SaPKo voittoon Kalle Saramäen kolmen maalin tehohetken siivittämänä

MESTIS / Raportti
Kalle Saramäki (vas.) oli ottelun sankari kypärätempullaan.
Kuva © Antti Varonen
SaPKo ei jättänyt Espoo Unitedille palaakaan, kun joukkue kasvatti sarjajohtoaan 5−1-lukemin. Savonlinnalaisten voiton arkkitehtinä hääri Kalle Saramäki, jonka alle kymmenessä minuutissa isketty kypärätemppu lamaannutti avausrän jälkeen johdossa olleet espoolaiset.

Mestiksen viimeistä sijaa miehittävällä Espoo Unitedilla ei ollut keskiviikkona rahkeita laittaa kapuloita sarjajohtaja SaPKon rattaisiin. Savonlinnalaiset korjasivat tehokkaan toisen eränsä ansiosta selkeän 5−1-voiton ja jatkoivat jokaisella pelin osa-alueella jäljessä olleiden espoolaisten tuskaa.

Ottelun avausmaalista vastasi vierailijajoukkue Espoo United. Hieman epäselvissä olosuhteissa tehty avauserän osuma nousi lopulta ottelussa eniten puhuttaneeksi tapahtumaksi.

Tulostaululla pelikello oli ehtinyt ensimmäisen erän osalta jo nollaan, kun joukkueet kyyristyivät vielä aloitukseen SaPKo-päädyssä. Aloituksen voittanut Jani Elgbacka tarjoili laukaisupaikan Jiri Veistolalle, joka tälläsi eräsummerin soidessa kiekon b-pisteen kaarelta ohi Juhana Ahon.

− Ensimmäinen erä hyvää aktiivivista peliä. Saatiin erästä hyvä jälki, viimeiselle sekunnille vielä aloitusvoitto ja maali, Espoo Unitedin Timo Hirvonen kertasi.

Espoolaisten 1−0-johtomaali herätti yleisössä porua, ja vielä enemmän kotijoukkueen pelaajistossa. SaPKo-pelaajien protestoinnista huolimatta tulos pysyi voimassa erätauolle mentäessä. Keskustelua tilanteesta käytiin vielä pukukoppikäytävällä Pasi Räsäsen ja tuomariston välillä.

Kotijoukkue punnersi rinnalle ja kaasutteli ohi

Kotijoukkue ei yllättävästä takaiskumaalista kuitenkaan hätkähtänyt. SaPKo vei pelivälinettä ensimmäisen erän tavoin tehokkaasti espoolaisjoukkueen päätyyn viljelemällä kontrolloituja hyökkäyksiä tullen kiekolla yli siniviivan.

Espoo United kykeni vielä avauserässä pelaamaan kiekolla hallitusti. Joukkueen vähäiset tilanteet olivatkin seurausta tehokkaista peliä edistävistä ratkaisuista keskialueella. Hyvät laukaisupaikat jäivät silti vähiin, sillä espoolaisten vaikeudet hyökkäyspäässä nousivat pian ylitsepääsemättömiksi.

− Onneksi toiseen erään saatiin tiiviimmäksi tuo viisikkopelaaminen, SaPKo-luotsi Räsänen sanaili.

Toisessa erässä nuo vaikeudet saivat jatkoa, sillä kiekonmenetykset hyökkäysalueen mielikuvituksettoman pelaamisen seurauksena kostautuivat omassa päässä.

Ensin Matias Lehtonen harhautti kiekon puolittaisen läpiajon päätteeksi tolppaan, ja hetkeä myöhemmin Casimir Jürgensin viivalaukaus pysähtyi samaan kehikkoon. Voimakas hallinta johti lopulta Kalle Saramäen tasoitusmaaliin siirretyn rangaistuksen aikana.

Kotijoukkueen nälkä ei kuitenkaan ollut tyydytetty, vaan SaPKo osui vielä kahdesti ottelun tehoketjuksi muodostuneen nelosketjun johdolla. Kaikista pässilauman toisen erän kolmesta maalista vastasi Kalle Saramäki, joka tehtaili uransa ensimmäisen kypärätempun alle kymmenessä minuutissa.

Joukkue kaunisteli voittolukemiaan päätöserässä vielä 5-1:een Niklas Salon ja Jürgensin maaleilla.

− Pelattiin yksi kauden parhaista peleistä johtoasemassa. Oltiin aktiivisia ja puolustettiin viisikkona, Räsänen kehui joukkueensa otteita.

SaPKo sai luotua järjestelmällisesti tilanteita Rasmus Tirrosen vartioimalle maalille. Vierasjoukkkueen löyhästi organisoidun viisikkopelaamisen ansiosta pässipaidat pääsivät etenemään sekä laidoilta että keskeltä melko vapaasti.

Espoo United puolestaan kamppaili maalipaikoille pääsyssä. Joukkue tulitti Ahoa kohti lopulta 25 kertaa, mutta laukauksista vain murto-osa oli lähtöisin vapaasta paikasta.

− Luulotauti vaivaa edelleen tässä joukkueessa. Samojen asioiden kanssa tässä ollaan painittu koko alkukausi, espoolaisten Hirvonen harmitteli.

» Lähetä palautetta toimitukselle