Arkisto - MESTIS

Hakutulokset 20260 - 20280 / 22609

Uutinen

Lauri Heinonen loppukaudenkin Joensuussa

MESTIS | 17.10.2004 21:25
Jokipojat on tehnyt try-outilla joukkueessa kiekkoilleen Lauri Heinosen kanssa kauden loppuun saakka kestävän sopimuksen. Heinonen on ollut Jokipoikien kolmanneksi tehokkain pelaaja kerättyään 11 ottelussa tehopisteet 3+3.
Kiekko-Pojat, Tuukka Pulliainen, Lauri Heinonen
Ennakko

Riittääkö KooKoon pohkeissa puhtia?

MESTIS | 17.10.2004 1:01 | Miikka Mikkola
Hokki ja KooKoo lähtevät sunnuntain kohtaamiseensa varsin erilaisista lähtökohdista. Hyvässä vireessä oleva kotijoukkue on saanut valmistautua otteluun jo torstaista lähtien, tappioputkeen ajautuneelle KooKoolle peli taasen on jo toinen vuorokauden sisään. Eroja on myös pelaajatilanteissa.
Hokki, KooKoo
Raportti

Jukurit haki pisteet Vantaalta

MESTIS | 17.10.2004 0:00 | Daniela Eklund
Kuumeen kanssa kamppaileva Kiekko-Vantaa kaatui kotonaan jo toistamiseen tällä kaudella. Viime viikolla KalPa haki pisteet Tikkurilasta ja nyt oli Jukureiden vuoro. Vahvasti ottelun aloittanut K-Vantaa notkahti ensimmäisen erän lopussa ja vieraat pääsivät iskemään kaksi maalia minuutin sisään. Kolmannessa erässä kotijoukkue pääsi kaventamaan ja tasoitusta haettiin kuudellakin kenttäpelaajalla, mutta Lasse Kanervan purkukiekko lipui tyhjään maaliin ottelun viimeisellä minuutilla ja sinetöi Jukureille voiton.
K-Vantaa, Jukurit
Raportti

Haukat vei kaksi erää, mutta KalPalle kymmenes perättäinen voitto

MESTIS | 17.10.2004 0:00 | Jerri Koskinen
Järvenpään Haukat kykeni ensimmäisenä joukkueena voittamaan KalPalta erän, mutta se ei riittänyt yllätykseen Kuopiossa. Haukat vei sekä ensimmäisen että kolmannen kaksikymmenminuuttisen nimiinsä, mutta kun KalPa heräsi pelaamaan ottelun toisessa erässä vieden sen 5-0, riitti se lopulta helpohkoon voittoon.
KalPa, Haukat
Raportti

KooKoolle kylmää kyytiä Kokkolassa

MESTIS | 16.10.2004 22:17 | Johan Prest
Puolustuspelinsä kuntoon saanut Kokkolan Hermes oli tyly isäntä viime kevään pronssiottelun uusinnassa Kouvolan KooKoota vastaan. Kimmo Vesan torjuntojen ja Peter Jasikin maalien siivittämänä Hermes otti lopulta helpon 4-0 (2-0, 2-0, 0-0)-voiton.
Hermes, KooKoo
Ennakko

Tiukka trilleri luvassa

MESTIS | 16.10.2004 20:43 | Matti Suomilammi
Jokipojat lähtee metsästämään kauden avausvoittoa Järvenpään Haukkojen kustannuksella. Molemmille joukkueille pisteet olisivat tästä ottelusta elintärkeät, sillä Haukat on luisunut jo sijalle 10, ja Jokipojat on koko sarjan peränpitäjä.
Kiekko-Pojat, Haukat
Ennakko

Mestiksen klassikko-ottelu Vantaalla

MESTIS | 16.10.2004 0:10 | Ville Niskanen
Jukurit ja Kiekko-Vantaa ovat lyhyen Mestis-historiansa aikana pelanneet useita värikkäitä kamppailuja. Elävimpänä kiekkoväen muistoissa elävät kevään 2003 finaalisarja ja viime kevään puolivälierät. Molemmat olivat tasaisia taistoja, joissa voittaja tarvitsi vähän onneakin. Tasaista on tulossa tälläkin kertaa.
K-Vantaa, Jukurit
Raportti

Jääkiekkoa isolla Jiillä

MESTIS | 15.10.2004 23:59 | Antti Helminen
Kupitaalla nähtiin vanhan kunnon ajan jääkiekko-ottelu TuTon ja Jokipoikien välillä, jossa maaleja syntyi liukuhihnalta, laidat paukkuivat ja vähän tapeltiinkin.
TUTO, Kiekko-Pojat
Ennakko

MESTIS | 15.10.2004 23:38 | jatkoaika
TUTO, Ässät
Ennakko

Vastakkain tulivoimaiset joukkueet

MESTIS | 15.10.2004 22:08 | Miikka Mikkola
Hermes ja KooKoo kohtasivat viime kauden päätteeksi pronssiottelussa, jonka kokkolalaiset kotonaan voittivat. Sen jälkeen joukkueet ovat kokeneet melkoisia muodonmuutoksia ja matkaa mitaliotteluihin on rutkasti – niin pelillisesti kuin toki myös ajallisestikin.
Hermes, KooKoo
Uutinen

