IPK-Peliitat: Kumpi löytää maalintekijät?

MESTIS / Ennakko
IPK:n kakkoskentän oikea laituri Jere Savolainen on pelannut tasaisen vahvaa kautta. Aukeisiko maalihanatkin todenteolla perjantai-illassa?
Kuva © Janne Falck
Perjantai-illassa Iisalmessa kohtaavat kaksi edellisen ottelun hävinnyttä joukkuetta. IPK taipui keskiviikkona jäähyjen rasittamana sarjajohtaja SaPKolle maalein 1-6 ja Peliitat hiipui hyvän alun jälkeen voittolaukaustappioon 2-3 kotiottelussaan KeuPaa vastaan viikko sitten.

Kotijoukkue Iisalmen pelikarhut luistelee perjantaihin kolmen ottelun tappioputkessa. Keskiviikkonakin terävän alun jälkeen jäähyjen rasittama karhulauma jäi etenkin toisen erän jälkimmäisellä puoliskolla pahasti vierailijan jalkoihin.

Vierailija Peliitat on etenkin hyökkäyspäässä ollut vaisu. Joukkuepelaaminen ei ole loksahtanut kohdilleen ja todellisten tekopaikkojen luominen on tahmeaa. Viikko sitten perjantaina 2-0-johto ja varman tuntuinen johto sulivat sooloiluihin ja joukkuepelin puutteeseen. Tuloksena oli vain yksi piste rankkaritappion jälkeen.

Maalinteon tuskaa

Vaikka Peli-Karhujenkin maalinteko on ollut vaikeaa etenkin vieraissa, painii Peliitat aivan eri mittaluokan ongelmien kanssa. Heinolalaiset ovat onnistuneet maalinteossa vain yhdeksän kertaa kauden viidessä ottelussaan, kun IPK on onnistunut 17 kertaa seitsemässä ottelussa.

Karhupaidat sekoittivat kärkikenttiään jo SaPKo-peliin siten, että Adam Zboril siirtyi ykkösestä Jere Savolaisen ja Aleksi hämäläisen rinnalle kakkoseen. Samalla Niko Putkonen siirrettiin kakkosesta ykköseen. Siirto toi Putkoselle maalin ja ennakko-odotuksiin nähden heikosti pelanneelle Aatu Hämäläiselle kauden toisen tehopisteen syötön muodossa.

Siirrossa ihmetystä aiheutti kuitenkin se, miksi juuri Zboril ja Juha Virtanen kaksikko hajotettiin. Tämä tutkapari on näyttänyt toimivan otteluissa varsin hyvin, kun taas Aatu Hämäläinen ei ole paikkaansa ketjussa löytänyt. SaPKo-pelin perusteella on kuitenkin turhan aikaista tehdä johtopäätöksiä siitä, toimivatko muutokset toivotulla tavalla.

Henti Fomin on jaellut syöttöjään onnistuneesti. Miehen pitää jatkaa hyviä otteita, jotta perjantaina pisteet matkaavat Heinolaan.
Kuva © Oona Sarajärvi

Kumpi saa pelinsä toimimaan?

Perjantai-illan kamppailussa ennakkosuosikin paineet kasaantuvat kenties hiukan Peli-Karhujen suuntaan. Joukkue on SaPKo-pelin heikkoa toista erää lukuun ottamatta pelannut vahvaa peliä kotonaan, eikä Peliitat vastaavasti ole pystynyt kolmen pisteen voittoon kuin yllättäen sarjan hännille valahtaneen Kajaanin Hokin vieraana.

IPK:n tapaan Peliitat kaipaa todellista maalintekijää. Eetu-Ville Arkiomaa ja Christian Silver ovat pystyneet iskemään kaudella kaksi maalia mieheen, mutta joukkueen sisäistä pistepörssiä johtaa Henri Fomin tehoin 0+4. Mies on siis syöttänyt lähes puolet joukkueensa maaleista.

Paljon tehokkaampia pistelinkoja ei löydy myöskään karhupaidoista, sillä kultaista kypärää kantaa joukkueessa puolustaja Saku Kinnunen tehoilla 1+4.

Seuraa Heitä

Niko Putkonen #72 |

Laitahyökkääjä

Putkonen nostettiin SaPKo-otteluun IPK:n ykkösnyrkkiin ja tuloksena oli heti maali. Joukkue oli kuitenkin vieraiden jyrän alla lähes puolet pelistä, joten muutoksen tehoa on vielä vaikea arvioida.

Henri Fomin #47 |

Laitahyökkääjä

Fomin on aloittanut kautensa uudessa joukkueessa varsin mukavasti. Jatkaako Fomin Iisalmessa syöttötehtailuaan, jää nähtäväksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle