Hermes antoi LeKille perusteellisen lauantaipesun − "Olin valmis myymään omat ja vieraat fläppitaulut"

MESTIS / Raportti
Kestilä iski LeKiä vastaan kaksi ratkaisevaa maalia pikatahtiin.
Kuva © Emil Hansson www.HanssonsPhoto.net
Mestiksen sarjajumbo Hermes antoi LeKille oppitunnin maalinteon taidosta Lempäälän lauantai-illassa, kun kokkolalaisjoukkue paukutti toisessa erässä peräti neljä osumaa karaten vastustamattomaan voittoon.

Hermes lähti haastamaan kovassa vireessä ollutta LeKiä kovalla karvauksella ja yritteliäisyydellä. Vierasjoukkueen hyvä tekeminen kantoi loppuun asti, ja toi ansaitut kolme pistettä vakuuttavan voiton päätteeksi.

LeKi aloitti ottelun terävästi ja Topias Haapanen pääsikin hyvän riiston kautta yrittämään maalintekoa. Hermes pääsi hetkeä myöhemmin ylivoimalle, jonka joukkue heti hyödynsi. Samu Markkula löysi poikittaissyötöllä Risto Mattilan, joka pöllytti kotijoukkueen maaliverkkoja ensimmäistä kertaa.

Vaikka Hermes otti maalinsa jälkeen kolme peräkkäistä jäähyä, ei LeKi onnistunut maalinteossa. Janne Pälve otti yhteensä kuusi rangaistusminuuttia, kaikki korkeasta mailasta.

Hermeksellä oli paikka lisätä johtoaan erän lopulla, kun LeKi-pakki Jimi Jalonen menetti kiekon hyökkäyssiniviivalla. Vastahyökkäyksestä ei kuitenkaan täysosumaan syntynyt. 

Toisessa erässä Hermes aloitti isännän elkein vyörytyksen kohti LeKi-maalia. Vaikka lempääläläisten kapteeni Sami Laakso pääsikin kokeilemaan Samuel Jukurin yllättämistä, ei saukkopaitojen maalitili ottanut avautuakseen. Sen sijaan Pälve pääsi yllättämään Ukko-Pekka Luukkosen terävällä laukauksellaan. 

− Emme päässeet missään muodossa hommaan kiinni. Sekä tunne- että pelipuoli sakkasivat tänään. Paikkoja oli kyllä riittävävästi, harmitteli LeKin päävalmentaja Miikka Kuusela ottelun jälkeen.

Jo kolmen maalin karkumatkalle Hermeksen vei Sampo Paulaharju, kun vierasjoukkue oli pyörittänyt hyvän tovin hyökkäyspäädyssä. Joonas Sammalmaalla oli ollut hetkeä aiemmin oma maalipaikkansa, mutta Luukkonen piti joukkueensa kutakuinkin tolpillaan siinä tilanteessa − kuten koko ottelussakin.

LeKin Jere-Matias Alanen otti hölmön jäähyn erän loppupuolella. Kaksiminuuttinen kuvasi melko hyvin koko saukkopaitojen iltaa. Jäähy laukaisi Aku Kestilän kahden maalin näytöksen. Nuori hyökkääjä tarvitsi osumiinsa alle kaksi minuuttia.

Pientä lohtua LeKille toi nuoren puolustajan Toni Utusen rangaistuslaukauksesta värkkäämä 1−5-kavennus toisen erän viimeisellä sekunnilla.

Kolmannessa erässä LeKillä ei ollut enää realistisia mahdollisuuksia taistella pisteistä, mutta vastahyökkäyksestä syntyneestä kahdella yhtä vastaan -tilanteesta Anton Levtchi ohitti Jukurin kotijoukkueen toisen maalin merkiksi.

− Pelin jälkeen puhuimme kopissa tämän päivän ja eilisen eroista. Kun jokainen on ytimessä, pelissä saa tehdä virheitäkin. Eilen olin valmis myymään omat ja vieraat fläppitaulut. LeKillä oli omat paikkansa, mutta meidän veskarimme onnistui tänään, iloitsi Hermeksen luotsi Antti Karhula.

Hermes laittoi kuitenkin viisi minuuttia ennen ottelun loppua lopullisen naulan LeKin arkkuun, kun Saku Kivinen survoi maalinedusruuhkasta ottelun loppulukemiksi 6−2 vierasjoukkueen eduksi.

LeKin viimeisten minuuttien ylivoimakin jäi koko ottelun kuvan mukaisesti melko ponnettomaksi yritykseksi.

− Alkukaudella meillä on ollut hyvä moraali pelaamisessa. Tänään ei löytynyt tarpeeksi sinnikkyyttä, päätti Kuusela. 

» Lähetä palautetta toimitukselle