Jääskeläinen nousi Ketterän sankariksi - "Hurmaa naiset ja pistää kiekkoa pussiin"

MESTIS / Raportti
Ketterän Joona Jääskeläinen iski hattutempun illan ottelussa.
Kuva © Emil Hansson www.HanssonsPhoto.net
Ketterä isännöi SaPKoa illan paikalliskamppailussa. Jännittävien vaiheiden jälkeen kotijoukkue nappasi jatkoajalla 3−2-voiton.

Ottelun alkuun vierasjoukkue saapui valmiimpana kuin isännät ja loivat joukkueista selkeästi enemmän maalipaikkoja. Hallinta oli tuottaa tulosta jo reilun kuuden peliminuutin jälkeen, kun Jaakko Lantta järjesteli tekopaikan upealla yksilösuorituksella. Savonlinnalaisten harmiksi 21-vuotiaan pelurin laukaus kilahti kuitenkin tolppaan.

Ottelun ensimmäinen maali syntyi SaPKon vahvan painostuksen päätteeksi, kun Kasper Elo vei vierasjoukkueen johtoon maalinedustilanteen päätteeksi.

Avauserän loppuhetkillä myös kotijoukkue sai juonen päästä kiinni ja loikin useita tekopaikkoja. Ensin maalintekoa pääsi yrittämään Erno Ripatti puolittaisesta läpiajosta. Vierasmaalia vartioinut Karolus Kaarlehto kuitenkin rynnisti maaliltaan kauas vastaan ja onnistui selvittämään tilanteen. Vasta 20-vuotias maalivahti menetti kuitenkin tilanteessa mailansa ja joutui tulemaan lähes kaksi minuuttia toimeen ilman sitä.

Tämä johti myös erikoiseen tilanteeseen, kun SaPKo-puolustaja lähti viemään uutta mailaa veräjänvartijalle ja tästä johtuen kotijoukkueen Samuli Vuokniemi karkasi läpiajoon. Yritys jäi kuitenkin heppoiseksi eikä tasoitusta syntynyt.

Toisen erän alkuun Ketterä tuli vahvasti. Joona Jääskeläinen toimitti Sami Jekusen laukauksesta seuranneen paluukiekon maaliin, kun erää oli pelattu alle kaksi minuuttia.

Imatralaisten Toni Jalovaara passitettiin erän puolen välin jälkeen suihkuun epäurheilijamaisesta käytöksestä hänen protestoitua linjatuomarin toimintaa aloitustilanteessa.

Kotijoukkueen Ville Leskinen karkasi vielä aivan erän loppuhetkillä nokikkain Kaarlehdon kanssa, mutta huippuottelun pelannut maalivahti veti jälleen pidemmän korren ja piti ottelun 1−1-tasatilanteessa.

− Pelattiin ensimmäinen erä todella hyvin. Toiseen erään kadotettiin oma kiekollinen rohkeus, ja sitä olen peräänkuuluttanut muutaman pelin. Ketterä oli tänään hyvä ja vähän annettiin liikaa tilaa heille. Taistelupeli, SaPKon päävalmentaja Pasi Räsänen summasi ottelua.

Päätöserässä vierasjoukkue hyppäsi ensin kuskin paikalle. Erää oli pelattu vajaa kolme minuuttia kun SaPKon Matias Lainio onnistui todella pienestä kulmasta yllättämään imatralaisten maalia vartioineen Juhana Ahon.

Jääskeläinen tasoitti - ja ratkaisi myöhemmin ottelun

Ketterä ei suinkaan luovuttanut vaan iski reilu kaksi minuuttia vierasosuman jälkeen pelin tasoihin Jääskeläisen onnistuessa toistamiseen illan paikallispelissä. Komea lyöntilaukaus painui vastustamattomasti vierasmaalin yläkulmaan.

Ottelun loppuhetkillä nähtiin toinenkin ulosajo, joka sekin tuomittiin Ketterän pelaajalle. Sameli Ventelä passitettiin suihkuun samasta syystä kuin Jalovaara aiemmin, epäurheilijamaisesta käytöksestä.

Ottelun ratkaisu jouduttiin hakemaan aina jatkoajalta asti. Illan sankariksi nousi lopulta Jääskeläinen, joka räjäytti kotiyleisön meteliin iskemällä ratkaisevan osuman ja viimeistelemällä samalla hattutempun. Näin Ketterä nappasi maistuvan 3−2-jatkoaikavoiton.

− Alkuun oltiin vähän telineissä, mutta saatiin sitten koneet käyntiin. Ensimmäinen jatkoaikavoitto meille, tänään saatiin se pomppu ja hyvä niin, kommentoi Ketterän päävalmentaja Matias Lehtonen ottelun kulkua.

− Onhan se Imatran Connor McDavid kova jätkä. Hurmaa naiset ja pistää kiekkoa pussiin. Hän pelaa hyvää jääkiekkoa tällä hetkellä ja olen tyytyväinen hänen peli-ilmeeseensä tällä hetkellä, Lehtonen kehui vielä illan sankari Joona Jääskeläistä.

» Lähetä palautetta toimitukselle