Mestis-kierros: Miten onnistuu toipuminen tylyistä tappioista?

MESTIS / Kierrosennakko
Perjantain kierroksen myötä IPK ja Ketterä aloittivat joulutauon, mutta kymmenen joukkuetta nähdään pelaamassa vielä lauantaina. Ohjelmassa on jumbofinaali Heinolassa sekä perinteikkäiden Mestis-seurojen kohtaaminen Joensuussa.

Tarttuuko lohipaidoille pisteitä Itä-Suomen kiertueelta?

Kiekko-Vantaa hävisi perjantaina Iisalmessa, ja samalla vieraskiertueella ohjelmaan kuuluu myös Jokipoikien kohtaaminen. Kotijoukkue on voittanut kaksi edellistä otteluaan ja saa lisäksi Fabien Bourgeois'n mukaan.

Itsenäisyyspäivän aattona tapahtuneesta potkaisusta kahden ottelun pelikiellon saanut Fabien Bourgeois on lusinut kakkunsa ja pääsee mukaan juuri ennen joulutaukoa. Viimeksi keskiviikkona pelannut Jokipojat oli RoKia vastaan neljä kertaa tappiolla, mutta onnistui aina nousemaan tasoihin ja lopulta voittoon jatkoajalla. Muutenkin Jokipoikien otteluissa on mässäilty maaleilla, sillä viidessä edellisessä ottelussa on nähty vähintään kahdeksan maalia.

Kaksi maalia Rovaniemellä tehnyt Oskari Lehtinen on ollut monessa esillä viime aikoina. Päällä on neljän ottelun pisteputki, ja sen aikana Lehtinen joutui myös kerran suihkuun väkivaltaisuudesta.

Kiekko-Vantaa hävisi perjantaina Iisalmessa. Vaikka lukemat 5−2 näyttävät varsin selviltä, peli ratkesi vasta viimeisen seitsemän minuutin aikana tulleisiin maaleihin. Vantaalaisten Erik Embrich teki kauden 14 ensimmäisen ottelun aikana vain yhden maalin, mutta on nyt osunut kolmesti kahden edellisen ottelun aikana.

Ottelu on kauden viimeinen kohtaaminen perinteisten Mestis-seurojen välillä. K-Vantaa johtaa voitoissa 2−1, joten Jokipojilla on mahdollisuus tasata puntit kotonaan.

Tilastot

Edelliset ottelut

Kiekko-Pojat

22.03
Ketterä - Kiekko-Pojat
4 - 0
20.03
Kiekko-Pojat - Ketterä
3 - 5
18.03
Ketterä - Kiekko-Pojat
3 - 2 JE
16.03
Kiekko-Pojat - Ketterä
1 - 6
14.03
Ketterä - Kiekko-Pojat
2 - 3

K-Vantaa

11.03
RoKi - K-Vantaa
5 - 2
09.03
K-Vantaa - RoKi
3 - 6
07.03
TUTO - K-Vantaa
3 - 2 JA
02.03
K-Vantaa - Jokerit
2 - 5
29.02
K-Vantaa - Kiekko-Pojat
3 - 2 JA

Intoutuuko pistepörssin kärki tehoilemaan entistä seuraansa vastaan?

Kierroksen ainoa ottelu, jossa molemmat joukkueet ovat sarjan puolivälin yläpuolella, pelataan Lempäälässä. Kauden läpi hienosti pelannut LeKi kohtaa ailahdellen esiintyneen TUTOn.

Viikon molemmat kotiottelunsa hoitaneen TUTOn maaliero on koko sarjan paras. Joukkueen ailahtelusta kertoo paljon se, että sillä saldolla ollaan sarjassa vasta kuudentena. 

Keskiviikkona Aki Juusela vietti kahden maalin iltaa, ja perjantaina oli Kalle Valtolan vuoro. Perjantaina kaksi syöttöpistettä saanut Niclas Lucenius nousi samalla sarjan pistepörssin kärkeen. Valtola säestää TUTO-kapteenia kolmantena ollen sarjan tehokkain puolustaja.

LeKi on saanut viidestä viimeisestä ottelustaan pisteitä, olkoonkin että mukaan mahtuu kaksi tappiota. Puolustaja Jimi Jalonen on onnistunut maalinteossa kahdessa edellisessä ottelussaan. 

LeKi joutuu tulemaan seuraavat ottelut toimeen ilman Ukko-Pekka Luukkosta, joka lähti nuorten maajoukkueen matkaan. Hyvin pelanneen nuoren maalivahdin korvaaminen voi olla vaikeata, vaikka joukkue tekeekin yhteistyötä kolmen Liiga-seuran kanssa.

Molemmat joukkueet ovat voittaneet vierasottelunsa keskinäisissä kohtaamisissa. LeKi venytti kotiottelunsa jatkoajalle, joten kahden ottelun jälkeen sillä on pistejohto 4−2.

Tilastot

Edelliset ottelut

LeKi

23.03
LeKi - Pyry
6 - 7 JA
22.03
Pyry - LeKi
2 - 1 JE
20.03
LeKi - Pyry
4 - 7
18.03
Pyry - LeKi
3 - 4 JE
12.03
LeKi - SaPKo
3 - 1

TUTO

25.03
Kiekko-Espoo - TUTO
4 - 1
23.03
TUTO - Kiekko-Espoo
2 - 1 JE
22.03
Kiekko-Espoo - TUTO
3 - 5
20.03
TUTO - Kiekko-Espoo
2 - 0
18.03
Kiekko-Espoo - TUTO
2 - 1

Onko Hämäläinen jälleen SaPKon sankari?

Lauantain trendinä on levänneet kotijoukkueet ja väsyneet vierailijat. SaPKon viiden ottelun voittoputki katkesi keskiviikkona, RoKi pelasi perjantaina Imatralla kokien kauden tylyimmän tappion.

RoKi on neljän ottelun tappioputkessa, eikä sen katkaiseminen tule olemaan helppoa Savonlinnassa. Imatralla murheet eivät jääneet tappioon, vaan myös Paavo Hölsän loukkaantuminen synkensi joukkueen tilaa.

RoKin tappioputken aikana on syntynyt kahdeksan maalia, jotka ovat menneet seitsemälle eri pelaajalle. Ainoastaan Jarkko Harjula on osunut kahdesti. Aikaisempien kausien muiston voivat nousta pintaan, mikäli tappioputki jatkuu, joten RoKi haluaa nopeasti voiton.

SaPKo hävisi keskiviikkona niin ikään Ketterälle. Kalle Saramäki vapautuu pelikiellosta antaen samalla tukea kärkiketjujen miehille. SaPKon pelaajistossa pisteet ovat jakautuneet varsin tasaisesti. Kymmenen pisteen miehiä on useita, mutta ainoastaan Rasmus Hämäläisen saldo 23 pistettä 22 otteluun nousee todelliselle huipputasolle.

Kauden aiemmat kohtaamiset ovat päättyneet SaPKon jatkoaikavoittoon. Molemmilla kerroilla Hämäläinen on vastannut voittomaalista.

Tilastot

Edelliset ottelut

SaPKo

12.03
LeKi - SaPKo
3 - 1
30.11
Riemu - SaPKo
29.09
LeKi - SaPKo
4 - 1
27.04
TUTO - SaPKo
4 - 2
23.04
SaPKo - Peliitat
5 - 4 VL

RoKi

23.03
RoKi - IPK
3 - 4 JE
22.03
IPK - RoKi
4 - 3 JE
20.03
RoKi - IPK
5 - 3
18.03
IPK - RoKi
5 - 3
16.03
RoKi - IPK
3 - 1

Tekeekö Jokinen jälleen voittomaalin?

KeuPa HT etenee varmuudella sarjakärjessä joulutauolle, mutta sillä on vielä yksi ottelu pelaamatta. Vastustajaksi saapuu perjantaina kauden suurimman voittonsa ottanut Espoo United.

KeuPan Markus Jokinen etenee viiden ottelun maaliputkessa, ja mikä merkittävintä, neljässä edellisessä ottelussa voittomaali on kirjattu 29-vuotiaan hyökkääjän nimiin. Näihin otteluihin kuuluu myös lauantaisen vastustajan Espoo Unitedin kaataminen kahden maalin illalla kaksi viikkoa sitten.

Lassi Lehtisen lähtö Nuorten Leijonien matkaan antaa enemmän vastuuta maalilla Samuli Tervolle, mutta ainakin edellinen kohtaaminen antoi osviittaa siitä, että Tervoon voi luottaa.

Espoo Unitedin perjantaisessa voitossa oli viisi takuumiestä. Aleksi Rutanen teki hattutempun, Jesse Ylönen kaksi maalia, Kim Hirschovits tehot 1+3 ja Juuso Forsström 0+5. Vastaavia tehoja ei kannata odottaa vastuksen koventuessa, mutta onnistumiset tuovat varmasti pelaajille itseluottamusta. 

Viime viikkoa lukuun ottamatta Espoo United on aina vaihtanut maalivahtia perjantain ja lauantain ottelun välissä, joten Nico Vikstén saattaa joutua luukkuvahdiksi perjantaisesta nollapelistä huolimatta. Myös Mika Norja on parantanut otteitaan kauden edetessä.

Tilastot

Edelliset ottelut

KeuPa HT

07.03
Ketterä - KeuPa HT
6 - 0
06.03
Jokerit - KeuPa HT
5 - 0
02.03
KeuPa HT - KOOVEE
0 - 1
01.03
FPS - KeuPa HT
4 - 3 VL
24.02
KeuPa HT - IPK
2 - 6

Espoo United

Menevätkö Malkamäen opit paremmin perille toisessa ottelussa?

Torstaina päävalmentajaa vaihtaneelle Hermekselle ei vaihdos tuonut ensimmäisessä ottelussa mitään hyvää, kun Espoo United otti kotonaan 7−0-murskavoiton. Nyt joukkue lähtee kuromaan suoran säilymisen viivaa jumbojoukkueen vieraana.

Sarjajumbo Peliittojen tappioputki on nyt viisi ottelua, ja omiin on sinä aikana mennyt 24 kiekkoa. On selvää, että parempaa suoriutumista tarvitaan ja pikaisesti. Suoran säilymisen viiva on jo 14 pisteen päässä. 

Turun reissut ovat olleet Peliitojen pahin peikko, sillä joukkue on jäänyt kahdesti maaleitta, ja molemmat TUTOa vastaan. Nyt joukkue tarvitsee onnistumisia erityisesti Samuel Saloselta.

Antti Karhula joutui sivuun ja Miko Malkamäestä tuli toistaiseksi päävalmentaja. Alku ei ollut onnistunut murskatappion myötä. Lukuisat tappiot ovat syöneet kokkolalaisten itseluottamusta ja varsinkin puolustus vuotaa pahoin. Kolmen edellisen ottelun saldo on 22 päästettyä maalia. Perjantaina pelin kesken jättäneen Samuel Sikstuksen mahdollinen poissaolo lisää murheita entisestään.

Kaksi aiempaa kohtaamista tällä kaudella on pelattu Kokkolassa, ja molemmat joukkueen ovat voittaneet yhden. Hermeksen voitto osui joukkueen parhaaseen jaksoon, kun ryhmä voitti kolme peliä putkeen maalieron ollessa +12.

Tilastot

Edelliset ottelut

Peliitat

04.04
Pyry - Peliitat
03.04
Peliitat - Pyry
01.04
Pyry - Peliitat
30.03
Peliitat - Pyry
3 - 0
18.03
Ketterä - Peliitat
2 - 3

Hermes

29.03
Hermes - IPK
27.03
IPK - Hermes
0 - 3
23.03
Hermes - Jokerit
6 - 1
21.03
Jokerit - Hermes
6 - 2
19.03
Hermes - Jokerit
3 - 1

Tällä kaudella