36 divari- ja liigakarsintapelissä.

Nyt julkaistujen nimien myötä vantaalaisilla on kasassa yhteensä 10 sopimusta tulevalle kaudelle 2011–2012.


Henrik Koivisto nähdään tulevallakin Mestis-kaudella K-Vantaan paidassa.
Anette Naroma - http://anskun.net

» Lähetä palautetta toimitukselle