Kypsyneelle hurrikaaniryhmälle haaste Mestiksen huipulta

MESTIS / Ennakko
Markus Ruusu on ollut kauden ensimmäisissä otteluissa vakuuttava.
Keskiviikkona Jyväskylässä nähdään kahden tappioitta kauden aloittaneen joukkueen kohtaaminen. JYP-Akatemian pistesarake on karttunut jo yhdeksällä pisteellä, kun taas Jokipojat on napsinut viisi pistettä.

Vaikka kausi onkin vasta alkutekijöissään, tuskin kukaan odotti JYP-Akatemian kiikkuvan edes tässä vaiheessa sarjan piikkipaikalla. Akatemia kuului harvoihin joukkueisiin, joka pelasi jo kolme peliä ensimmäisellä viikolla.

Viime kauteen verrattuna joukkueen ilme on selkeästi kypsempi. Pakka ei hersy enää yhtä paljoa, eikä lannistuminen tapahdu yhtä nopeasti. Tästä kertoo sekin, että jyväskyläläiset nousivat jokaisessa ottelussa voittoon tappioasemasta.

Jukka Ahvenjärven käytössä on ollut huomattavasti laajempi ja laadukkaampi rinki viime kauteen verrattuna. Riku Pitkäsen ja Olli Aitolan kaltaiset Mestis-tasolle melko meritoituneet pelaajat johtavat joukkojaan, ja esimerkiksi Anton Stråkan esiinmarssi debyyttikaudellaan on ollut komea.

Viilattavaa toki löytyy, mutta pelin rakenne on ollut hyvällä mallilla. Esimerkiksi lauantaina Peliittoja vastaan hurrikaanipaidat sekä loivat että estivät ykkössektorin paikkoja paremmin kuin viime kaudella.

Jokipoikien yllättävä käänne onnistunut

Joensuulaiset pelasivat ensimmäisellä viikollaan kaksi ottelua. Sarja-avauksessa kaatui SaPKo tylyin lukemin ja perjantaina voittolaukauskisan jälkeen nöyrtyi sarjan suurin mestarisuosikki Hokki.

Jokipojat on ollut molemmissa otteluissa niskan päällä, joten viiden pisteen saalista voidaan sanoa varsin ansaituksi. Toiseen otteluun ärjypaidat saivat ilmettään selkeästi kurinalaisemmaksi, mitä vaaditaan myös keskiviikona Jyväskylässä.

Suurin onnistuja on toistaiseksi ollut kolmikko Lauri Huhdanpää-Oskari Lehtinen-Joonas Larinmaa. Ketju on näytellyt suurta roolia molemmissa voitoissa, sillä kasassa on kahden ottelun jälkeen kahdeksan tehopistettä.

Erityisesti Lehtisen vahva panos on jopa hieman yllättänyt, sillä normaalisti hänet on nähty laiturin tontilla. Hyökkäyspään tehoja löytyy myös muista ketjuista, joten Akatemian puolustusosaamisen tasoa mitataan suoraan sarjan huipulta.

Seuraa Heitä

Ville Tiitinen #55 |

Puolustaja

Viimeisessä harjoitusottelussa ensimmäisen Mestis-maalinsa iskenyt Tiitinen on jatkanut siitä, mihin harjoituskaudella jäi. Puolustaja on esiintynyt edukseen molemmissa kenttäpäädyissä.

Teemu Nissinen #17 |

Laitahyökkääjä

Joensuulaishyökkääjä on ottamassa askelta alemmista ketjuista kohti hyökkäävää roolia. 22-vuotias hyökkääjä iski maalin kauden kahdessa ensimmäisessä ottelussaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle