TUTO jatkoi hurjaa kotiputkea − jo viisi kotivoittoa peräkkäin

MESTIS / Raportti
TUTO juhli maaleilla Mestiksen revanssiviikonlopussa
Kuva © Timo Savela
Mestiksen revanssiviikonlopun ottelupari TUTO-Peliitat päättyi kotijoukkueen 6−0-murskavoittoon. TUTO tylsytti Peliittojen hyökkäyspelin pitkillä pyörityksillä vierasjoukkueen päädyssä. Peliitat kärsii edelleen puolustuspään ongelmista

TUTO aloitti pelin vahvasti ja iski ensimmäisen maalin vain minuutin pelin jälkeen. Turkulaisjoukkue jatkoi vyörytystä ja teki toisen maalinsa parin minuutin päästä edellisestä. Maalintekijöinä toimivat Matias Lehtonen ja Samu Suominen. Tässä vaiheessa Peliittojen päävalmentaja Santeri Heiskanen oli pakotettu ottamaan aikalisän.

Aikalisän jälkeen Peliitat pystyivät pitämään TUTOn poissa pahimmilta maalipaikoilta, mutta TUTO piti pelinhallinnan edelleen itsellään. Seuraava maalii nähtiin jälleen Peliittojen päätyyn, kun Lehtonen napautti maalin kulmalta illan toisensa. Syötön maaliin antoi entistä seuraansa vastaan pelaava Eetu-Ville Arkiomaa.

TUTOn kolmannen maalin jälkeen Peliitat sai muutaman hyvän maalipaikan, mutta Julius Pohjanoksa piti maalinsa puhtaana. Pelinhallinta pysyi silti edelleen kotijoukkueen hallinnassa.

Peliitat paransi puolustuspeliä, TUTO iski silti kahdesti

Peliitat paransi toisen erän alusta alkaen puolustuspeliään ja piti keskustan tiiviinä. Heinolalaisjoukkueen hyökkäyspeli kuitenkin kärsi tästä ja pitkä vaihtomatka oli osaltaan vaikuttamassa Peliittojen olemattomaan hyökkäyspeliin.

TUTO vyörytti pitkiä hyökkäyksiä, jotka palkittiin erän puolivälin jälkeen. Niklas Lehtimäen sivallus maalin edestä vei kotijoukkueen jo 4−0-johtoon videotarkistuksen jälkeen. Maali oli 22-vuotiaan hyökkääjän ensimmäinen Mestiksessä.

Erässä nähtiin paljon erikoistilanteita, sillä tuomarit jakoivat kotijoukkueelle kaksi ja vierasjoukkueelle kolme kahden minuutin jäähyä. Erikoistilanteista huolimatta vain yksi maali nähtiin ylivoimalla, kun TUTOn Niclas Lucenius iski kiekon maaliin kaksi minuuttia ennen erän loppua

Säästelyä huomista varten

Kolmannessa erässä peliitat saivat muutamia maalipaikkoja, mutta Pohjanoksa osoitti ansaitsevansa ykkösvahdin paikan.

Erän ainut maali nähtiin puolivälin paikkeilla TUTO-legenda Aki Keinäsen ladatessa kiekon ylivoimalla yläkulmaan. Kolmas erä oli pitkälti pelailua ja joukkueet säästelivät voimia huomista varten.

Arkiomaa kommentoi pelin jälkeen ensiminuuttien ratkaisseen pelin. Arkiomaan mielessä ei ollut enää voitto vaan ajatukset olivat jo lauantain pelissä.

— Tultiin alkuun kovaa ja se oli sitten aika lailla siinä, kaveri ei päässyt enää mukaan. Katseet on käännetty jo huomiseen peliin ja huomenna tulee vastaan täysin eri jengi.

TUTO-valmentaja Miika Elomo oli ennen peliä painottanut nöyryyttä ja turkulaisjoukkue toteutti sitä kentällä. Myös ylivoima toimi pelissä hyvin.

— Elomo piti yhden sanan palaverin: nöyryys. Tulos on ollut kovaa varsinkin Keinäsen ylivoimalla, maaleja on tullut, Arkiomaa kommentoi tyytyväisenä.

Arkiomaa myönsi, että toisessa ja kolmannessa erässä Peliitat pääsi peliin paremmin mukaan TUTOn oman pelin vuoksi.

— Ehkä vähän alettiin ylihyökkäämään, sen takia kaveri pääsi mukaan. Kolmannessa erässä, kun peli on ratkennut, se menee vähä tuommoiseksi "Havaiji-kiekoksi".

Joukkueet kohtaavat huomenna lauantaina uudestaan Heinolassa, ja Peliitoilla on kasvojen pesun paikka kotiyleisönsä edessä.

Juttua muokattu, korjattu otsikkoon oikea kotivoittojen määrä. 28.10.2017 0.18

» Lähetä palautetta toimitukselle