Sportille amerikkalaislaituri

MESTIS | 15.10.2004 17:00
Vaasan Sport on vahvistanut rivejään yhdysvaltalaispelaaja Aniket Dhadphalella. Isokokoinen laitahyökkääjä on viettänyt peliuransa pääosin Pohjois-Amerikan farmisarjoissa. Intialaista sukujuurta oleva Dhadphale on Sportissa aluksi koeajalla.
Sport, Aniket Dhadphale
Ennakko

Kahden kerroksen väkeä

MESTIS | 15.10.2004 15:33 | Johannes Laitila
Järvenpään Haukat aloittaa toisen kahden ottelun vieraspelikiertueensa pahinta mahdollista joukkuetta vastaan. KalPa on ollut aiemmissa peleissään suorastaan murskaavan ylivoimainen, kun taas Haukkojen otteet ovat ailahdelleet varsin paljon. Ennakkoasetelmat otteluun ovat äärimmäisen epätasaiset. Sarjataulukko kertoo vielä tässä vaiheessa kautta vain puoli totuutta – Haukat on yhdeksäntenä ja KalPa pelkkien voittojen siivittämänä piikkipaikalla.
KalPa, Haukat
Ennakko

Perjantai-illan piristys

MESTIS | 15.10.2004 0:22 | Jarkko Immonen
Sarjataulukossa juuri karsintaviivan päällä majaileva TuTo saa vastaansa sarjan hännille juuttuneen joensuulaisryhmän. Sekä TuTo että Jokipojat ovat aloittaneet kautensa vaisusti, joten pisteet perjantain ainoasta Mestis-ottelusta eivät olisi kummallekaan joukkueelle pahitteeksi.
TUTO, Kiekko-Pojat
Raportti

Hokin hyvä vire jatkuu

MESTIS | 14.10.2004 23:50 | Mika Moilanen
Kajaanin Hokin myötätuulessa alkanut kausi jatkuu edelleen myönteisissä merkeissä. Torstai-iltana joukkue kaatoi Kirkkonummen Salamat maalein 3-1 ja venytti tappiottomien otteluiden putkensa jo kuuteen peliin. Kajaanilaisjoukkue jatkaa Mestiksen kakkospaikalla myös torstain kierroksen jälkeen, kaksi peräkkäistä tappiota kärsineen Salamoiden sijoitus on kuudes.
Hokki, HC Salamat
Raportti

Pirteä Jokipojat kaatui Forssassa

MESTIS | 14.10.2004 23:16 | Riku Vihreäsaari
Joensuun Jokipoikien tsemppi ei riittänyt torstaina Forssassa, kun kotijoukkue oli viimeistelyssä useamman prosentin vieraita terävämmässä iskussa. Tommi Kelan hyvät torjunnat pitivät FPS:n pelissä mukana ja lehdistötilaisuudessa forssalaisvahtia kehuttiin kilpaa.
FPS, Kiekko-Pojat
Uutinen

Markus Helanen Lukon maalinsuulle (päivitetty)

LIIGA, MESTIS | 14.10.2004 23:08
Kiekko-Vantaassa tällä kaudella pelannut Markus Helanen edustanee Rauman Lukkoa jo lauantaina, kun kettupaidat hakevat ratkaisua Petri Vehasen loukkaantumisen tuomaan maalivahtiongelmaansa.
Lukko, K-Vantaa, Markus Helanen
Haastattelu

Lehdistötilaisuuden anti

MESTIS | 14.10.2004 23:06 | Riku Vihreäsaari
Jokipoikien Jouni Varis ja FPS:n Kai Rautio eivät liiemmin päitä silitelleet ottelun jälkeen. Seuraavassa lehdistötilaisuuden anti kokonaisuudessaan.
FPS, Kiekko-Pojat, Kai Rautio, Jouni Varis
Raportti

KalPan voittokulku jatkui Vaasassa

MESTIS | 14.10.2004 22:35 | Tomi Harju
Kuopion KalPan hurja vire sai jatkoa Vaasa Arenalla. Ottelun ratkaisumaali nähtiin jo toisessa erässä, kun KalPan maalivahti Pasi Kuivalainen tylsytti vaasalaisten aikeet kolmannessa erässä. Pisteet matkasivat Kuopioon maalein 2-3 (2-2, 0-1, 0-0). Ottelua seurasi 4282 katsojaa.
Sport, KalPa
Raportti

KooKoon selkäranka katkesi kolmannessa erässä

MESTIS | 14.10.2004 22:10 | Miikka Mikkola
Jukurit on ollut ylitsepääsemättömän vaikea vastus KooKoolle aiemmilla kausilla, eikä mikään tunnu muuttuneen. Joukkueiden tämän kauden ensikohtaaminen päättyi Kouvolaan saapuneiden jukurifanien riemuksi ansaittuun ja suurinumeroiseen vierasvoittoon lukemin 2-6 (1-2, 1-1, 0-3).
KooKoo, Jukurit
Ennakko

Kotivahva ja vierasheikko

MESTIS | 14.10.2004 5:12 | Teemu Eirtovaara
Kajaanin Hokki on ollut kaksi kautta Mestiksen suhteellisesti vahvin kotijoukkue, ja tänä syksynä kainuulaiset ovat juhlineet vähän joka puolella. Kotonaan voittamaton Salamat puolestaan on haalinut reissupeleistään toistaiseksi vain yhden ainokaisen pisteen, joten suosikkia ei ole vaikea arvata, kun pelipaikkana on Kajaani.
Hokki, HC Salamat

Sivut