Kolme kohdetta kerralla, kaikki Kupittaan hallilla

MESTIS / Kuvakooste
Kupittaalla nähtiin kolme peräkkäistä ottelua, joiden isäntinä häärivät TUTOn nuoret, alumnit ja edustusjoukkue. Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui TPSn nuorten joukkue, toisessa FPS-alumnit ja kolmannessa RoKi. Ensimmäiset kaksi ottelua menivät vieraiden nimiin, mutta illan huipennuksen voitti TUTO maalein 6-0.
Kuva © Timo Savela
Kaikki valmiina Kupittaalla, keskittyminen kohdallaan.
Kuva © Timo Savela
Kupittaan superlauantai alkoi kuumalla paikallispelillä.
Kuva © Timo Savela
Tilanteita riitti kumpaankin päähän.
Kuva © Timo Savela
Maalilla ei tarvinnut ainakaan palella.
Kuva © Timo Savela
Kotijoukkue juhli kolmesti.
Kuva © Timo Savela
Ottelu oli kuitenkin valkopaitaisten vieraiden juhlaa.
Kuva © Timo Savela
TPS oli tyli vieras. Loppunumeroiksi merkittiin 3-6.
Kuva © Timo Savela
Seuraavaksi oli luvassa jotain vähemmän nuorta ja vetreää.
Kuva © Timo Savela
TUTOn ja FPS:n alumnit kohtasivat päivän toisessa ottelussa.
Kuva © Timo Savela
Myös toisesta koitoksesta muodostui maali-iloittelu.
Kuva © Timo Savela
Jano tahtoi tulla myös edellistä peliä hitaammallakin tahdilla.
Kuva © Timo Savela
Kuvaaja lisäsi vauhdikkuutta muutoin verkkaaseen rangaistuslaukauskisaan.
Kuva © Timo Savela
Forssalaiset veivät pelin nimiinsä luvuin 6-7. Ottelun jälkeen otettiin toverikuvia..
Kuva © Timo Savela
Jäällä häärinyt Kai Ortio toimi illan huipennuksen seremoniamestarina.
Kuva © Timo Savela
Vauhtia ei hidastunut illan Mestiskamppailussa.
Kuva © Timo Savela
Eikä tilanteissa aristeltu.
Kuva © Timo Savela
Kädet kävivät katsomonkin puolella.
Kuva © Timo Savela
Myös jään puolella nähtiin ketteryyttä.
Kuva © Timo Savela
TUTO tarjosi kylmää kyytiä pohjoisille vierailleen.
Kuva © Timo Savela
Rasmus Reijola pyörähteli kiekon tielle...
Kuva © Timo Savela
...mutta TUTO oli tikissä. Katsojat saivat nauttia maaleista kuudesti.
Kuva © Timo Savela
Paikalle saapuneelle vieraskannattajalle ei juhlia tarjottu.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös