Verkko heilui ja tunteet loimusivat - SaPKo kaatoi TUTOn titaanien taistossa

MESTIS / Raportti
Niklas Salo vastasi SaPKon toisesta maalista.
Kuva © Antti Varonen
SaPKon ja TUTOn kauden ensimmäinen kohtaaminen oli kahden tulivoimaisen joukkueen näytös, jossa valokeilaan pääsivät maalivahdit sekä kolme maalia iskenyt Aki Juusela.

TUTO-hyökkääjä Juusela viimeisteli kypärätemppunsa toisessa erässä ja toi joukkueensa kahden maalin takaa tasoihin. Päätöserässä kuumentunut kamppailu venyi jatkoajalle saakka. 4−3-voittomaalin SaPKolle viimeisteli lopulta Kasper Piitulainen.

− Hemmetin hyvä kiekkopeli. Kaksi hyvää joukkuetta, TUTO-luotsi Miika Elomo sanaili ottelun jälkeen. 

SaPKon päävalmentaja Pasi Räsänen yhtyi kollegansa näkemykseen.

− Kaksi loistavaa joukkuetta taas vastakkain ja loistava, tunteikas jääkiekkomatsi.

Kotijoukkue siirtyi ottelun alussa johtoon ylivoimalla, kun Teemu Lämsä ohitti alivoimaneliön keskeltä TUTO-vahti Julius Pohjanoksan. Heti seuraavassa vaihdossa Niklas Salo rynnisti laidasta maalia kohti ja kilisytteli maalin ylärimaa.

Turkulaisjoukkue oli takaiskumaalista huolimatta hyökkäyspäässä aktiivinen ja paineisti kiekollisia SaPKo-puolustajia. Joukkue loikin ykkössektorilla lyhyen ajan sisään lukuisia laukaisupaikkoja.

SaPKo oli maltillinen pelin avauksissaan ja vei peliä organisoidusti hyökkäysalueelle. Kotijoukkueen pitkä pyöritys huipentui 2−0-maaliin, kun Mikko Lahtela alusti Niklas Salon maalin edustalta viimeistelemän osuman.

TUTO kavensi lukemat alle minuuttia myöhemmin 1−2:een takaiskumaalia seuranneella ylivoimalla. Kultakypärä Kalle Valtola tulitti siniviivalta ja Aki Juusela suti Roope Urpolahdelta pudonneen irtokiekon maaliin.

SaPKo oli avauserässä tehokas, sillä se siirtyi 3−1-johtoon ylivoimalla ajassa 18.06. Erän aikana TUTOllekin siunaantui ruhtinaallisia maalintekopaikkoja, mutta SaPKo-vahti Urpolahti pysäytti niin Juuselan kuin Mika-Matti Hyvärisenkin läpiajot.

− Meillä oli siinä varmaan kymmenen laatupaikkaa ja muutama läpiajo. Ei tehty, Elomo mietti.

TUTO Juuselan johdolla tasoihin

Toisessa erässä TUTOkin oli tehokas ja kavensi 2−3:een ottelun puolen välin jälkeen. Muutamaa minuuttia myöhemmin Juusela toi turkulaiset tasoihin illan kolmannella osumallaan. Molemmat maalit kävivät läpi videotarkistuksen.

− Toisen erän alivoimapelaamiseen olen pettynyt. Olimme maalin edustalla lapasia, ja Juusela siitä kolme maalia survoi sisään. Maalinedustan pelaamiseen pitää saada parannusta, varsinkin alivoimapelaamisessa, Räsänen sanoi.

SaPKon maalipaikat olivat toisessa erässä vähissä, sillä TUTO oli tiivistänyt puolustusalueen puolustuspelaamistaan. Päätöserässä ottelun painopiste kallistui kuitenkin vahvasti TUTOn puolustusalueelle.

Kotijoukkue oli aktiivinen niin kiekollisena kuin kiekottomanakin ja laukoi erän aikana yhteensä 26 kertaa. TUTO-vahti Pohjanoksa torjui erässä peräti 21 kertaa ja piti joukkuensa pinnalla aina jatkoajalle saakka.

TUTO laukoi päätöserän aikana ainoastaan kahdeksan kertaa ja vain kahdesti kohti maalia. Tunteet myös loimusivat, ja erässä nähtiin yhteensä kahdeksan kaksiminuuttista sekä kahakka Toni Henttosen ja Niclas Luceniuksen välillä.

− Paljon jäähyjä molemmin puolin, mutta pelasimme tasapainoisen erän ja saimme [TUTOn] laatupaikat vähiin, Räsänen kommentoi.

Alakynnessä ollut TUTO pääsi ylivoimalle vielä ottelun loppuminuuteilla, mutta tilaisuus voittomaaliin tuhraantui kampitusjäähyyn. 

Yhteensä 51 kertaa torjunut Pohjanoksa ei ehtinyt jatkoajalla enää kiekon tielle, kun Kasper Piitulainen takasi voittomaalillaan SaPKolle kaksi pistettä. Roope Urpolahti torjui 34 kertaa.

Niclas Luceniukselta ottelun ratkaisuhetket jäivät väliin, kun hyökkääjä jäi laitataklauksen alle päätöserän lopulla. Elomo harmitteli pelaajansa loukkaantumista ja kritisoi taklauksesta annettua kaksiminuuttista.

− Meillä on Mestiksessä kuitenkin tuon tason pelaajia aika vähän, ja sitten loukkaantuu.

Ottelun erotuomarivalvojalle Elomo kohdisti lopuksi tiukan kysymyksen, johon ei kuitenkaan tullut suoraa vastausta.

− Mitä sääntökirja sanoo siihen? Kun en ihan tarkkaan tiedä, niin sinä voisit sen tarkentaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle