Lappilaisille maukas lohisaalis - "Onneksi ampuivat yli"

MESTIS / Raportti
Tällä kertaa nujakoinnit jäivät mutta niin jäivät pisteetkin Rovaniemelle.
Kuva © Oona Sarajärvi
Rovaniemellä pelattiin ja väännettiin tasaisesti maalivahtien venyessä välillä tärkeisiin torjuntoihin. Lopulta ottelun veivät jälleen rovaniemeläiset kolmannen erän tehokkuuden ansiosta.

RoKin ja Kiekko-Vantaan aiemmat kohtaamiset olivat olleet joukkueiden välillä hyvin tasaisia, ja ratkaisua oli haettu jatkoajalla sekä voittomaalikilpailussa. Tällä kertaa voitto irtosi varsinaisella peliajalla. 

Viime kerralla Rovaniemellä joukkueiden kohdatessa nujakoitiin milloin missäkin päässä ja pienimmästäkin ärsykkeestä. Tänä perjantaina ainoa nujakan poikanen nähtiin ensimmäisen erän aikana, minkä jälkeen joukkueet keskittyivät itse pelaamiseen.

Vieraiden hallintaa

Ensimmäiseen erään K-Vantaa lähti aiemmista viime peleistään poiketen terävästi. Vantaalaiset saivat oman pelin pyörimään ja tekivät kovaa painetta rovaniemeläisten päässä.

RoKilla oli ajoittain vaikeuksia saada aikaiseksi katkoja ja päästä vastahyökkäyksiin omista. K-Vantaan näennäisestä hallinnasta huolimatta molemmat maalivahdit joutuivat torjuntatöihin samoin määrin.

− Ensimmäisessä erässä lahjoitettiin heille keskikaistalle monta paikkaa, mutta onneksi ampuivat yli ja saatiin vähän anteeksi huonoa pelaamista, RoKin Petteri Hirvonen huokaisi.

Ylivoimaakin oli molemmille vuorollaan tarjolla, mutta näistä ei saatu aikaiseksi kuin muutamia vetoja. Maalivahtien muutamat loistavat torjunnat piti erän maalittomana.

− Ensimmäinen erä ei ehkä ollut parasta meiltä, vantaalaisten Simo Mälkiä myönsi alkuun.

Toiseen erään jatkettiin vantaalaisten hallitessa peliä ja luodessa jatkuvasti hyökkäyspään pyörityksiä. RoKilla oli edelleen ongelmia syötöissä, ja K-Vantaa pääsi katkaisemaan useita syöttöyrityksiä.

Miro-Pekka Saarelainen kikkaili itsensä vantaalaisten puolustuksen läpi laukoen kohti Markus Leinosta, jonka torjunnasta kimmoneen kiekon vielä Olli-Matti Järvelä kilautti tolppaan. Tästä rovaniemeläiset saivat hetkeksi otetta pelistä ja pyörittivät pitkään vantaalaisten alueella.

K-Vantaa sai muutaman minuutin jälkeen purettua tilanteen vastahyökkäyksellä ja vuorostaan aikaiseksi vahvan pyörityksen RoKin päässä testaten Paavo Hölsää.

Debytantin loistava ensiesiintyminen

Vantaalaisten nuori Mestis-debytantti Leinonen joutui erän aikana tositestiin, kun karkuteille päässyt Saarelainen kaadettiin rangaistuslaukauksen arvoisesti. Nuorukainen piti päänsä kylmänä ja torjui eleettömästi yrityksen.

− Kaksi ensimmäistä erää oli ihan täysin omissa näpeissä, Mälkiä pohti.

Vantaalaisten saadessa toisen mahdollisuuden tehdä avausmaalin ylivoimalla ei siihen kulunut kuin kahdeksan sekuntia. Aloituksen jälkeen kiekon saanut Julius Rantaeskola liukui häiriöttä vapaaseen paikkaan ja napautti kiekon ohi Hölsän.

− Oli todella kaksijakoinen ottelu. Kaksi erää oltiin täysin vantaalaisten alla, eikä saatu oikein mitään aikaiseksi, Hirvonen kertasi.

Viimeinen 20-minuuttinen alkoi rovaniemeläisittäin helpottavasti, kun alle minuutissa Olli-Aleksi Pietilä toi kotijoukkueen tasoihin. Hetkeä myöhemmin K-Vantaalle tarjoutui jälleen ottaa johtoasema ylivoiman avulla, mutta yrityksestä huolimatta ei saanut tulosta aikaiseksi.

− Toiseen erään oltaisiin voitu tehdä enemmänkin kuin se yksi. Siinä jäi hyökkäyspeli vähän piippuun ja vastustajan veskari pelasi ne paikat hyvin, harmitteli Mälkiä.

Pienet kikat ja voittomaali

Tasoitusmaali avasi rovaniemeläisten pelin, jolloin ote siirtyi RoKille. Nopeasta käännöstä lähtenyt tilanne lähetti Daniel Vozenilekin ehkä kauden komeimpaan nousuun, kun hän ohitti kolme K-Vantaan pelaajaa ja lopulta maalivahdinkin vieden rovaniemeläiset 2−1-johtoon.

− Saatiin sellainen viimeinen raivo päälle, kun oli niin lähellä mahdollisuus ottaa voitto, Hirvonen paljasti syyn rovaniemeläisten heräämiseen.

K-Vantaa pyristeli vastaan ja haki paikkoja, mutta rovaniemeläisten peli oli selkeästi päässyt käyntiin, ja peli siirtyi jatkuvasti vantaalaisten puolustuspäähän. Lopulta pelikellon näyttäessä 59.21 vieraiden oli otettava maalivahti pois hakeakseen tasoitusta.

− Meidän kiekollinen peli oli kaukana siitä, mitä voittava vieraspeli vaatii. Meille tuli kiekonmenetyksiä, ja näistä rangaistaan tässä sarjassa. Siihen en voi olla tyytyväinen, Mälkiä totesi.

Riski ei kannattanut, koska rovaniemeläisten uusi pelaaja Artjom Pugolovkin pääsi heittämään kiekon tyhjiin sinetöiden voiton RoKille kolmannen kerran K-Vantaasta.

− Hieno kolmas erä, ja viimeinen viisi minuuttia puolustettiin loistavasti. Ei otettu taka-askelia vaan mentiin kiekkoon koko ajan aktiivisesti. 

− Hienot, arvokkaat pisteet. Mukava lähteä aamulla kohti Jyväskylää, Hirvonen myhäili.

» Lähetä palautetta toimitukselle