VeikkausTV-ennakko: Sarja-avauksessaan lepsuillut Hokki raivolla Jokipoikien kimppuun

MESTIS / Ennakko
Hokin sarja-avaus ei mennyt suunnitellusti.
Kuva © Timo Savela
Kautensa yllättäen tappiolla aloittanut Hokki ja päävastustajansa SaPKon nuijinut Jokipojat kohtaavat illan VeikkausTV-ottelussa. Kajaanilaiset lähtevät koti-avaukseensa vain voitto mielessään.

VeikkausTV:n välittämien otteluiden ennakot on toteutettu yhteistyössä Veikkauksen kanssa.

Mestiksen runkosarjaotteluita on läpi kauden mahdollisuus katsoa joka perjantai VeikkausTV:n ja Ylen tv-lähetyksien kautta. VeikkausTV välittää Hokin ja Jokipoikien välisen kamppailun kello 18.30 alkaen. Itse lähetys alkaa kuitenkin jo hieman aikaisemmin.

Edelliset kohtaamiset

Joukkueet kohtasivat kauden alla kaksi kertaa, ja molemmilla kerroilla voiton korjasi Hokki. Ottelut ratkesivat kuitenkin vasta tiukkojen vaiheiden jälkeen. Ensimmäisen ottelun Hokki ratkaisi kolmannen erän kahdella maalilla päästettyään ensin joensuulaiset 2-0-johdosta tasoihin.

Toinen, molempien joukkueiden harjoituskauden päättänyt ottelu päättyi kajaanilaisten 1-0-voittoon. Jokipoikien maalilla torjunut Samuel Jukuri antoi joukkueelleen mahdollisuuden voittoon huolimatta Hokin tuottamasta kiekkosateesta.

Ottelun lähtökohdat

Kaikki harjoitusottelunsa voittanut Hokki hävisi keskiviikon avauskierroksella sarjanousija IPK:lle peräti 2-5. Iisalmelaisjoukkue mätti jo avauserän ensimmäisellä kymmenminuuttisella kolme maalia Tuukka Smuran taakse.

Lepsusti aloittanut Hokki pääsi laukaisuhallinnastaan huolimatta laukomaan ykkössektorilta vain viidesti. Yritykset kilpistyivät kuitenkin IPK-maalilla torjuneeseen Denis Godlaan, joka torjui heti ensimmäisellä lainakomennuksellaan 39 kertaa.

Harjoitusotteluissa pelillisenä johtajana esiintyneen Miska Humalojan paluu takaisin Kärppiin synnytti Hokin hyökkäysosastolle aukon, jota kajaanilaisten ei ole ollut helppo paikata. Humalojan jättämä lovi syökin joukkueen iskukykyä ennakkoon ajatelluissa kärkikamppailuissa.

Jokipojat puolestaan nappasi kauden avauspisteensä SaPKoa vastaan selvin 5-1-lukemin. Ärjypaidat siirtyivät jo heti ottelun alusta lähtien kuskin paikalle eivätkä päästäneet asemasta irti huolimatta runsaasta jäähyilystä.

SaPKo tuli toisen erän lopulla vielä maalin päähän, mutta laajalla rintamalla onnistuneet joensuulaiset laskettelivat voittoon Oskari Lehtisen, Lauri Huhdanpään ja Joonas Larinpään muodostaman kolmosketjun johdolla.

Jokipojat antoi savonlinnalaisten maistaa omaa lääkettään kääntämällä peliä nopeasti ja pitämällä kiekkoa vastustajansa ulottumattomilla. Ari Aaltosen luotsaama joensuulaisjoukkue ei anna jatkossakaan pelitavallista etua.

Vastuunkantajat

Kajaanilaisten ykkössentteriksi nostettu Joni Piipponen urakoi keskiviikkona peräti yli 26 minuutin verran. Piipposen lisäksi myös Timo Hiltunen ja Niklas Näppi kellottivat yli 20 minuuttia peliaikaa. Kolmikolle lienee luvassa runsaasti vastuuta myös perjantaina.

Joensuulaisten hyökkäysosastolla vastuuta ja hyökkäysvoimaa on jaettu tasaisesti jokaisen ketjun kesken. Puolustuksen osalta joukkue nojaa etenkin Juuso Akkaseen ja Joel Olkkoseen, jotka ovat jäällä säännöllisesti lähes 20 minuuttia ottelua kohden.

Arvio

Avauskierroksella yllättävän vaisu Hokki ei halua aloittaa kauttana kahdella peräkkäisellä tappiolla, joten Jokipojat saa vastaan täyteen ladatun arsenaalin niin pelillisesti kuin tuloksellisesti. 

Hyvin roolitettu Jokipojat ei kuitenkaan anna tasoitusta millään osa-alueella. Ennakkoon sarjan kärkikastiin lasketut joukkueet vääntävätkin täydestä pistepotista tuttuun tapaan tasaväkisesti.

Katso Hokin ja Jokipoikien ottelu VeikkausTV:stä klo 18.30 alkaen

Seuraa Heitä

Niklas Näppi #13 |

Laitahyökkääjä

Viime kaudella joukkueensa maali- ja pistekuninkuuden voittanut Näppi oli avauskierroksella joukkueensa parhaimmistoa. Maalin lisäksi hyökkääjä tulitti seitsemän kertaa kohti maalia.

Jesse Paukku #16 |

Laitahyökkääjä

Syötti keskiviikkona joukkueensa avausmaalin ja taklasi hetkeä myöhemmin pelirangaistuksen arvoisesti. Nouseeko kautensa tunteella aloittanut Paukku perjantaina ratkaisuasemaan?

» Lähetä palautetta toimitukselle