LeKi-vahti Heljanko urakoi joukkueensa parhaana - Jonatan Tanus lähentelee jo 30 maalin rajapyykkiä

MESTIS / Raportti
Niklas Salo viimeisteli ottelun avausmaalin tyylillä.
Kuva © Antti Varonen
SaPKo kasvatti perjantaina sarjajohtoaan Mestiksen kärjessä, kun se kukisti LeKin tyylipuhtain 4−0-lukemin. Christian Heljanko teki lempääläisten maalilla kaiken voitavansa, mutta sarjakärki ei kaatunut tällä kertaa viimeistelyyn.

LeKi-maalivahti Christian Heljanko rehki perjantaina SaPKoa vastaan 39 torjunnan verran, mutta ajoittaiset hasekmaiset otteet eivät kantaneet joukkuetta voittoon. Toisessa päässä virkaveli Joonas Toivonen selvisi nollapelistään ainoastaan 19 torjunnalla.

Ottelun alku ei tarjonnut kummallekaan joukkueelle ylimääräistä siimaa, sillä maalipaikoille pääsy oli tasakentällisin tiukassa. Kamppailu kävi kuumana vapaasta tilasta sekä kiekollisesta hallinnasta.

− Puolusti kyllä erittäin hyvin ja teki hankalaksi meidän pelaamisen, SaPKon päävalmentaja Pasi Räsänen kehui illan vastustajaa.

Avauserän loppua kohden kotijoukkue SaPKon terävämpi liike ja paremmalla tasolla ollut kiekollinen pelaaminen alkoi tuottaa aiempaa pidempiä painostusjaksoja LeKin päädyssä. Laukaukset eivät kuitenkaan yllättäneet vakuuttavasti torjunutta Heljankoa.

Lempääläisten oli tyytyminen puolustavaksi osapuoleksi. Koko avauserän aikana joukkue kirjasi ainoastaan kaksi maalintekoyritystä ykkössektorilta.

− Ei päästy paikoille eikä saatu kiekollista peliä käyntiin, LeKin Miikka Kuusela summasi joukkueensa iltapuhdetta kokonaisuudessaan.

Ottelun ensimmäisestä vaarallisesta maalintekotilaisuudesta vastasi Niklas Salo, joka pääsi LeKin vaihtovirheen avustamana kuin varkain läpiajoon. Heljanko kuitenkin venyi eleettömästi ketteräjalkaisen hyökkääjän laukauksen tielle.

Heljanko venyi erässä kaiken tielle, kunnes aiemmin Heljankoa koetellut Salo pyöräytti kotijoukkueen 1−0-johtoon vahvan vaihdon päätteeksi ajassa 19.07.

SaPKo kasvatti johtoaan väellä ja voimalla

Toiseen erään jäälle luisteli avauserää valppaampi lempääläisjoukkue. Kiekottomat LeKi-hyökkääjät kärkkyivät hyökkäyssiniviivalla pelivälinettä ahnaasti. Vieraat käänsivätkin aiempaa useammin peliä kohti SaPKo-maalia kotijoukkueen huolimattoman avauspelaamisen myötä.

Lempääläiset eivät kuitenkaan päässeet tarpeeksi hyville laukaisupaikoille, ja joukkueen kiekollinen pelaaminen oli usean askeleen SaPKon vastaavaa jäljessä. 

SaPKo sen sijaan kasvatti johtoaan jälleen erän lopulla, kun Janne Kettunen lapioi maalineduskamppailun tiimellyksessä kiekon ohi Heljangon.

− Erien loppuun saatiin ne tärkeät maalit, ja sitä kautta päästiin johtoasemassa viimeiseen erään, Räsänen kertoi.

LeKi-puolustaja Markus Haapanen jätti ottelun toisessa erässä kesken kaaduttuaan pää edellä laitaan. Päätöserän lempääläiset joutuivat operoimaan viidellä puolustajalla, vaikka Niklas Kumpu paikkasi Haapasen jättämää aukkoa ylimääräisenä hyökkääjänä. 

Tanus askeleen lähempänä kovaa rajapyykkiä

Joonas Toivosen nollapeli ei vaatinut työntäyteistä iltapuhdetta. Koko 60-minuuttisen aikana lempääläisistä lähimpänä maalin tekoa oli Anton Levtchi, joka nousi toisessa erässä maalin kulmalle ja kolisutteli tolppaa.

− Ei riittänyt peli eikä kantti tänään, Kuusela päätti vähäsanaisena.

Pimentoon jäänyt pässipaitojen ykkösketju näytti päätöserässä jälleen tuttua yhteispelaamistaan. Aiemmin LeKi piti ketjun todelliset maalipaikat minimissä, mutta päätöserässä se osui kahdesti.

− Viimeisessä erässä, kun päästiin 3−0-johtoon, niin sitten vähän vapautui sitä kiekollista osaamista, Räsänen viittasi joukkueensa aiempaa vapautuneelta näyttäneen ilmeeseen.

Teemu Lepauksen tyylikkäästä syötöstä 4−1-loppulukemat viimeistellyt Jonatan Tanus siirtyi yhden osuman lähemmäksi 30 maalin rajapyykkiä. Ensimmäinen tilaisuus rajan ylittämiseen avautuu vasta viikon päästä.

− Seuraava peli vasta ensi viikon perjantaina, keretään laittaa tuota kiekollista pelaamista kuntoon, Räsänen käänsi katseet tulevalle viikolle.

» Lähetä palautetta toimitukselle