LeKin syysvire testiin Mehtimäellä

MESTIS / Ennakko
Ville Silvastin Jokipojat haastaa LeKin.
Kahdella voitolla Mestiksen käynnistänyt LeKi lähtee viikonlopuksi tien päälle. Ensimmäinen etappi on Joensuussa, jossa odottaa siipirikkoinen isäntäjoukkue Jokipojat.

Jokipoikien kausi alkoi niin ikään kahdella voitolla, mutta keskiviikkona joensuulaisjoukkue kävi Jyväskylässä häviämässä tappiottomalle JYP-Akatemialle niukasti maalein 5−4.

Jobinpostia joensuulaisleiriin toi kärkihyökkääjä Jesse Paukun ulosajo ja sen tuoma pelikielto sekä alkukauden onnistuja Oskari Lehtisen loukkaantuminen. Ykkösvahti Samuel Jukurin ja ykkössentteri Ossi Pellisen peli Jyväskylässä sen sijaan jäi kokonaan pelaamatta. Puolustaja Joni Muranen taas on kokonaan sivussa.

Tilanne näyttää siis hankalalta, mutta perjantaiksi joukkue saa ainakin Roope Hämäläisen takaisin. Pellinen huilaa perjantainakin, mutta Lehtisen joensuulaiset saavat riveihinsä. Maalilla aloittaa Juho Ratilainen.

LeKi taas ei tappioita ole vielä kärsinyt, sillä Heinolasta otetun sarjan avanneen murskavoiton jälkeen TUTO kaatui Lempäälässä maalein 3−2. Lainapelaaja Miika Heikkilä on ollut joukkueen terävin syömähammas tehoillaan 1+4.

− Nuoret pelaajamme uskalsivat pelata. Olen myös tyytyväinen siihen, että nousimme maalin takaa-ajoasemasta voittoon, myhäili LeKi-valmentaja Miikka Kuusela perjantain TUTO-ottelun jälkeen.

Seuraa Heitä

Lauri Huhdanpää #9 |

Laitahyökkääjä

Huhdanpää on melko yllättäen joukkueen sisäisen pistepörssin kärkinimi, ja mies onnistui iskemään uransa ensimmäisen Mestis-maalin Jyväskylässä. Nuoresta tamperelaisesta on takuulla iloa Mehtimäen kotiyleisölle läpi kauden.

Christian Heljanko #30 | Tappara

Maalivahti

Nuori veskari on loistanut LeKi-maalilla kauden kahdessa ensimmäisessä pelissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle