Aki Juuselan kypärätemppu ei riittänyt TUTOlle – Kasper Piitulainen ratkaisi jatkoajalla

MESTIS / Kuvakooste
Tänään Talvisalossa nähtiin Mestis-kamppailua parhaimmillaan, kun yhteen ottivat SaPKo ja TUTO. Ottelu oli tasaista vääntämistä alusta alkaen. TUTOn Aki Juusela viimeisteli kypärätempun toisessa erässä, mutta se ei turkulaisille riittänyt. Kasper Piitulainen ratkaisi jatkoajalle venyneen ottelun ja pässipaidat voittivat loppulukemin 4-3.
Kuva © Antti Varonen
Turusta oli saapunut jääkiekkojoukkueen lisäksi myös joukkueellinen faneja.
Kuva © Antti Varonen
SaPKo johti jo 2-0 ensimmäisen erän puolessa välissä.
Kuva © Antti Varonen
Puoli minuuttia SaPKon 2-0-maalista TUTO kavensi ylivoimalla.
Kuva © Antti Varonen
Avomaali ei kelvannut kotijoukkueelle.
Kuva © Antti Varonen
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti myös toisessa päässä.
Kuva © Antti Varonen
Julius Pohjanoksa TUTOn maalilla sai venyä parhaimpaansa. Torjuntoja kertyi huikeat 51.
Kuva © Antti Varonen
Kiekko pomppi Roope Urpolahden torjunnasta.
Kuva © Antti Varonen
Ja maaliinhan se pomppi. Maalintekijänä Aki Juusela.
Kuva © Antti Varonen
Ottelu oli fyysinen.
Kuva © Antti Varonen
Aki Juusela pääsi tuulettamaan kypärätemppua toisen erän puolessa välissä.
Kuva © Antti Varonen
Turkulaiset puolustivat parhaimpansa mukaan.
Kuva © Antti Varonen
Roope Urpolahdella riitti torjuttavaa 34 kopin verran.
Kuva © Antti Varonen
Molemmat jäähylle. Se oli Kimmo Laakkosen tuomio.
Kuva © Antti Varonen
Kolmas erä lähti käyntiin vauhdikkaasti. Tämä Aki Juuselan ohjaus meni kuitenkin ohi maalin.
Kuva © Antti Varonen
Miika Elomo ohjeisti omiaan mainoskatkolla.
Kuva © Antti Varonen
Mitä pidemmälle kolmatta erää mentiin, sitä enemmän tunteet kuumenivat.
Kuva © Antti Varonen
Tuomaristolla oli täysi työ pitää riitapukarit erillään.
Kuva © Antti Varonen
SaPKossa viime kaudella mestaruuden voittanut Matias Lehtonen ei voinut millään käsittää saamaansa rangaistusta.
Kuva © Antti Varonen
Ottelussa mentiin jatkoajalle. Jatkoaikaa ehdittiin pelata 21 sekuntia, kun Kasper Piitulainen sulloi kiekon turkulaisten maaliin. SaPKo voitti ottelun loppulukemin 4-3.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös