LeKin unohdettava edellinen kömmähdyksensä − IPK-peli tärkeä pudotuspelien kannalta

MESTIS / Ennakko
Heljangon on oltava jälleen mies paikallaan.
Kuva © Antti Varonen
LeKi pyrkii pysymään pudotuspelitaistelussa mukana, ja IPK:n tullessa vieraaksi pisteet olisivat lempääläläisille erittäin tärkeät. LeKi kuitenkin hävisi taannoin Iisalmessa maalein 4−1, joten vieraiden voittomahdollisuuksia ei sovi unohtaa.

LeKi on sarjataulukossa yhdeksäntenä, vain pisteen päässä pudotuspelipaikasta ja Espoo Unitedista. IPK puolestaan majailee sarjajumbona. Joukkueet erottaa yksitoista sarjapistettä.

Vaikka IPK voittikin viimeksi kotihallissaan, on kauden jokainen aiempi kohtaaminen päättynyt kotijoukkueen voittoon. Tämä seikka puoltaakin saukkopaitojen vastustajaan nähden suurempaa maalimäärää.

Vireiden vertailua − kummallakin parannettavaa

Viidestä viidestä ottelustaan LeKi on voittanut vain yhden, IPK kaksi. Toinen joukkue lähtee otteluun tappio niskassaan, toinen voitto allaan. LeKi hävisi keskiviikkona KeuPalle ja IPK kellisti niukasti JYP-Akatemian.

LeKi-ottelu poislukien IPK on onnistunut tekemään viime aikoina per ottelu todella vähän maaleja. Kahdenkin osuman mahduttaminen samaan otteluun on ollut iisalmelaisille työn ja tuskan takana. 

LeKi puolestaan on värkkäillyt kolmea ja neljääkin maalia, vaikka lopulta tappio olisikin koitunut kohtaloksi. Maalintekovalmius on siis kotijoukkueella lähtökohtaisesti paremmalla tasolla lähdettäessä illan kamppailuun.

− Meidän täytyy parantaa hemmetisti, jos meinaamme IPK:lta pisteitä ottaa lauantaina, manasi LeKin päävalmentaja Miikka Kuusela tappiollisen KeuPa-ottelun jälkeen keskiviikkona lehdistötilaisuudessa.

Tilastojen ihmeellinen maailma

LeKi on kotijoukkueena sarjan keskitasoa, kun taas IPK on Mestiksen toiseksi huonoin vieraspoppoo. Tosin myöskään LeKin viimeisimpien kotiotteluiden saldossa ei ole hurraamista. Molemmilla joukkueilla on takanaan siis melko kivikkoinen jakso runkosarjassa.

IPK on ottanut koko sarjassa eniten kaksiminuuttisia. LeKi puolestaan on ollut toiseksi kiltein joukkue. Ylivoimalla tehtyjä maaleja lempääläläisryhmällä ei silti ole mairittelevasti enempää kuin IPK:llakaan. 

Molempien joukkueiden maalierot ovat miinusmerkkisiä. LeKin lukema on 11 napsua pakkasella, kun taas vierailijan saldo on murheellinen -49.

Kultakypäriä joukkueissaan kantavat LeKin Tomi Peltonen tehoin 12+19=31 ja IPK:sta Aatu Hämäläinen 8+20=28 merkinnällään. Christian Heljanko on maalivahtiosastolla edellä sekä Tuomas Tolosta että Antti Leskistä IPK-leiristä.

Seuraa Heitä

Tuomas Koskinen #13 | 1

Keskushyökkääjä

Alkukaudella pimennossa ollut laituri on osoittanut pirteitä otteita muutamissa viime otteluissa. Myös onnistumisia on tullut jokunen. Osuuko maalikehikoiden väliin IPK:ta vastaan?

Juha Virtanen #22 | 1

Laitahyökkääjä

Yksi iisalmelaisten syömähampaista teki viimeksi LeKiä vastaan tehot 1+1. Mieheltä odotetaan tehoja myös Lempäälässä, jotta vierasjoukkue taistelisi voitosta.

» Lähetä palautetta toimitukselle