Maalihanansa auki saanut Hermes Mehtimäelle – Edelmann palaa tuttuun halliin

MESTIS / Ennakko
Joensuulaisille tuttu Mikael Edelmann palaa Mehtimäelle Hermeksen paidassa.
Tappiollisen alkukauden rytinällä jättänyt Hermes saa perjantai-iltana kovan haasteen, kun Joensuussa vastassa on hienon alkukauden pelannut Jokipojat. Maalivahti Mikael Edelmannin otteet ovat Mehtimäellä suurennuslasin alla.

Jokipoikien ja Hermeksen kohtaamiseen lähtökohdat ovat kutkuttavat. Joensuulaisjoukkue pääsee kotiotteluunsa viikon tauolta, ja tunnelmat ovat odottavat. Neljästä ottelustaan Jokipojat on voittanut kolme. Viimeisimpänä kaatui LeKi Oula Uskin loppuhetkien voittomaalilla.

Kotijoukkue on saanut parsittua kokoonpanoaan kasaan viikon aikana. Jesse Paukku palaa pelikiellostaan, kun taas Ossi Pellinen ja maalivahti Samuel Jukuri ovat jälleen pelikuntoisia.

− Hermes pyrkii pelaamaan kovaa. Meidän pitää olla vahva kamppailuissa, ja olla kuskin paikalla läpi ottelun sekä paineistaa Hermeksen pakkeja, tuumaa päävalmentaja Ari Aaltonen verkkolehti Mehtimäkeläisessä.

Hermes taas aloitti kautensa nihkeästi kolmen tappion saattelemana, mutta kotiottelussa JYP-Akatemiaa alkukauden kankeus kaikkosi toden teolla. 7−2-voitto avasi kokkolalaisleirissä alkukauden lukkoja.

− Runkosarja alkoi todellisella nöyryytyksellä, mutta sen jälkeen saatiin paketti kasaan ja peli kulkemaan, vaikka ensimmäistä voittoa sai muutaman pelin odotella, kokkolalaisten kapteeni Jussi Nättinen kommentoi seuran verkkosivuilla.

Muun muassa Ondrej Mikula ja Joonas Huovinen olivat JYP-Akatemia-ottelun sankareita tehoillaan 2+1.

Joensuulaisittain mielenkiinto kohdistuu Hermes-maalivahti Mikael Edelmanniin. Edelmann pelasi kolme edellistä kautta Joensuussa, ja hänen panoksensa esimerkiksi viime kauden pronssin saavuttamiseen oli eittämättä suuri.

Seuraa Heitä

Jesse Paukku #16 |

Laitahyökkääjä

Hyökkääjä on kunnostautunut alkukaudesta lähinnä ulosajon arvoisissa taklauksissa, sillä niitä on vyöllä jo kaksi. Pystyykö pelikiellossa pyörähtänyt Paukku keskittymään jo olennaiseen?

Mikael Edelmann #30 |

Maalivahti

Edelmannin pelillinen anti kokkolalaisjoukkueelle on tutun iso. Kuinka vanha sankarivahti otetaan vastaan Mehtimäellä?

» Lähetä palautetta toimitukselle