Nolatulle Jokipojille haasteeksi vierasjoukkueista paras

MESTIS / Ennakko
Räiskyvyyttä Jokipoikien ja TUTOn otteluista ei ole puuttunut.
Lauantaiseen Jokipoikien ja TUTOn kärkikamppailuun on kovin kutkuttavat lähtökohdat, sillä kummatkin joukkueet kohtasivat aiemmissa otteluissaan saman mittarin, IPK:n. Keskinäisten Mehtimäen-kohtaamisten historia kuitenkin kääntää kelkkaa kotijoukkueelle.

Kun Jokipojat kamppaili keskiviikkona IPK:n puolustusta ja lainavahti Denis Godlaa vastaan jääden maaleitta, pystyi TUTO murtamaan iisalmelaisten puolustuksen tuhoisalla jäljellä.

Kovaa alkukautta tahkova TUTO aloitti vieraspeliviikonloppunsa perjantaina Iisalmessa maukkaalla 6−1-voitolla. TUTO on tilastollisesti sarjan paras joukkue vieraskentillä.

Jokipoikien otteet keskiviikon IPK-kotiottelussa eivät varsinaisesti huonoja olleet, mutta maalipaikoille pääsemisessä ja viimeistelyssä oli merkittäviä ongelmia. IPK:n joensuulaiset kohtasivat myös aiempana lauantaina, jolloin tuliaisina Iisalmesta oli 5−2-voitto.

Jokipojat ja TUTO kohtasivat muutama viikko sitten Turussa, jossa TUTO nousi 3−2-voittoon kahden maalin takaa-ajoasemasta.

− TUTO pelasi ensimmäisessä kohtaamisessamme kuten oli odotettua. Joukkue pyrkii pelaamaan hyvää jääkiekkoa, aika pitkälti samalla lailla kuten mekin. Lauantaille saadaan varmasti jälleen hyvä ottelu, Jokipoikien päävalmentaja Ari Aaltonen uskoo verkkolehti Mehtimäkeläisessä.

− Edellisestä kotiottelusta pitää ottaa opiksi. Ei me voida kotona nollalla maalilla pelata. Joka äijä pistää homman kuntoon, Aaltonen jatkaa.

Turkulaisten Aki Keinänen sai perjantain ottelussa komean rajapyykin rikki, sillä kolmen tehopinnan ilta toi mukanaan myös 400 Mestis-pisteen rajan rikkomisen.

Jokipoikien maalilla aloittaa vakuttavasti kauden aloittanut oma kasvatti Juho Ratilainen. Iisalmessa TUTO-rysää vartioi Karolus Kaarlehto, joten Kristian Järvinen nähtäneen tolppien välissä Joensuussa.

Jokipojat on sarjassa kolmantena, kun taas sarjakakkonen TUTO nousi perjantaina pisteen päähän kärkijoukkue SaPKosta.

Keskinäisten Joensuun-kohtaamisten historia kallistuu hiukan joensuulaisten puolelle. Neljässä edellisessä kohtaamisessa kotijoukkue on poistunut jäältä voittajana. Edellisen kerran TUTO on ottanut täydet kolme pinnaa vuonna 2012.

Seuraa Heitä

Joonas Larinmaa #91 | Kiekko-Espoo

Laitahyökkääjä

Turkulaisväkkärä on kuin puskista noussut yhdeksi Jokipoikien onnistujista. Pistepörssin kärkinimien, Oula Uskin ja Lauri Huhdanpään, ketjua täydentävä Larinmaa on pelaamassa mainiota kautta.

Kalle Moisio #5 |

Hyökkääjä

Hämmentäjä palaa tuttuun halliin, sillä muutama vuosi sitten Moisio kiekkoili Jokipoikien A-junioreissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle