Iisalmen Peli-Karhut palasi voittojen tielle: Niko Putkonen LeKin peikkona

MESTIS / Raportti
Viiden ottelun tappioputki meni IPK:n osalta komeasti poikki lauantaina. LeKi oli aseeton etenkin pelin ensimmäisessä ja kolmannessa erässä.
Kuva © Janne Falck
Iisalmen Peli-Karhut nappasi enemmän kuin tärkeän kotivoiton LeKistä ja katkaisi samalla viiden ottelun tappioputkensa. Samalla ero karsintaviivaan kaventui kymmeneen pisteeseen.

Vajaan viikon IPK:n valmentajana toiminut Janne Sinkkonen marssitti lauantaina kotiavaukseen jäälle taistelevan karhulauman. Vaikka alku oli kotijoukkueelta vielä hermostunutta pelaamista useine helppoine syöttövirheineen, sai IPK ottelun ohjakset pikkuhiljaa käsiinsä. IPK hallitsi peliä alun jälkeen ja se loi hyviä paikkoja Christian Heljangon vartioimalle maalille. Aatu Hämäläiselle tarjoutui jo tyhjä maali, mutta hieman selkäpuolelle tullut syöttö ei mahdollistanut riittävän nopeaa laukausta ja paikka kuivui kokoon.

Lopulta karhulauman hyvä ote palkittiin. Juha Virtanen karvasi kiekon hyökkäyssiniseltä ja nopea kääntö hyökkäykseen yllätti LeKi puolustuksen housut kintuissa. Maalin sivalsi lopulta Virtanen itse. Syötöt merkittiin Niko Putkoselle ja Jere Savolaiselle.

— Pelattiin huikea ensimmäinen ja kolmas erä ja huikean ylpeä olen noista pojista tuolla kopissa. Neljä pistettä kuudesta mahdollisesta tällä viikolla on hyvä alku, joka ei ainakaan vienyt tavoitettamme kauemmaksi, Sinkkonen kiitteli suojattejaan.

Apinaa pois harteilta

Kauden aikana IPK:n ylivoima ei ole ottanut toimiakseen. Lauantaina joukkue pääsi sitä pariin otteeseen kokeilemaan ja vaikka ensimmäinen oli vielä hakemista, niin toisessa helähti. Maalintekijänä oli Roberts Locans, joka sivalsi tarkan laukauksen yläkulmaan Jaakko Heiskasen ja Joona Tolvasen syötöstä. Hyvää työtä maalin edessä teki Damir Galin, jonka ahterin takaa Heljanto tuskin kiekon tuloa näki.

Positiivista IPK:n pelissä olivat myös pois jääneet turhat jäähyt. Jos vielä Heinolassa koukittiin tyhmiä hyökkäyspään jäähyjä, ei lauantai-illassa nähty kuin yksi IPK-alivoima. Sekin vihellettiin vasta toiseksi viimeisellä peliminuutilla, kun Eetu Patronen taklasi hieman myöhässä kakkosen arvoisesti.

Toinen erä alkoi myös IPK:n hallinnalla, mutta kun ajassa 26.37 Antti Kurkinen antoi hieman huolimattomasti oman maalin eteen syötön, johon ennätti LeKistä Joona Luoto, joka tarjoili nopeasti Santeri Vuotin kautta Manu Honkasen maalintekoon, kääntyi pelin kulku hieman vierailijoille. Lekin valmentaja Miikka Kuusela harmittelikin, ettei joukkue pystynyt toisessa erässä iskemään toista maalia, kun joukkueella siihen paikat oli.

— Ensimmäinen erä oli yhtä sinnittelyä, mutta toisessa saatiin hieman otetta. Siinä päästiin jo hyvin ykkös- ja kakkossektorille ja siitä olisi pitänyt päästä peliin mukaan. Kaikkemme tänään annettiin, mutta tätä pidemmälle se ei riittänyt, Kuusela myöntää.

Niko Putkonen oli Kankaan montun illan hahmo lauantaina. Mies iski komeat 1+2 tehot ja oli alituisesti vaarallinen hyökkäyspäässä.
Kuva © Timo Savela

Putkonen näytti mallia

Kolmas erä oli jälleen kotijoukkueen. Vaikka erä alkoi karhulaumalta parilla heikolla vaihdolla, lähtöjen omista katketessa kerta toisensa jälkeen, otti IPK otteen pelistä varsin nopeasti. Niko Putkonen siirsi Mikko Komulaisen ohi ampuman kiekon keskelle ringetteviivalle, josta vauhdilla kiekkoon luistellut Janne Katosalmi iski pelivälineen raudanlujalla lämärillä maaliin.

Vieläkin komeampi oli illan viimeinen kaappi, kun Putkonen kruunasi hienon iltansa iskemällä aivan maalivahdin nokan edestä Juha Virtasen ja Jere Savolaisen pelaaman kiekon LeKi-rysään.

—Ei pidä kaikkea kiitosta itselle ottaa. Hyvästä hyökkäyspään pelaamisesta iso kiitos kuuluu kakkosvalmentaja Eetu Qvistille, jonka vastuulla viikolla oli hyökkäyspään pelin hiominen. Sieltä suoraan Qvistin jääharjoitteista oli tuo neljäs maali. Kokonaisuutena jäätävää puolustuspelaamista koko kolmas erä. Kun vielä voitettiin maalipaikat erässä 6-1, niin ei voi parempaa odottaa, Sinkkonen kiitteli omiaan.

Viimeisillä sekunneilla Niko Putkosella oli tilaisuus laittaa vielä hieman lisää kermaa kakun päälle, kun mies karvasi kiekon ja karkasi läpiajoon. Heljanko meni vipuun, mutta rystynosto meni hienoisesti maalin yli.

» Lähetä palautetta toimitukselle