Mestaruustason tunnelma siivitti KeuPan mestaruuden kynnykselle

MESTIS / Raportti
Markus Jokinen huudatti Keuruun jäähallia kahdesti.
Mestiksen finaalien tähän asti fyysisin ja lämpimin kohtaaminen nähtiin lauantaina Keuruulla. Perjantaina peliä vienyt TUTO oli tällä kertaa vastaantulija, kun erityisesti toisessa erässä hallinnut KeuPa nappasi hurmioituneen kotiyleisön riemuksi kolmannen kiinnityksen mestaruuteen lukemin 3-1.

Ottelun alkuminuuteilla TUTO jatkoi siitä, mihin perjantaina Kupittaalla jäi ja hallitsi viisi vastaan viisi -peliä lähes suvereenisti. KeuPa pääsi kuitenkin heti pelin alussa pariin otteeseen ylivoimalle, mikä osaltaan tasoitti puntteja.

Keuruulaisten ylivoima oli rakenteellisesti hyvää, pelaajien kätisyydet osuivat yhteen ja laukauksia sateli, mutta maaliin asti kiekko ei mennyt. Pari sekuntia toisen TUTO-rangaistuksen päättymisen jälkeen kotiyleisö sai kuitenkin aihetta riemunkiljahduksiin, kun keskellä tilaa saanut Markus Jokinen laukoi tarkan rannekudin verkkoon.

Ottelun ensimmäisen alivoimansa kotijoukkue pelasi erittäin vahvasti, ja sen jälkeen se pääsikin myös tasakentällisin entistä paremmin pelin päälle ja hallinta kääntyi isännille.

Toinen erä taas oli täysin KeuPan, mistä kertovat myös maalivahtien torjunnat; Lassi Lehtinen kaksi - Julius Pohjanoksa 11. Varsinkin erän loppupuolella turkulaisilla oli suuria vaikeuksia päästä organisoidusti pois omalta puolustusalueelta. KeuPa pääsi katkomaan heikkolaatuiset syötöt ja vieraiden peli meni roiskimiseksi.

− Tämä oli fyysisin näistä finaaleista. Mennään seuraavaksi Turkuun ja sarjaa pitkän kaavan mukaan, näin se pitää mennäkin, tyytyi TUTOn Miika Elomo kommentoimaan.

Keuruulaiset värkkäsivät runsaasti loistavia maalipaikkoja, mutta aivan viimeinen terävyys ja osittain tuurikin puuttuivat viimeistely-yrityksistä. Lisäosumia ei tuonut edes tällä kertaa yskähdellyt ylivoima.

Luonnollisesti kolmas erä oli takaa-ajoasemassa olleen TUTOn hallintaa. KeuPa pääsi kuitenkin lisäämään johtonsa 2-0:an Miro-Pekka Saarelaisen toimesta pian tuloksettoman turkulaisylivoiman jälkeen.

− Yksi kiinnitys meille, erinomainen lähtö peliin. Kaveri ei päässyt omalta alueelta pois, ei mitään palaa kahteen erään. Sitten kolmannessa erässä jäähyjä tuli, mielestäni helpohkojakin, niin pääsivät mukaan peliin, sanoi KeuPan päävalmentaja Mikko Heiskanen.

Jännitys säilyi kuitenkin koko kolmannen erän, sillä TUTO kuittasi maalin lähes välittömästi. KeuPan kolmen rangaistuksen sumasta yksi johti takaiskuun, kun Niclas Lucenius laukoi kavennusosuman. Kavennuksen jälkeen tunnelma säilyi jännittyneenä, TUTO haki tasoitusta raivolla ja KeuPa suojeli omaa maaliaan kaikin keinoin.

Turkulaiset kävivät lähellä tasoitusta ilman maalivahtia pelatessaan, mutta lopulta lauantai-ilta päättyi KeuPan juhliin. Jokinen sinetöi voittolukemat tyhjään maaliin. Summerin soitua tunteet leimahtivat vielä, ja joukkueet hakivat pieniä asetelmia kuudenteen koitokseen. Erityisen lämpöisenä kävi Aki Kangasmäki, joka poistui kaukalosta vasta tuomarin saattelemana.

− Ei tuossa ollut kahta sanaa, kuka oli tänään kentällä parempi. Eilen oli nihkeää, en tiedä mistä se johtuu. Tänään pääsimme liikkeelle, tuollaista pelin pitää olla. Kun pelataan tätä tahtia, niin yleensä luistelevampi ja työläämpi porukka on vahvoilla, Heiskanen päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle