Unitedille neljäs perättäinen voitto - TUTOn nousu ei riittänyt voittoon

MESTIS / Raportti
United juhli voittoa jo neljännen kerran perättäin.
Kuva © Petteri Äikäs petteri.aikas@jatkoaika.com
United ja TUTO kohtasivat jo kauden neljännen kerran. Kaikki aiemmat kohtaamiset päättyivät kotivoittoihin, kun otteluista kaksi pelattiin Espoossa ja kolmas Turussa.

Kim Hirschovits teki ottelussa paluun United-paitaan oltuaan yli vuoden sivussa loukkaantumisen takia. Aiemmin espoolaisten kapteenina toimineen Hirschovitsin sijasta C-kirjain kuitenkin säilyi sitä tällä kaudella kantaneen Jiri Veistolan pelipaidassa.

Ottelun ensimmäisen viiden minuutin aikana maalipaikkoja nähtiin molemmissa päissä.

Avauserää oli pelattu vajaat yhdeksän minuuttia, kun vierasjoukkueen Niklas Lehtimäki karkasi läpiajoon mutta Unitedin maalilla loistavan ottelun pelannut Mika Norja veti pidemmän korren ja torjui yrityksen. Heti seuraavasta hyökkäyksestä kotijoukkue iski ottelun avausmaalin, kun Kai Lehtinen onnistui kolmannen kerran tällä kaudella ja vei espoolaiset 1−0-johtoon.

Maalin jälkeen ote siirtyi TUTOlle, joka loi useita maalintekopaikkoja, niissä kuitenkaan onnistumatta.

Hieman ennen toisen erän puoliväliä nähtiin illan ensimmäinen ylivoima, kun Unitedin kultakypärä Veistola komennettiin kahden minuutin jäähylle kiinnipitämisestä. Vierasjoukkue ei kuitenkaan onnistunut vieläkään avaamaan maalitiliä.

TUTO hallitsi hienokseltaan toistakin erää mutta siitä huolimatta United iski jälleen. Kotijoukkue sai pyörityksen vieraspäätyyn, jonka päätteeksi Victor Westermarck siirsi kiekon Juuso Forsströmin oivalluksesta lähes tyhjään maaliin.

TUTOlta vahva nousu viimeisessä erässä

Paluuotteluaan pelaavalle Hirschovitsille siunaantui loistava paikka maalintekoon, kun viimeinen erä oli vanhentunut vajaat kuusi minuuttia. Espoolaishyökkääjä pääsi ylivoimalla ampumaan irtokiekon avopaikasta mutta vierasmaalia vartioinut Julius Pohjanoksa venyi kuitenkin kiekon tielle.

Kotijoukkueen päävalmentaja Niko Marttila oli tyytyväinen saadessaan jälleen Hirschovitsin kokoonpanoon.

- Oli vahva startti. Kimi tuo meille tietenkin erikoisosaamista. Hän on hyvä aloittamaan, hyvä ylivoimapelaaja ja rauhallinen kiekon kanssa. Ollaan todella tyytyväisiä tietenkin Kiminkin puolesta. Hänellä on yli vuoden tauko ja nyt pääsee taas pelaamaan jääkiekkoa. Mies on täynnä intoa ja tulee auttamaan meitä, kun mennään eteenpäin.

Ottelua oli jäljellä enää reilut kahdeksan peliminuuttia, kun TUTO onnistui tekemään avausmaalinsa. Vierasjoukkueesta Aki Juusela yllätti Norjan kovalla laukauksella ja toi turkulaiset maalin päähän.

Vain alle kaksi minuuttia edellisestä ja TUTOn kultakypärä Kalle Valtola toi upealla yksilösuorituksella vieraat jo tasoihin. Aloitusvoiton jälkeen turkulaispuolustaja harhautti kaksi espoolaispelaajaa ja nousi vahvasti maalille onnistuen maalinteossa.

Etenkin vierasjoukkueen ensimmäinen maali sapetti Marttilaa.

- Tottakai se jää harmittamaan, että pahan tuomarivirheen seurauksena kaveri saa maalin. Minulla on harvoin moitittavaa tuomareista mutta siitä TUTO sai happea ja meillä meni loppu vähän taisteluksi.

TUTOn päävalmentaja Miika Elomo puolestaan oli tilanteesta eri mieltä.

- Ei se tuomarivirheeseen mennyt, se meni siihen, että me ei tehty tyhjistä. Pakko sanoa. Se oli tiukka kamppailu ja tänään se ei tuomarivirheeseen mennyt.

Norja nousi sankariksi

Varsinaisella peliajalla ei lisämaaleja nähty vaan ratkaisua lähdettiin hakemaan jatkoajalta.

Jatkoerää oli alle minuutti jäljellä, kun Unitedin Aleksi Rutanen otti kahden minuutin jäähyn estämisestä. TUTO ei kuitenkaan onnistunut ratkaisemaan ottelua, vaan edettiin aina voittolaukauskilpailuun saakka.

Kotijoukkueen Jesse Ylönen oli ainut, joka onnistui maalinteossa voittolaukauksilla ja kun espoolaisten sankariksi noussut Norja torjui kaikki turkulaisyritykset merkattiin voitto Unitedille.

TUTOn Elomo oli tyytyväinen pisteeseenkin.

- Tiukka peli jälleen, kuten meidän välillä on ollut edellisetkin. Osassa joukkueessa näkyi viikonlopun pohjoisen matka. Se oli raju, 30 tuntia bussissa. Osa maksoi siitä hintaa tänään. Kahden hyvän joukkueen hyvä peli ja molemmilla vielä maalivahdit erinomaisia. Hieno nousu, joukkue osoitti luonnetta kolmannessa erässä. Olen tyytyväinen tähän pisteeseen ja siihen, että tultiin takaa vaikkakin tuhrittiin liikaa paikkoja.

Samoilla linjoilla oli myös kotijoukkueen käskyttäjänä toimiva Marttila.

- Erittäin hyvä ja laadukas Mestis-ottelu, jossa kaksi hyvää jääkiekkojoukkuetta väänsi tiukasti. Peli vähän aaltoili, välillä toisella joukkuella oli hallintajaksoja ja välillä toisella. Mutta ollaan tyytyväisiä, että saatiin kaksi pistettä. Molemmat maalivahdit olivat erittäin hyviä, ja totta kai Norja otti meillä muutaman todella hyvän kopin.

» Lähetä palautetta toimitukselle