Kautto torjui voiton Kiekko-Vantaalle - "Aika mankelissa oltiin"

MESTIS / Raportti
Kiekko-Vantaan Jani Kautto torjui loisto-ottelun.
Illan Mestis-kierroksella Joensuun Jokipojat isännöi Kiekko-Vantaata, joka jatkoi 2−1-voiton myötä vahvaa virettään vieraspeleissä. Vantaalaiset ovat voittaneet nyt kaikki kauden tähänastiset seitsemän vieraspeliään. Ottelussa kohtasivat samalla kaksi tällä kaudella vähiten maaleja päästänyttä joukkuetta.

Avauserässä riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kotijoukkue Jokipojat tuli otteluun energisellä ilmeellä ja oli Joensuuhun matkannutta Kiekko-Vantaata aktiivisempi mutta myös vierailijoilla oli omat paikkansa iskeä ottelun avausmaali.

Ensimmäisen erän ja koko ottelun näkyvimmäksi hahmoksi nousi loistopelin Kiekko-Vantaan maalilla pelannut Jani Kautto, joka torjui 31 laukausta. Hyvistä paikoista ja kotijoukkueen hallinnasta huolimatta ensimmäiselle erätauolle lähdettiin 0−0-lukemissa.

− Aika mankelissa oltiin ensimmäiset puolitoista erää. Maalivahti pelasti muutaman selkeän (maalipaikan), Kautto oli tänään erinomainen. Kuitenkin jaksettiin puolustaa vaikeilla hetkillä. Joukkueen jalat alkoivat heräilemään kahden erän jälkeen ja pelattiin mielestäni todella hyvä kolmas erä, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Pasi Arvonen analysoi.

Arvonen myös näki kehittämistä oman seuransa valmistautumisessa vierasreissuun.

− Kova päivä meillä. Mielestäni ammattiurheiluun ei kuulu istua kuutta tuntia bussissa ja sitten tämän tasoista kotijoukkuetta vastaan, isossa kaukalossa, yrittää rimpuilla. Tämä on hyvä oppi koko joukkueelle ja organisaatiolle, jos meinataan keväällä pelata pitkään, Arvonen kommentoi.

Kiekko-Vantaa punnersi takaa ohi

Ottelun toinen erä alkoi Jokipoikien jatkaessa pelin hallitsemista. Erän puolen välin jälkeen alkoi myös Kiekko-Vantaa päästä paremmin peliin mukaan. Molempien maalivahtien jatkaessa vakuuttavia otteita saatiin avausmaalia odotella aina toisen erän loppupuolelle asti.

Ajassa 36.28 Kiekko-Vantaan Alex Levänen otti kahden minuutin jäähyn kiinnipitämisestä. Kotijoukkue ei jättänyt tilaisuutta käyttämättä vaan pelikellon näyttäessä 38.06 iski Samu Pitkänen maalin edestä kiekon ohi vierasmaalia vartioineen Jani Kauton. Esityön maaliin teki Tuukka Rajamäki. Myös Fabien Bourgeois sai syöttöpisteen osumaan.

Päätöserään luisteli sisuuntunut Kiekko-Vantaa. Ottelua oli pelattu 45.02, kun vierailijat onnistuivat tasoittamaan pelin. Joakim Kukkonen toimitti kiekon maalille, josta peliväline pomppasi hieman onnekkaastikin Leväsen luistimesta maaliin. Tilanne tarkastettiin videolta ennen maalin hyväksymistä

Vajaat viisi minuuttia edellisestä ja vierailijat iskivät pelin loppulukemiksi 1−2. Janne Kivilahti nousi ratkaisijaksi tehtyään voittomaalin Juha Tarkkasen ja Joona Harjaman syötöistä.

− Hyvin tultiin peliin. Laatupaikkoja 14 kappaletta koko ottelussa, toki loppua kohti ne vähenivät. Ennen toisen erän puoliväliä olisi pitänyt pystyä tekemään maali. Pikkusen risuja nuo kolme jäähyä, jotka kaikki hyökkäyspäässä. Ei siellä parane jäähyjä ottaa, sieltä se ottelun ratkaisu tuli, Jokipoikien käskyttäjä Jouni Varis summasi ottelun kulun.

» Lähetä palautetta toimitukselle