Hokki kampesi itsensä toden teolla mukaan pudotuspelitaistoon

MESTIS / Raportti
Väliharju torjui nollapelin tärkeään paikkaan.
Kuva © Sami Kemppainen
Hokki sai vieraita Lempäälästä, kun LeKi saapui Kajaaniin mittelemään pudotuspelitaiston kannalta tärkeistä pisteistä. Ottelu säilyi tasaisena loppuun asti.

Hokki ja LeKi taistelivat pitkään maalittomassa tasatilanteessa. Kumpikaan joukkueista ei halunnut hävitä perjantai-illan kamppailua, sillä molemmat ovat vielä kynsin hampain mukana taistelussa pudotuspeleistä. Päätöserässä Markus Korkiakoski tekaisi onnekkaasti voittomaalin 2−0-lukemiin päättyneessä ottelussa.

Kiekko pomppi useamman pelaajan kautta LeKi-maaliin.

− Kaksi erää olimme tänään ottavana osapuolena, mutta viimeiseen erään pääsimme paremmin mukaan. Viimeisessä erässä oli paljon erikoistilanteita, ja niissä omaa tekemistä pitää parantaa. 

− Lopulta yksi tilanne ratkaisi pelin, murehti LeKin päävalmentaja Miikka Kuusela ottelun jälkeen.

Avauserässä Hokki oli himpun verran edellä vieraitaan, ja joukkue saikin kiekon toimitettua muun muassa LeKi-maalin tolppaan. Myös Pasi Kouvalaisella oli hyvä paikka maalintekoon, kun hän riisti kiekon maalin takana ja kaartoi Christian Heljangon nenän eteen. Maali jäi kuitenkin syntymättä.

Peli pyöri avauserässä pitkälti kulmissa ja keskialueella, mutta molemmat joukkueet saivat erän edetessä tilanteita luotua. Hokki sai erän puolivälin tienoilla ylivoiman, muttei onnistunut hyödyntämään Tomi Peltosen ottamaa huitomiskakkosta.

LeKi sai erän lopulla omatkin mahdollisuutensa miesylivoimalla, mutta Sami Väliharju torjui lempääläläisten lähentelyt.

− Ylivoima rauhoitti erän alkua, jolloin olimme vähän purjeessa. Ylivoima ei toiminut niin kuin pitäisi. Sovelsimme jokainen vähän liikaa, luonnehti LeKin puolustaja Niclas Almari avauserää Fanseatin haastattelussa.

Christoffer Seppelinillä oli paikka toisessa erässä viedä Hokki johtoon, mutta hyökkääjä kaatuili omia aikojaan. Heljanko jatkoi käsittämätöntä virettään nollaamalla myös Radek Koblizekin unelmatontilta. Hokki oli toisessa erässä paremmalla jalalla liikkeellä.

− Tämä taitaa olla urani ensimmäinen aikuisten peli puolustajana. Peli on vähän erilaista tältä näkökantilta. Vaihtorytmi on nopeampi, eikä tarvitse niin paljon rymistellä kulmissa, pohdiskeli Hokin Anton Ollikainen toisen erätauon päätteeksi illan pelipaikkansa saloja.

Toisessakaan erässä kummankaan ylivoimayritykset eivät tuottaneet mainittavia suorituksia. 

− Olemme kauden aikana hävinneetkin monta tämänkaltaista ottelua. Tänään ansaitsimme onnemme. Tuomareiden osuus tässä selvässä jääkiekkopelissä oli hieman mielenkiintoinen, ynnäili puolestaan Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen.

Päätöserä noudatti samaa kaavaa kuin aiemmat kaksikymppiset. Ottelun tärkeys näkyi joukkueiden otteissa, eikä pisteitä haluttu menettää virheiden takia. 

LeKi sai jo hyvissä ajoin ennen päätössummeria kiekon ohi Väliharjun, mutta videotarkistuksen jälkeen osuma hylättiin. Hetkeä myöhemmin LeKin Valtteri Järviluoma jäi Hokki-puolustaja Roni Viirlaksen taklauksen alle. 

Viirlakselle tuomittiin kaksiminuuttinen laitataklauksesta.

Ottelu sai lopulta itseään dramaattisemman lopun, kun pomppiva kiekko löysi lopulta tiensä Heljangon selän taakse vain kaksi minuuttia ennen täyttä aikaa. Niklas Näppi neppasi vielä loppunumeroiksi 2−0 tyhjään maaliin, varmistaen kajaanilaisille tärkeät kolme pistettä pudotuspelitaistelua varten.

Joukkueet kohtaavat toisensa jo viikon päästä perjantaina, kun Hokki matkustaa LeKin vieraaksi Lempäälään.

EDIT 24.2.2017 kello 21.05: Valmentajien kommentit ja tieto joukkueiden seuraavasta keskinäisestä ottelusta lisätty.

» Lähetä palautetta toimitukselle