Espoo Unitedin petrannut puolustus kohtaa Kiekko-Vantaan hyvän jakson

MESTIS / Ennakko
EU:n puolustaja Niklas Tikkisellä tehokas vaihe Mestiksessä.
Kuva © Petteri Äikäs
Keskiviikkona Metro Areenalla kohtaavat Espoo United ja Kiekko-Vantaa. Kumpikin joukkue tarvitsee pisteitä, mutta enemmän tarvitsee United, joka keikkuu pudotuspeliviivan tuntumassa sijalla kahdeksan.

Espoo United tarvitsee keskiviikkona tärkeitä sarjapisteitä, jotta se varmistaa paikkansa pudotuspeleihin. Joukkueella on jäljellä seitsemän ottelua, ja sijoitus on juuri pudotuspeliviivalla sijalla kahdeksan. Pisteitä on kerättynä tällä hetkellä 61, kun viivan alapuolella kesälomalle on matkalla Hokki, mutta mitä suurimmalla todennäköisyydellä kajaanilaiset petraavat ja nousevat jatkoon.

Kiekko-Vantaa puolestaan on sijalla neljä, ja on menossa vahvasti kohti pudotuspelejä. Tämä vaatii kuitenkin, että jäljellä olevista seitsemästä ottelusta on saatava muutama piste matkaan. Vantaalaisilla on jäljellä kolme kotiottelua TUTOa, RoKia ja Jokipoikia vastaan. Tällä hetkellä lohipaidat ovat saamassa kotiedun pudotuspeleissä. Pisteitä on 71, mutta keuruulaiset hengittävät niskaan pistein 68.

Espoolaiset ovat voittaneet viimeisistä kymmenestä ottelusta peräti seitsemän. Raimo Summasen tuleminen joukkueen valmennukseen on näyttänyt piristävän etenkin puolustusta, missä Summasella on ollut merkittävä rooli. 

Espoo Unitedin puolustus on petrannut

Lauantaina United kävi hakemassa kaksi sarjapistettä KeuPalta, kun se voitti jatkoerässä kotijoukkueen 2-1. Espoolaisten maalivahti Rasmus Tirronen paransi perjantain ottelusta, ja Mestis-uran seitsemäs nollapeli jäi vain seitsemän sekunnin päähän. Espoon Niklas Tikkinen teki kahdessa ottelussa KeuPaa vastaan kummassakin voittomaalit.

Espoolaisten puolustus oli tiivistä, ja KeuPan oli vaikea päästä hyökkäysalueelle tai maalintekosektorille. Jesse Ylönen on esiintynyt vahvasti pari viime peliä, kun on pelannut ex-lohipaita Aleksi Järvisen ja Juuso Kaijomaan kanssa.

Joukkueen kapteeni Jimi Santala on todennäköisesti poissa loukkaantumisen vuoksi. Kapteenina toimii Jiri Veistola. Puolustuksen lukkona on ollut onnistuneen debyytin tehnyt 21-vuotias Niklas Sillanpää. Maalivahtipeli on ollut taattua espoolaista osaamista, ja saa nähdä, aloittaako Niko Vikstén maalipuiden välissä.

Kiekko-Vantaalla hyvä jakso menossa

Viimeisistä kahdeksasta ottelusta Kiekko-Vantaa on voittanut peräti kuusi kertaa, kaksi kertaa on tullut tappio, kun Hokki ja RoKi voittivat Pohjois-Suomen kiertueella. Lohipaidoilla on meneillään hyvä jakso, kun kotiottelut ovat positiivisia ja voitokkaita.

Kiekko-Vantaa pelasi lauantaina JYP-Akatemiaa vastaan kotona Tikkurilan Urheilupuistossa. Keskisuomalaiset tulivat vauhdilla vastaan, mutta vantaalaiset iskivät tarvittavat maalit likimain rutinoidusti. Ottelun voittomaalin teki Julius Rantaeskola, jolla on menossa kuuden ottelun maaliputki.

JYP-Akatemia ei päässyt hyökkäyksiin kelvollisesti, sillä lohipaidat karvasivat hyvin ja pelasivat hyvää kiekotonta peliä, eikä kiekkoja tullut niin sanotusti seisoville jaloille. Kiekko saatiin vauhtiin, ja sitä kautta nopeasti keskisuomalaisten puolustusalueelle.

− Toinen erä oli mennä sähläyksen puolelle. Täytyy muistaa, että nyt pelasivat kaksi joukkuetta, jotka pelaavat hyvää kiekotonta peliä. Kolme pistettä merkitsevät paljon ja peli oli oikein miehekästä, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Simo Mälkiä kommentoi launtaina.

Käyttäjän mroivas kuva

Arvio ottelusta: Mikko Roivas

Espoo United on kovan koetuksen edessä, kun vastaan luistelee Kiekko-Vantaa. Pääkaupungin herruus on ratkaistu monta kertaa jatkoerässä, mutta nyt uskoisin voittajan selviävän varsinaisella peliajalla. 

Espoon puolustus on petrannut, ja Summasella on ollut sormensa pelissä. Summasella on ollut tärkeä osa espoolaisten puolustuksen pelistä.

Seuraa Heitä

Niklas Tikkinen #55 |

Puolustaja

Tikkinen on kuulunut tällä kaudella espoolaisten puolustuksen parhaimpiin. Viime viikolla mies iski kaksi osumaa.

Lassi Raitanen #77 |

Puolustaja

Raitanen pelasi JYP-Akatemiaa vastaan yllättäen hetken sentterinä.

» Lähetä palautetta toimitukselle